Finlux 43 UHD

Onko kellään ongelmia ko. tv:n kanssa ? Meillä jumii vähänväliä ja virtajohto irti on ainoa mahdollisuus saada taas toimimaan. Kakehan ei toiminut ollenkaan alunperin. Tallennukset tikulle on ihan mitäsattuu, eli saattaa mennä vaan 15sekunttia, kun pitäs olla esim. 2 tuntia. Kun on sitten katsonut tallenteen, koko telkkari on täysin jumissa taas ja piuha seinästä irti hetkeksi. Takuuseen pitäs lähettää omalla kustannuksella (prisman mukaan) postissa.
11791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ole kokemuksia Finluxista, mutta kylläkin samassa maassa (Turkissa) valmistetuista Finsat-digibokseista. Takuukorjauksia varten voit lain mukaan viedä laitteen ostopaikkaan, eli ilmeisesti Prismaan. Prisma hoitelee laitteeen lähettämisen eteen päin.

Finsatiani ei saatu parilla korjausyrityksellä toimimaan oikein, mutta kun se kerran oli vaihdettu uuteen, maahantuoja suostui kaupan purkuun ja sain rahani takaisin. Televisiosi elektroniikka voi olla niin sekaisin, ettei televisiostasi tule koskaan toimivaa, ja kaupan purku olisi ainoa järkevä vaihtoehto.

Tilalle seitsemän vuotta sitten hankkimani Topfield on toiminut ilman vähäisintäkään häiriötä erinomaisesti. Televisioni on kohta neljä vuotta täyttävä Sony. Sekään ei aina toimi täydellisesti, mutta sentään paremmin kuin alkuaikoina, jolloin se vietiin huoltoonkin kerran, koska television merkkivalo syttyi omia aikojaan öisin. Sen jälkeen televisio ei ottanut mitään käskyjä vastaan kaukosäätimellä ennen kuin se oli irrotettu sähköverkosta pariksi minuutiksi.

Huolto ilmoitti, että vika oli Sonyn tiedossa ja että siihen oli valmisteilla päivityskorjaus. Vahinko, ettei Sonyn televisioita huoltoon lähettäville henkilöille oltu kerrottu asiasta, ja jouduin olemaan ilman televisiota sen vuoksi kaksi viikkoa.

Joku on näillä palstoilla sanonut, että Sony on paras televisio. Olin aina ajatellut, että mahdollisesti, jos muut ovat vielä huonompia. Nyt tiedän, että ainakin Finlux on huonompi. Itse en olisi nykyisin Turkissa valmistettavaa Finluxia huolinut edes ilmaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko kellään ongelmia ko. tv:n kanssa ? Meillä jumii vähänväliä ja virtajohto irti on ainoa mahdollisuus saada taas toimimaan. Kakehan ei toiminut ollenkaan alunperin. Tallennukset tikulle on ihan mitäsattuu, eli saattaa mennä vaan 15sekunttia, kun pitäs olla esim. 2 tuntia. Kun on sitten katsonut tallenteen, koko telkkari on täysin jumissa taas ja piuha seinästä irti hetkeksi. Takuuseen pitäs lähettää omalla kustannuksella (prisman mukaan) postissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu