km eilen

Olin kuudennella viikolla raskaana ja sain eilen keskenmenon. Tai ei voi sanoa että eilen, mutta vuoto alkoi eilen.
Olen vasta 18 vuotias ja avopuolisoni 21. Meillä on 7 kk vanha tyttö, elämämme keskipiste.
Tämä lapsi oli vain puoliksi suunniteltu. Sovittiin että jätän pillerit pois ja lapsi tulee jos on tullakseen. Olimme molemmat erittäin iloisia saadessamme tietää että toinen on nyt siunaantunut.
Nyt kuitenkin olen aivan romuna, ei tee mieli tehdä mitään. Kohtalon juttuja, ajattelen. Ehkä nyt ei kuitenkaan vain ollut aika, mutta surettaa, itkettää. Pakko jatkaa, mutta pelottaa yrittää toista, jos käykin samoin.
Halusin purkaa tunteita, kirjoita sähköpostiini jos olet kokenut saman lähiaikoina niin vaihdetaan ajatuksia.
Voimia teille kaikille jotka kamppailette tämän surullisen todellisen asian parissa.
41223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saada "pakolliset" asiat tehtyä. Itse sain km:n 10 viikolla joulukuun alussa, niin kauan kuin olin seurannassa, niin mitään isompia ongelmia ei ollut, mutta tammi-helmikuu syötiin einesruokaa, ja siivottiin sitten kun huusholli suurinpiirtein kaatui syliin.

Keskenmenon jälkeen riski on toki suurempi, mutta sekin on vain todennäköisyys! Sp-ossaa ei ollut, joten kirjoittelin tänne...

Äänestä
  • eli mun sähköpostiosoite on [email protected]
    että jos haluat niin kirjoita.

    Äänestä

Olin kesällä04 ratketa riemusta,meille tulee vauva.Kaiken vaikeuden jälkeen meitä onnistaa.Syksyllä rv-11 5 maailmani romahti. Esikoiseni ei halunnutkaan nähdä tätä maailmaa.

Äänestä

Mulla tuli keskenmeno tänään... Todella kurja olo =( Mutta elämä jatkuu..PAKKO!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohtalo määrää kirjoitti:

Olin kuudennella viikolla raskaana ja sain eilen keskenmenon. Tai ei voi sanoa että eilen, mutta vuoto alkoi eilen.
Olen vasta 18 vuotias ja avopuolisoni 21. Meillä on 7 kk vanha tyttö, elämämme keskipiste.
Tämä lapsi oli vain puoliksi suunniteltu. Sovittiin että jätän pillerit pois ja lapsi tulee jos on tullakseen. Olimme molemmat erittäin iloisia saadessamme tietää että toinen on nyt siunaantunut.
Nyt kuitenkin olen aivan romuna, ei tee mieli tehdä mitään. Kohtalon juttuja, ajattelen. Ehkä nyt ei kuitenkaan vain ollut aika, mutta surettaa, itkettää. Pakko jatkaa, mutta pelottaa yrittää toista, jos käykin samoin.
Halusin purkaa tunteita, kirjoita sähköpostiini jos olet kokenut saman lähiaikoina niin vaihdetaan ajatuksia.
Voimia teille kaikille jotka kamppailette tämän surullisen todellisen asian parissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu