Olin työpaikalla ja meillä oli illalla firman juhlat tulossa. Töissä oli tarjolla sampanjaa jo iltapäivällä ja otin sitä pari lasia ja menin meikkaamaan juhlia varten. Olin juuri punaamassa huuliani, kun eräs ystäväkseni kokema kollega kysyi minulta jotakin ja sanoi sitten, että olen jo humalassa. En ollut itse tajunnut asiaa ollenkaan. Hän sanoi pelkäävänsä minua, kun olen humalassa.
Sitten oltiin veneessä muutamien työkavereiden kanssa, joukossa oli johtajiakin, menossa isommalle laivalle, johon kaikkien oli määrä kokoontua. Vene palasi lähtöpaikkaan hakemaan lisää väkeä. Olin tullut laivalle ensimmäisten joukossa. Minulla oli kaunis turkoosinsininen juhlapuku, jotakin silkkiä tai satiinia ja vähän vanhanaikainen, jotenkin röyhelöinen ja naisellinen se oli, tunsin itseni siinä kauniiksi ja istuin laivan kannella (joka oli kuitenkin viettävää maata) naisellisessa asennossa ja muistan ajatelleeni, että tämä on toinen laivareissu firman ihmisten kanssa.
Sitten olin jostakin syystä palannut takaisin työpaikalle toimittamaan jotakin asiaa ja lähdin takaisin rantaan, nyt ei tarvinnut mennä veneellä, vaan juhlapaikalle meni jonkinlainen silta tai puista rakennettu väylä. Juoksin juhliin kiireesti kauniissa puvussani ja ajattelin, että haluan nähdä ohjelman, kun sen oli määrä olla hauska.
Hassulta tuntuu, kun en yleensä firman juhlissa käy ollenkaan, vaan jään niistä pois, en ole juhlijatyyppiä. Mitähän tarkoittanee?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten niin et ole juhlijatyyppiä? Miksi olet joskus niin päättänyt ja alkanut jäämään pois firman juhlista? Olet ehkä huomannut että viina ei sinulle sovi (pelkäät että teet jotain kaduttavaa)ja olet päättänyt, että on parempi ettet mene. Tuli vain mieleeni. Ehkä sinua alitajuisesti haluttaisi mennäkin, mutta olet kieltänyt sen ilon itseltäsi? Mitä jos seuraavaksi menisitkin, mutta et ottaisi paljoa alkoholia. Voisi vaihtelu virkistää.Tämä tulkinta oli nyt vain oletus tilanteestasi, mutta kuitenkin uni jotenkin kehoittaakin menemään mukaan juhliin. Ei siellä ole pakko humaltuakseen juhlia vaan ihan mukavan seuran takia:)
Joo, olen tosiaan tehnyt aikoinaan päätöksen, etten mene juhlimaan firman ihmisten kanssa, olen tuntenut itseni liian vanhaksi ja lihavaksi, kukaan ei tanssita, ihmiset kaikkoavat ympäriltäni heti päivällisen jälkeen ja saan olla yksin pöydässä. Tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Alkoholin kanssa osaan olla hillitty, se ei tosiaankaan sovi minulle.
Saapas nähdä, uskallanko seuraavalla kerralla mennä, toisaalta pääseehän sieltä sitten kiireesti taksilla pois, jos ei viihdy.
Kiitos oikeaan osuneesta tulkinnasta.