oinasN

Mulle ja veskarimiehelleni tuli ero yli neljän vuoden seurustelun jälkeen. Olemme kumpikin hiukan alle kolmikymppisiä.

Ero tuli syistä jotta:

* Vesimiesmies oli fanaattinen kiinnostuksenkohteissaan, tuntui aina että tulen kakkossijalla hänen monissa harrasteissaan.

* mies oli kovin rajoittunut tunneilmaisuissaan, minäkään oinaana en ole niitä romanttisimpia naaraita, mutta edes vähän suhdekeskusteluja olisin tahtonut käydä, ja vähän siirappia saada kuulla :) Liian macho normaalimieheksi, kyynel ei poskelle vierähtänyt ehkä kuin kaksi kertaa neljän vuoden aikana!

* veskari oli niin itsenäinen, että semmoinen ME-henki jäi puuttumaan. Luultavasti mulla oli oma osani tässä, minäkin olin olevinani niin kovin itsenäinen tässä suhteessa.

Minä olin sillä mielellä että tässä on lopullinen ero, ja mielestäni yli pääsinkin kahdeksassa kuukaudessa.
Jostain syystä viikko tolkulla olen ajatellut häntä, ja kas, hän ilmaantui ovelleni.

Hän, jäyhä vesimies tilitti kyynelsilmin rakkauttaan minuun. Hän kehui mua, miten arvostaa ja moitti itseään miten antoi "oman egonsa" tulla pilaamaan kaiken. No minä sanoin että olihan ero kahden kauppa,
minä olisin voinut myös niellä ylpeyttäni ja yrittää olla romanttisempi, keksiä romanttisia juttuja jotta yhteys olisi säilynyt.
Mutta hän oli ehkä avoimempi kuin kertaakaan yhdessäolomme aikana. Puhuttiin monta tuntia.. aina välillä meinasi livetä syrjäpoluille, mutta vedin takaisin "tunnekeskustelun" pariin :)

Uskon hänen vilpittömyyteensä. Tuo tunnepurkaus ei ollut mikään helppo pala, oli kuulemma viikkotolkulla kerännyt rohkeutta tulla käymään..
Olin ihan vaikuttunut

ja nyt tuntuu että tahdon antaa uuden yrityksen mahdollisuuden. Jos vesimies saadaan avautumaan tällä tavalla, eikö ole mahdollisuus muuhunkin?
1375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehdottomasti kannattaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vesimiehen kanssa takaisin ... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu