R-kioskilla outoa palvelua

Anonyymi

Kävin Yläristin R-kioskilla 4.10.19. Myyjä ei sanonut mitään. Ei kiitos ei päivää, ei kerrassa mitään. Oli muutenkin ihan outo. En yleensä kyllä asioi ko. kioskilla, aiemman kuulemani mukaan. Eikö kauppias opeta työntekijöille edes alkeellisia käytöstapoja.

28

2262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Myyjä ei ole robotti? Entä jos itse olit tympeä ja naama norsunvit..
      Tai jos aiemmin joku asiakas oli järkyttänyt jotenkin.

    • Anonyymi

      Pelottavaa

    • Anonyymi

      No eipä ole kehuttavaa Pieksämäen ihmisten käytöstavoissa yleisestikään, jospa ärrän myyjä on samaistunut asiakkaisiin. Minä en kaipaa myyjiltä pokkurointia, pää-asia että saan ostettua sen tuotteen jonka haluan ja sillä siisti.

    • Anonyymi

      Asun siellä lähellä, en ole enää vuosiin käynyt kyseisellä R:lla. Onneksi jokainen saa päättää, vaihda kioskia. Siinä on ratkaisu. Keskuskadulla on ihan iloinen porukka.

      • Anonyymi

        Tori;n ärrälle en mene ainakaan kauppiaan ollessa paikalla.
        Utelee kaikki asiat ja juotuaan niitä sitten eteen päin muille asiakkaille.jos haluaa että asiat leviää eteen päin niin ei kun
        Tori:n ärrän kauppiaalle kertomaan .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "utelee kaikki asiat"...no onko se ihan pakko kertoa kaikki omat asiansa, omaa tyhmyyttä! Voi sitä vaihtaa puheen aihetta..sanoo vaikka että " ilmoja on pitäny"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "utelee kaikki asiat"...no onko se ihan pakko kertoa kaikki omat asiansa, omaa tyhmyyttä! Voi sitä vaihtaa puheen aihetta..sanoo vaikka että " ilmoja on pitäny"!

        Pikku k ylä risti vanhempi rouva jouruu eteen päin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku k ylä risti vanhempi rouva jouruu eteen päin

        Kuinka se voisi juoruta jos hänelle ei puhu mitään, mitäs kerrotte omia asioita ne!! Väännänkö rautalangasta!

      • Anonyymi

        Keskuskadulla se oli tuokin r🤭

    • Anonyymi

      Oikeesti työ kitisette jostain jos joku puhuu onko parempi et on hiljaista torin ärrä kaikki pieksämäellä olevat ärrät on hyviä ja ollu kohteliaita ainakin keskustan ärrä vaalea nuori nainen olet tosi mukava

      • Anonyymi

        Työ ootte ite vaan nii elämään kyllästyneitä käpyjä että pitää kitistä joka vitun asiasta ..Se vielä ei kukaan osaa heti käyttää kaikkee koneita ja kaikkea mitä ärrä myy junalipuista -autonvuokraus nii antakaa uusille aikaa ne tekee kuitenkin töitä.

    • Anonyymi

      R kioskit loppuu kokonaan Pieksämäeltä.

      • Anonyymi

        Neljästä jo kaksi hävinnyt. Ja kohta kolmannelta lähtee talo alta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljästä jo kaksi hävinnyt. Ja kohta kolmannelta lähtee talo alta.

        Jää tyhjä keskusta. Nytkin on jo naurettava koko Pieksämäki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljästä jo kaksi hävinnyt. Ja kohta kolmannelta lähtee talo alta.

        Eihän täällä oo enää yläristin ärrää eikä toista keskuskadun ärrää eikä kontiopuiston. Eli tuo purettava on se viimeinen ärrä. Sitten ei oo mitään. Vain Prisma ,Lidl ja Citymarket ja jotain ravintoloita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän täällä oo enää yläristin ärrää eikä toista keskuskadun ärrää eikä kontiopuiston. Eli tuo purettava on se viimeinen ärrä. Sitten ei oo mitään. Vain Prisma ,Lidl ja Citymarket ja jotain ravintoloita.

        Naarajärvellä on vielä R-kioski myös.

    • Anonyymi

      Ensi vuonna loppuu tuet luusereilta. Ei jää kuin leipäjonot.

    • Anonyymi

      Kyllä meillä on upea asematunneli, eikö teille mikään riitä.

      • Anonyymi

        KUN MIKÄÄN EI RIITÄ ..jne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KUN MIKÄÄN EI RIITÄ ..jne

        Mitenkähän Metkohuolto pärjää asiakaspalvelussa. Kiinnostaako asiakkaiden asiat kun ulko-ovi sulkeutuu takana.

    • Anonyymi

      Nyt on vetävä sisustus

      • Anonyymi

        Sinne tulee onko kaikki muumit kotona osasto.

      • Anonyymi

        Oikein komia onkin

    • Anonyymi

      Vieläkö se yläristin r on toiminnassa??

      • Anonyymi

        YLÄ RISTIN rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrpuuuuuuuuuuuuuuuurrriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii r kioski yläristi on suletttuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuusulettttuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuärrän kierrä orren ynpärrriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiipurri ärräääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää..ELI YLÄRISTIN R kioski on LOPETTANUT.

        Torin ärrällä oli tänään hyvät talkookahvit. Haettiin kalusteita rantaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Torin ärrällä oli tänään hyvät talkookahvit. Haettiin kalusteita rantaan.

        Lahjoittivat paljon tavaraa .

    • Anonyymi

      Kaikki loppuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9910
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      404
      4321
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2976
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      229
      2654
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2644
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1835
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      70
      1691
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe