Otsikon kysymys esitetään tällä korkeatasoisella Pattayan matkailupalstalla päivittäin, joten päädyin asiaan kohteliaasti vastaamaan.
Kyllä on.
Elämää Thaimaassa tämän palstanmukaan on kahdenlaista, todellista ja haaveisiin tukeutuvaa, mutta miten nämä kaksi erottaa toisistaan.
Ne erottaa erittäin simppelisti muun ohella lomavaimokuvista, joissa yhdessäkään ei ole koskaan mitään yhtäläisyyttä kuvaajan ja kuvattavan välillä.
Esimerkiksi jos valokuvaaja antaisi valokuvattavalle vaikka suomipassinsa tai edes Thaimaalaisen lusikan käteen ja valokuvaa aijaten saman tytön, asia olisi toinen.
Se vain ei ole mahdollista, koska nämä lomavaimokuvat on internetimurointeja.
Yhtälailla yhdellakin haaveasujalla on esimerkiksi Samuraimiekkakokoelma Pattayalaisella seinällään, vaan mahdottomuus asettaa yhden miekan kahvan päälle illuusiovaimonsa thaipassin valokuvaten.
Haaveisiin tukeutuvat siis aijailevat mitä sattuu, vaan ei mitään todellista.
Ohessa hieman todellisuutta sunnuntain ratoksi kaamokseen:
https://aijaa.com/bamB7H
Hienoa elämääkö Thaimaassa.
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Aloittaja pitää palstan omantasoisenaan.
Kertoo paljon aloituksen tekijästä.
Sairas ollen.Kuten kirjoitin on kaksi tasoa, todellinen ja illuusio.
Sairasta tai ei esimerkiksi Uusnatsi Nasun Suomen pelastaminen, jota huumehörhöä villalankaboxari hulahula kunnioittaa, on myös palstan tasoa osoittava.
Toisaalta minä en todellakaan kanna huolta palstan tasosta, joten sorry.
Ohessa lisää puheenaihetta sunnuntain ratoksi ja jos PA tahtoo jossain maailmankolkassa tavata, niin virkistäköön muistiansa vedonlyönnistään.
https://aijaa.com/kVIOyH- Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
Kuten kirjoitin on kaksi tasoa, todellinen ja illuusio.

https://aijaa.com/kVIOyHKuva liittyy pattaya palstaan miten..???
Anonyymi kirjoitti:
Kuva liittyy pattaya palstaan miten..???
Lienee kuuluvan pattayan palstan kuvakollaaseihin Neiti Hulahulan hopeakantinen tinakansikristallikolpakko ja virolainen 9,90 egen kuksa Savossa kuvattuna sillä erotuksella, että tämä kuva valokuvattu Thaimaassa.
Kysy lisää jos mieltäsi joku asia askarruttaa.
Ps. Pirunmoiset ukkoskelit pukkas koko viikoksi lapsiperhematkailijoille.- Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
Kuten kirjoitin on kaksi tasoa, todellinen ja illuusio.
Sairasta tai ei esimerkiksi Uusnatsi Nasun Suomen pelastaminen, jota huumehörhöä villalankaboxari hulahula kunnioittaa, on myös palstan tasoa osoittava.
Toisaalta minä en todellakaan kanna huolta palstan tasosta, joten sorry.
Ohessa lisää puheenaihetta sunnuntain ratoksi ja jos PA tahtoo jossain maailmankolkassa tavata, niin virkistäköön muistiansa vedonlyönnistään.
https://aijaa.com/kVIOyHSuomessa vanhoja romujasi esittelemälläkö koetat kertoa olevasti Thaimaassa asuva multimiljonääri? Esineitäkö kuvaamalla todistelet jollekin jotakin? Ymmärräthän ettei se toimi nyt lerppariepu todisteena mistään, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta kuvailla sinulle yhtään mitään toiveittesi mukaisesti. Sinä et ole Thaimaata nähnytkään. Se että sinulla on kenties postimyyntimorsian Suomessa ei tarkoita sitä että asuisit Thaimaassa, eikä Thaimaassa asumisessa ole mitään ihmeellistä. Eikä siinä postimyyntimorsiamessakaan ole mitään ihmeellistä. Joka poikahan sellaisen saa jos vaan haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa vanhoja romujasi esittelemälläkö koetat kertoa olevasti Thaimaassa asuva multimiljonääri? Esineitäkö kuvaamalla todistelet jollekin jotakin? Ymmärräthän ettei se toimi nyt lerppariepu todisteena mistään, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta kuvailla sinulle yhtään mitään toiveittesi mukaisesti. Sinä et ole Thaimaata nähnytkään. Se että sinulla on kenties postimyyntimorsian Suomessa ei tarkoita sitä että asuisit Thaimaassa, eikä Thaimaassa asumisessa ole mitään ihmeellistä. Eikä siinä postimyyntimorsiamessakaan ole mitään ihmeellistä. Joka poikahan sellaisen saa jos vaan haluaa.
Voi rakas, en minä sinulle mitään todistele, minä vain kiusaan sinua jonka tuloksena sinä ajattelet minua joka päivä ja olet kiukkuinen.
Katsos piruilutapoja on useita, tämä minun ja sinun dejavuubablat on jo niin kuivia, että yritä uudistua.
Olemme edelleen espanjassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi rakas, en minä sinulle mitään todistele, minä vain kiusaan sinua jonka tuloksena sinä ajattelet minua joka päivä ja olet kiukkuinen.
Katsos piruilutapoja on useita, tämä minun ja sinun dejavuubablat on jo niin kuivia, että yritä uudistua.
Olemme edelleen espanjassa.Olette tietenkin Espanjassa ja varmaankin Siamin lahden Espanjan rantahuvilalla siellä kuten Phuketinkin rantahuvilalla liplattelet jahdilla laineilla ja sitten passiin leima ja kuva kuksasta tästä todisteeksi.
- Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
Lienee kuuluvan pattayan palstan kuvakollaaseihin Neiti Hulahulan hopeakantinen tinakansikristallikolpakko ja virolainen 9,90 egen kuksa Savossa kuvattuna sillä erotuksella, että tämä kuva valokuvattu Thaimaassa.
Kysy lisää jos mieltäsi joku asia askarruttaa.
Ps. Pirunmoiset ukkoskelit pukkas koko viikoksi lapsiperhematkailijoille.Mistä näkee että on thaimaassa kuvattu..??
- Anonyymi
SenssuChiangMai kirjoitti:
Kuten kirjoitin on kaksi tasoa, todellinen ja illuusio.
Sairasta tai ei esimerkiksi Uusnatsi Nasun Suomen pelastaminen, jota huumehörhöä villalankaboxari hulahula kunnioittaa, on myös palstan tasoa osoittava.
Toisaalta minä en todellakaan kanna huolta palstan tasosta, joten sorry.
Ohessa lisää puheenaihetta sunnuntain ratoksi ja jos PA tahtoo jossain maailmankolkassa tavata, niin virkistäköön muistiansa vedonlyönnistään.
https://aijaa.com/kVIOyHKiitos Senssu!
Tämä kuva vielä tuota edellistä hienompi.
Kuvassa oikealla oleva objekti tuttu jo ollen ;)
Mutta mikä on tuo kuvassa vasemmalla oleva objekti?
Tuoppiko? Tuommosia ei taida ihan joka pojulla ollakaan?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä näkee että on thaimaassa kuvattu..??
Et vielä ole vastannut kysymykseen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa vanhoja romujasi esittelemälläkö koetat kertoa olevasti Thaimaassa asuva multimiljonääri? Esineitäkö kuvaamalla todistelet jollekin jotakin? Ymmärräthän ettei se toimi nyt lerppariepu todisteena mistään, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta kuvailla sinulle yhtään mitään toiveittesi mukaisesti. Sinä et ole Thaimaata nähnytkään. Se että sinulla on kenties postimyyntimorsian Suomessa ei tarkoita sitä että asuisit Thaimaassa, eikä Thaimaassa asumisessa ole mitään ihmeellistä. Eikä siinä postimyyntimorsiamessakaan ole mitään ihmeellistä. Joka poikahan sellaisen saa jos vaan haluaa.
Ystävällisesti toteaisin, jos sallitaan...
Hmm...koetan nyt mitenkään ja ketään loukkaamatta sanani asetella.
Minun mielestäni nämä Senssun kuvat ovat monellakin tapaa mielenkiintoisempia kuin vaikkapa t-paidalla verhotut kuvat silikonitisseistä.
Perustelen lyhyesti vielä esittämääni mielipidettäni: Kuvia silikonitisseistä on netti tyrkyllään, mutta Senssun aitoja ja ainutlaatuisia kuvia voi löytää vain täältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi rakas, en minä sinulle mitään todistele, minä vain kiusaan sinua jonka tuloksena sinä ajattelet minua joka päivä ja olet kiukkuinen.
Katsos piruilutapoja on useita, tämä minun ja sinun dejavuubablat on jo niin kuivia, että yritä uudistua.
Olemme edelleen espanjassa.Kiitos Senssu!
Minä jo ehdinkin pohtimaan, että vieläkö olette Espanjassa.
Taidat osata lukea ajatuksiani ;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä näkee että on thaimaassa kuvattu..??
Niin tai Espanjassa, mutta tämähän, että missä kuvattu...
No joo, onhan tälläkin tietty oma merkityksensä, on.
Hei kaikki Pattayan rakkaat kotikokit.
Höräytin tuossa jokin aika sitten kaksi 400 heppaista perämoottoria käyntiin ja puksuttelin ulapalle välillä katsellen taaksepäin, että ei tapahtuisi tuut tuut ja aurinko pimenisi.
No sitten vähän kalan narrausta ja takaisin noin 45 solmua ja eteerisen kaunis valmisti maittavan.
Mutta kysymys kuten tapana, mikä fisu kyseessä ???
https://aijaa.com/XghZib- Anonyymi
Nevajoen Hauki
- Anonyymi
Hyihelvetti niminen fisu. Lerppa on polttanut pohjaan pilaantuneet kissalle hankitut silakat.
- Anonyymi
Hei Senssu!
Kuvassa oleva fisu on lohi tai kirjolohi.
Onko Norjassa tai Affenanmaalla kassissa kasvatettu?
Hmm ja Nam!
Pitäisi päästä maistamaan, että paremmin pystyisi arvailemaan.
Ja ja ja mutta uunissa lienee valmistettu?!?
Niin ja kateellinen en ole, nälkä kyllä tuli, mutta mielestäni on siis vain ja pelkästään hienoa, että jollakin on botski, jossa on uuni, missä kuvanlaisia herkku aterioita voi valmistaa.
Vilpittömästi kysyisin vielä, että mitä muita herkkuja kuvassa on kuin tuo fisu?
Reseptiä en taida annokselle uskaltaa kysyä, ihan varmaan turhauttavan paljonkin olenhan jo kysellyt ;) Anonyymi kirjoitti:
Hei Senssu!
Kuvassa oleva fisu on lohi tai kirjolohi.
Onko Norjassa tai Affenanmaalla kassissa kasvatettu?
Hmm ja Nam!
Pitäisi päästä maistamaan, että paremmin pystyisi arvailemaan.
Ja ja ja mutta uunissa lienee valmistettu?!?
Niin ja kateellinen en ole, nälkä kyllä tuli, mutta mielestäni on siis vain ja pelkästään hienoa, että jollakin on botski, jossa on uuni, missä kuvanlaisia herkku aterioita voi valmistaa.
Vilpittömästi kysyisin vielä, että mitä muita herkkuja kuvassa on kuin tuo fisu?
Reseptiä en taida annokselle uskaltaa kysyä, ihan varmaan turhauttavan paljonkin olenhan jo kysellyt ;)Nyt lohkes ainoa oma hammas ku puraisin tuota paistettua kuksaa... ai hitto ja nyt särkee... Nuo vihreät on muutes tomaatteja mutta päiväys on mennyt hieman vanhaksi.. oudon värisiä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei Senssu!
Kuvassa oleva fisu on lohi tai kirjolohi.
Onko Norjassa tai Affenanmaalla kassissa kasvatettu?
Hmm ja Nam!
Pitäisi päästä maistamaan, että paremmin pystyisi arvailemaan.
Ja ja ja mutta uunissa lienee valmistettu?!?
Niin ja kateellinen en ole, nälkä kyllä tuli, mutta mielestäni on siis vain ja pelkästään hienoa, että jollakin on botski, jossa on uuni, missä kuvanlaisia herkku aterioita voi valmistaa.
Vilpittömästi kysyisin vielä, että mitä muita herkkuja kuvassa on kuin tuo fisu?
Reseptiä en taida annokselle uskaltaa kysyä, ihan varmaan turhauttavan paljonkin olenhan jo kysellyt ;)Sen ja tämän verran vielä jatkaisin, jos sallitaan?
Intohimoinen kotikokkaaja siis sekä Thaimaassa ja Suomessa siis olen.
Elikkäs nämä uunissa valmistetut ruuat Thaimaassahan ovat tavallaan harvinaisuuksia. Näin väittäisin omakohtaisena mielipiteenäni kokemuksiini perustaen.
Perustelen lyhyesti: Useimmilla thaimaalaisilla ei ole kotikeittiössään uunia. Useimmissa thaimaalaisissa ravintoloissakaan ei ole uunia. Anonyymi kirjoitti:
Sen ja tämän verran vielä jatkaisin, jos sallitaan?
Intohimoinen kotikokkaaja siis sekä Thaimaassa ja Suomessa siis olen.
Elikkäs nämä uunissa valmistetut ruuat Thaimaassahan ovat tavallaan harvinaisuuksia. Näin väittäisin omakohtaisena mielipiteenäni kokemuksiini perustaen.
Perustelen lyhyesti: Useimmilla thaimaalaisilla ei ole kotikeittiössään uunia. Useimmissa thaimaalaisissa ravintoloissakaan ei ole uunia.Meil on uunit kaikissa meidän taloissa. Isot ja kalliit uunit teetätetty amerikassa. Onneks ne on isoja ku vaimo sai katiskalla niin isoja silakoita että luukku ei olis menny kiinni jos ne olis ihan tavallisia tavisten tavisuuneja niinku junteilla junttilassa. Mahtuu silakoitten kanssa kuksa samalla uuniin oltiin sitten vaikka Saimaan huvilalla tai Espanjassa.
Vaimo sanoi että liian ruotoista ni vetelin sitä nahkaremmillä jonki aikaa ni alko maistumaan. Poika pääs karkuun mutta heitin sitä kyynärsauvalla takaraivoon. Pierettää tosi paljon noi silakat että hoivatalo raikaa...- Anonyymi
SenssuChlangMai kirjoitti:
Meil on uunit kaikissa meidän taloissa. Isot ja kalliit uunit teetätetty amerikassa. Onneks ne on isoja ku vaimo sai katiskalla niin isoja silakoita että luukku ei olis menny kiinni jos ne olis ihan tavallisia tavisten tavisuuneja niinku junteilla junttilassa. Mahtuu silakoitten kanssa kuksa samalla uuniin oltiin sitten vaikka Saimaan huvilalla tai Espanjassa.
Vaimo sanoi että liian ruotoista ni vetelin sitä nahkaremmillä jonki aikaa ni alko maistumaan. Poika pääs karkuun mutta heitin sitä kyynärsauvalla takaraivoon. Pierettää tosi paljon noi silakat että hoivatalo raikaa...Voi vittu turhat jätkät komentoi ett ä thaimaassa ei ole ravintoloissa uuneja, se on aivan totta koska käytännössä kaikki annokset valmistetaan wokkaamalla, eikä asiakailla ole kiinnostusta odottaa hitaasti hautuvaa ruokaa, lisäksi thaikut eivät suosi aikaisemmin varmistettua ruokaa, kuten en minäkään, harvoin ravintoloissa on paljonkaan kylmäsäilytystilaa..
Anonyymi kirjoitti:
Sen ja tämän verran vielä jatkaisin, jos sallitaan?
Intohimoinen kotikokkaaja siis sekä Thaimaassa ja Suomessa siis olen.
Elikkäs nämä uunissa valmistetut ruuat Thaimaassahan ovat tavallaan harvinaisuuksia. Näin väittäisin omakohtaisena mielipiteenäni kokemuksiini perustaen.
Perustelen lyhyesti: Useimmilla thaimaalaisilla ei ole kotikeittiössään uunia. Useimmissa thaimaalaisissa ravintoloissakaan ei ole uunia.Jep ja morjens.
En ole thaimaalainen ja olemme nyt espanjassa.
Meillä on keittiöissä uunit.
Olisin voinut enemmänkin vaivautua sanaolemaan, mutta koska aivopesuni tulos päätyi bablaamaan ja on vaivautunut jopa rekisteröimään smurffin
SENSSU CHLANG MAI
niin antaa hänen jatkaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi vittu turhat jätkät komentoi ett ä thaimaassa ei ole ravintoloissa uuneja, se on aivan totta koska käytännössä kaikki annokset valmistetaan wokkaamalla, eikä asiakailla ole kiinnostusta odottaa hitaasti hautuvaa ruokaa, lisäksi thaikut eivät suosi aikaisemmin varmistettua ruokaa, kuten en minäkään, harvoin ravintoloissa on paljonkaan kylmäsäilytystilaa..
Jos ruokalistalla on eurooppalaisia tai amerikkalaisia uunia vaativia ruokalajeja tai pizzaa niin on pakko olla uuni. Ulkolaisilla ketjuravintoloilla on uunit Thaimaassakin. Varsinaista thairuokaa varten ei uuneja juurikaan tarvita. Kokonaisille broilereille on omat varrasmalliset uunit olemassa Thaimaassakin. Grilliksikin sitä voi kutsua. Meillä haudutetaan thaikotona usein uunissa tummat lihat mureiksi pitkällä ja miedolla lämmöllä rosvopaistityyliin voipaperiin ja märkiin sanomalehtiin käärittynä.
Suomiravintoloissa on tyypillistä että ennen asiakkaiden oletettua tuloa tehdään arvioitu määrä lihoja tai kanaa semivalmiiksi ja ruokalista pidetään suht suppeana. Suomiravintoloissa on myös pakastimet vaikkakaan ei niin ahkerassa käytössä koska raaka-aineet haetaan tai toimitetaan lyhyen matkan päästä tuoreina.
- Anonyymi
Kiitos Senssu!
Hyvästä kuvasta siis, lähinnä.Joo ole hyvä. Naapurin kissa oli hieman äkäinen kun vein sen silakat ja poltin ne pohjaan palvelutalon vanhassa uunissa. Sekaan pistin aamupuuroa ja näkkileipiä. Hyvä koostumus. Suolasin sitten ja pipuroin.
heheh.. Hellevi-hoitsu tuli nauramaan mun palaneelle kalalle.. Olin valmistellut onneksi kepposen ja kusin kuksaan. Hellevi kysyi että taaskos täällä ryypätään? Sanoin ovela ilme naamalla että ei siinä mukissa viinaksia ole.. Hellevi maistoi ja sanoi että täähän on kusta ja kaatoi sen mun päähän. Siitäs sai kuspää!! heheh!!
- Anonyymi
Kusitko siihen kuksaan ennen vai jälkeen kun aloit grillaamaan sitä uunissa silakoiden kanssa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211861
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1431741Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561562Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671382Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771375- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761183- 591168
- 1191055