Ensilumenlatu lopetuslistalla

Anonyymi

Ensilumen latu saattaa olla käytössä tänä vuonna viimeistä kertaa. Teknisen johtajan mukaan vuosi sitten epäonninen ladun teko säiden vuoksi nosti erikoisesti kustannuksia. Totta varmaan on, että vuodet eivät ole veljeksiä keskenään ja edellisen syksyn lämpöaalto sulatteli lumet Pieliseltä tulevan tuulen auttamana. Eiköhän PKO voisi rykäistä rahaa enemmän ladun ylläpitämiseen, koska kalliita muutoksia reittiin kaupunki rakensi juuri Bompan alueen matkailun tukemiksi.

54

1228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lieksassa ja muuallakin ensilumen ladut säilyi hyvin. Ammattitaidon puute meidän "laturyhmällä".

    • Anonyymi

      Helppoa se on veronmaksajien rahoilla leikkiä. Keinotekoinen pätkä latua tuotti 5000 euroa vuodessa, mutta kuluja tuli 75 000 euroa. Tuosta pitäisi käynnistää tutkinta, miksi moinen hölmöily oli edes mahdollista ja ketkä vastuussa. Potkut antaisin välittömästi ja vahingonkorvauksia vaatisin.

    • Anonyymi

      Luulisi lunta jalatusia riittävän pitkän talven aikana.

      • Anonyymi

        Mono ,aunuksiin survaiskaa!! T: TomofNurmes


    • Anonyymi

      Mitä huolta, meillä täällä jurtilla on jo latu auki!

      Terkuin

      Team Jurtti

    • Anonyymi

      Missähän mahtaa olla asiallisesti kommentoivat ihmiset, muutama tonokki käy aina sotkemassa järkeviä keskusteluja.

    • Anonyymi

      Nurmeksen kiitoksia saanut hyvin hoidettu latuverkko tuo tuloja kaupungissa muuallekin, kuin kaupungin kassaan, kun positiivinen viesti leviää ja tuskin virkistysalueita on liikaa. Mikkilä puhui lehdessä ensilumen ladun ylläpidon kalliista hinnasta, kun laduntekijät taistelivat erikoisten säänvaihteluiden kanssa viime syksynä. Olisi mielenkiintoista myös kuulla häneltä, paljonko Känkkäälään upotetut kymmenet miljoonat ovat tuoneet rahaa kaupungin kassaan muuten kuin velan muodossa. Uusi rahanreikä alueelle on risteyksen leventäminen puuautoille, johon on taas menossa kaupungilta rahaa yli 200.000 euroa muun rahan lisäksi ja myös liikenneympyrän lasku on valtava, paljonko näistä on tuloja?

      • Anonyymi

        Luulisi myös sahan tulevaisuus kiinnostavan eikä pelkkä pöllien säilytys asfaltti kentällä, no kaipa se tuo leivän ihmisille.


    • Anonyymi

      Jättäkää se Bompalle tehty lisälenkki ensilumen ladusta pois, niin lumet säilyy ladulla paremmin, kun järveltä tuleva tuuli ei sulata lumia. Alkuperäinen käytössä ollut latusuunitelma paras ja halvin.

      • Anonyymi

        Nekin rahat Valtimon elättämiseen laitetaan. Maksamista riittää sippikylien liitoksessa.


    • Anonyymi

      Nurmeksen matkailijamäärissä on havaittavissa uusi nousukausi, eipä kannattaisi muutamien kymmenien tuhansien lumetusmenoilla laittaa jarruja kehitykseen. Laitteet homman pyörittämiseen on jo hankittu ja taitoakin on tullut lisää muutamana lumetusvuotena.

      • Anonyymi

        Olisitko Sinä halukas maksamaan Muutamia kymmeniä tuhansia euroja jonnin joutavaan lumetukseen? Kun talvi tulee ja sataa lunta niin jokainen hiihtäjä voi tehdä omat latunsa ....


    • Anonyymi

      Koko kehitys on 99,99% uuden Jurttivaaran ski resortin ansiota! Ja alue kehittyy koko ajan, nyt tehdään lisää rinteitä, korotetaan entisiä 400 metrillä sekä uusi luxus hotelli!

      Terkuin

      Team Jurtti

    • Anonyymi

      Nykyisin hiihtäjille pitää olla valmiit ladut ja mieluummin suksetkin ettei niitä tarvitse voidella kun kaikki on mennyt niin kiireiseksi. Toisaalta hiihtovalmiit ilman voitelua toimivat sukset on iso parannus, koska ne lipsuvat lasikuituluistimet lopettivat monen hiihtoinnostuksen. Ensilumenlatu voi olla hyväkin vetonaula ulkopaikkakuntalaisille, kunhan tieto leviää.

    • Anonyymi

      Ensilumenladulle alkaa viikonvaihteessa hyvät lumetuskelit, pikkupakkasta läpi vuorokauden ja lehdetkin tippuneet puista alas.

    • Anonyymi

      Säätietojen mukaan lunta ei ole tulossa taivaalta pitkään aikaan, mutta pikku pakkasta on kumminkin, jokohan lumetuksella olisi tuuria tänä syksynä.

    • Anonyymi

      Jurtilla on lasketeltu läpi vuoden :)

      Terkuin

      Team Jurtti

    • Anonyymi

      Mitä jyrkemmän rinteen reunalla, sitä pitempi kaari.

    • Anonyymi

      Ensilumenlatu ja hiihtäjät odottaa lumen levittäjiä.

    • Anonyymi

      Huomautan, että Jurtilla on ja on ollut koko vuoden 24/7 ladut ja rinteet auki!

      terkuin

      Team Jurtti

    • Anonyymi

      Kaikki aktiviteetit loppuu

    • Anonyymi

      Ensilumen ladulle ensilumi tuli taivaalta.

    • Anonyymi

      Onko kaupungilla työvoimapula, vai rahat loppu, kun lunta ei ladulle kasasta saada siirtymään.

    • Anonyymi

      Sähkökäyttöiset lumetuskoneetkin on nykyisin uudet ja tehokkaat, kun pääsivät eroon ensmmäisistä täysin metsään menneistä lumetuslaitehankinnoista. Polttoainekäyttöiset museovehkeet taisi olla Kiiskisen hankintoja, jotka ryystivät polttoainetta melkein yhtä paljon kuin tekivät lunta. Ladunkäyttäjät odottelevat, koska latu valmistuu, säistä ei ole ainakaan kiinni.

      • Anonyymi

        Aggregaatti taitaa sähköt jauhaa uusiin tykkeihin eli löpö palaa niinkuin ennenkin. Järjen köyhyyttä koko ensilumen latu kötinä,nytkin olisi jo vöyhkille latupohjilla lunta missä himoihinsa hiihtää.


    • Anonyymi

      Sähköverkosta tulee edullista saasteetonta sähköä, museogeneraattorit ovat mennyttä aikaa. Lumenajokelit ovat mitä parhaimmat, mutta taitaa olla automiehet niin työllistettyjä, etteivät jouda lumenajoon. Kaupungin lähiaikojen investoinneista taitaa ensilumenlatu olla ainuita kohteita, josta on edes jonkinmoisia tuloja, liikenneympyrä, Känkkäälä halleineen ja Pitkänmäen tienlevennykset vievät vain tietääkseni kaupungilta rahaa.

      • Anonyymi

        Suksi vaikka v.ttuun


    • Anonyymi

      Kaupunginjohtaja kertoo Ylä Karjala lehdessä, että ensilumenlatu tulee mahdollisesti jatkossakin olemaan, mutta lyhempänä versiona. Pielis- Areenan takaiseen maastoon metsän suojaan tehtässä lumikaan ei ole niin herkässä sulamaan.

    • Anonyymi

      Mihinkähän on häipynyt keskustelu matkailun virkistämisestä Nurmeksessa, PKO aloitti isolla investoinnilla Bompan alueella, jossa rakennukset Jukolan jäljiltä oli tuhoutumassa. Notkahduksen jälkeen pientä parannusta on alkanut tapahtua matkailijoiden määrissä ja yksi pieni lisäapu olisi etelä-Suomesta Lappiin hiihtokeskuksiin matkaavat saada jäämään näille korkeuksille hiihtelemään. Houkutuksena hiihtokauden jatkamiseksi lumetuksen avulla kannattaisi varmaan mainostaa turisteille, mutta taitaa sekin mennä pieleen päättäjien nahistellessa, koska rahat menee kaikkien tietämiin halli- ja tieremontteihin. Useita miljoonia on mennyt rahaa, mutta pysyvistä työpaikoista, joista Nurmeksessa on pulaa ei ole kuulunut tietoja, no tietysti soranajoa on ollut rakennusvaiheessa.

