Yle pimittää edelleen syytä Brexitiin!

YLE ei ole vieläkään tehnyt kansalle selvitystä siitä miksi Brexit käynnistettiin

Voivotellaan vain että taas väärät ihmiset äänesti niin wäärin niin wäärin
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yle eikä muu Media ei kerro monesta muustakaan oikeasta asiasta mitä on tapahtunut ja tapahtuu EU alueella esim. tuhansien kirkkojen tuhopoltot Ranskassa,Saksassa ym. Keskellä päivää afrikkalaisten ja arabien yms ryöstelyt ja puukotukset ja valkoisten murhat Englannissa,Londostanissa jonka porsmestari on kyvytön öykkäri.
Etelä Afrikan mustien kyvyttömyydestä pitää yllä maansa asioita. Valkoisiin viljelijöihin kohdistuneet julmat murhat ja tuhotyöt viime vuosina ja maa omaisuuden ottaminen pois. Kadut ovat täynmä jätteitä,väkivaltaa,huumeita jne. Zimbabwen mustien hallinnon ja rviljelyn täydellinen epäonnistuminen ja tuhoaminen englantilaisten jälkeen.
Islamilaisten tulvan seuraukset lasten ja naisten raiskaukset,rikokset.
Kansoilta salataan kuinka paljon tunkijoille annnetaan rahaa ja asuntoja oli omien kansalaisten. ymmm..

Äänestä

Muistan hyvin, kuinka brexitin vastustajat olivat kyselyissä melko selvästi edellä vielä vähän ennen äänestystä.

Mutta sitten Merkelin narttu meni kutsumaan mamutulvan Eurooppaan! Ja niinpä britit äänestivät brexitin puolesta.

Jotain hyvää sentään seurasi tuosta Merkelin kavalasta rikoksesta Eurooppaa ja sen sivilisaatiota vastaan..

Äänestä

Brexit johtuu brittien kyllästymisestä puolalaisiin matuihin !

Äänestä

EUalueen tulijat Briteissä veivät ja vievät töitä englantilaisilta halvemmilla ali hinnoilla maksamatta veroja ja käyttäen,terveyden huoltoa ja sos turvaa jne. Ylen entinen toimittaja E.Lennon Labour puolueen kannattaja sosialisti valitti ja kaipasi ettei saa enää ikkunoiden halvalla pesijää jos Brexit tapahtuu. Että tuollaista on vasemmistolainen ylimielinen aate oikeasti. Oma britti väestö työttömäksi ja asunnottomaksi kun sosialistit eivät maksaisi kunnon palkkaa jolla eläisi ja elättäisi perheensä. Pitää päästää kaikki etnojengit sikailemaan ja riitelemään paskomaan kaduille ja musta kaapuiset täyttämään koko maa.
Oletteko katsoneet kuvia esim Lontoon,Burnigham kaduilta? Puukotukset,raiskailut ovat jokapäiväistä uhkaa. Juutalaisia vainotaan. Labour haluaa äänestäjiä muslimeista kuten meilläkin viher vasemmisto ja liberaali oikeisto joka on globalistien asialla pettämässä ja tapatt.. kansaansa..

Äänestä

Miksi lastenohjelma BUU-klubben 2019 YLEN fem kanavalla ei ole suomenkielistä tekstitystä? Tasa-arvo kysymys tämäkin TAAS!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE ei ole vieläkään tehnyt kansalle selvitystä siitä miksi Brexit käynnistettiin

Voivotellaan vain että taas väärät ihmiset äänesti niin wäärin niin wäärin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu