Siinäpä kysymys. Ihmetyttää noin iso koulurakennus, kun eihän siihen ole tulijoita tulevina vuosina. Ikäihmiset täyttää tienoot ja luonnollinen poistuma on suurta. Syntyvyys on alhainen. Nuoret eivät jää Juvalle ne loputkaan. Lähikaupungit ja kunnat liittyvät isompiin. Jos Savonlinna saa mitä haluaa, lähtee Varkauden kaveriksi. Joroinen meni jo,.
Huonolle näyttää Juvan tilanne. Asunnot ei mene kaupaksi, vanhuspalveluihin joutuu kunta satsaamaan enemmän. Juva vaikuttaa pian seniorikunnalta. Pesäpallon voimalla ei mennä.
Millaisena näette Juvan 50 vuoden päästä ? Itse kuvittelisin asiat niin että on Osuuspankin pieni konttori, kaksi kauppaa, koulu, päväkoti, kirkko, apteekki, ehkä pieni rautakauppa jossain nurkalla. Terveyskeskusta ei enää ole, pienet liikkeet ovat lopettaneet toimintansa, Kirjastokin on suljettu. Osa koulurakennuksesta on valjastettu vanhuspalveluyksiköksi. Valtatien kaupat ovat suljettu, koska Mikkeliin tullut uusi kauppakeskittymä uuden tien varteen vie kansaa. Itse uskon niin että uusi nopea tie antaa vauhtia MIkkelin suuntaan enemmän ja sinne alkaa kasvua tapahtumaan. Juva jää sivuun ja on pelkkä kyläpahanen jossain metsittyvässä maisemassa. Olenko väärässä ? Onko slogan joutuin Juvalta tulossa eteen ennen pitkää ?
Miten Juvan käy tulevaisuudessa?
4
263
Vastaukset 4
- Anonyymi
Juva on vanha emäpitäjä, joka tekee uuden tulemisen: joutuin Juvalle!
- Anonyymi
Kertoisitko miten?
- Anonyymi
Jouduin Juvalle on se oikea termi.
- Anonyymi
Voihan Juvaa jatkossa käyttää sitten isona vastaanottokeskuksena, jonne keskitetään koko Suomen maahanmuuttoprosessit. Näin Juvasta tulee superkunta ja kulttuurinkehto. Uusi Lähi-Idän timantti tai oikeastaan Savon helmi. Asunnot ja kesämökit täyttyvät maahanmuuttajista ja hirven perässä jatkossa metsissä juoksevat somalit, irakilaiset, iranilaiset, turkkilaiset ja syyrialaiset sulassa sovussa ja joku kotimainenkin vanha poika mahtuu vielä mukaan. Suomalaisethan eivät enää synnytä tarpeeksi, mutta nämä jutut etelän hetelmät kyllä osaavat ja täyttävät nopeasti maan uusilla Suomen kansalaisilla. Juvalle matkustetaan tulevaisuudessa ympäri maailman tapaamaan tuttuja ja tutustumaan Savon Lähi-Idän helmeen, minne on kaikki tervetulleita. Näin saadaan Juvan kunta superkunnaksi ja Savon ylpeydeksi, minne haluaa kaikki savolaiset, mutta sitten voi olla ongelma, että haluaako korkeamman kulttuurin edustajat sitten meitä kantapeikkoja asumaan omaan superkuntaansa, missä kulttuuri kukoistaa? Juvalle jatkossa jos haluaa asukkaaksi, joutuu delegaation eteen ja joutuu perustelemaan miksi hänet pitäisi ottaa juvalaiseksi? Juvalle haluaville jaettaisiin välillä green card-kortteja ja onnekkaimmat pääsevät tätä reittiä mykistävään maahan, Juvalle. Tämä on tulevaisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561