    • Anonyymi

      Nurmeksen latujen kunnosta edellisiltä vuosilta olen kuullut pelkkää hyvää, josta iso kiitos latukoneen käyttäjille. Toivottavasti jatkossakin saamme hiihdellä komeissa maisemissa hyväkuntoisilla reiteillä.

    • Anonyymi

      Taivaan tykit puhaltaa apuna lunta.

    • Anonyymi

      Vain Jurtilla asialliset ladut ja rinteet, muualla aivan surkeat! 🤮💀

    • Anonyymi

      Onko ammattilaiset laitettu syrjään ja joku mistään tietämätön lautakunta päättää latuasioista.

    • Anonyymi

      Eteläsuomessa rämpivät vesisateessa ja suunittelevat suotta Lapin matkaa nähdäkseen lunta. Paljon lähempänä, eli Nurmeksessa olisi mainiot hiihtokelit, ladut ja maastot käydä vaikka viikonloppuisin lumilla. Onko paikallinen matkailusta vastaava laittanut mainosta liikenteeseen, että hiihtoa kaipaavat voisi ohjautua komeisiin Nurmeksen vaaramaisemiin nauttimaan luonnon rauhasta.

    • Anonyymi

      Nurmeksessa on paljon tyhjillään olevaa ja remontoitua majoitustilaa sekä uusittu hieno kylpylä, todella pitäisi mainostaa loistavia olosuhteita lumettomille alueille hyvistä hiihtomahdollisuuksista.

    • Anonyymi

      Ei nyt hullua olekaan että pelkän hiihtoladun takia tulee tänne ......

    • Anonyymi

      Hiihtäjät, urheilijat ja ulkoilijat yleensä on aivan oma kansanryhmänsä, nuoriakin jos saisi vielä enemmän mukaan, niin myös koulumenestykseen olisi positiivinen vaikutus. Lähes vuorokauden ympäri jatkuva älylaitteiden räplääminen näkyy joillakin nuorilla jo terveydentilassa.

    • Anonyymi

      Erikoiset säämuutokset olleet tänä talvena latujen tekijöiden harmina, mutta Hyvärilästä lähtevä Kartanon kierros ja siitä jatkuva Ellun kierto on hyvässä kunnossa ja vetää paljon hiihtäjiä.

    • Anonyymi

      Lumetusreittiä pitäisi vain lisää kehittää, eikä puhua lopettamisesta. Näköjään Suomessa lumettoman alueen raja lähestyy vuosi vuodelta Nurmestakin ja luonnonlumenkin aika lyhenee, joten hiihtäjät tulevat lisääntymään, kun hiihtopaikka löytyy.

      • Anonyymi

        Olisiko syytä harkita muita lajeja, jos lunta ei ole. Menkää vaikka surffaamaan! 😎


    • Anonyymi

      Kylpylässähän oli pitkän laiturin päässä katettu avantouintipaikka, mutta se katosi remontin yhteydessä.

    • Anonyymi

      Nyt olisi aika rakentaa sulanmaan kuntoilu lenkki Nurmekseen, eikun sulatus kaapelia maahan vetämään, kaivinkoneet töihin, siihen saa menemään helposti muutaman satatuhatta, kuhan homma käy ja hiki haisee.

      • Anonyymi

        Aina joku vatkula ruikuttaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina joku vatkula ruikuttaa...

        Perustiedot vatkula sivistystä älykkyyden puuttumisesta ja sanan äidinkielen merkitys oikeassa asian muodon ytimessä heille,joilla sitä ei ole.

        Willa ("Vatkulan") yliset on lumoava juhlatila, joka on rakennettu navetan ylisille. Tila sijaitsee rauhallisessa miljöössä Hausjärvellä, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Helsingistäkin meille ehtii tunnissa.

        Willa Vatkulan ylisillä voi järjestää juhlia huhtikuulta lokakuulle ja tila sopii etenkin häihin ja muihin juhliin. Tilaa on helposti 150 henkilölle. Tila ei vaadi suurta koristelua ja se onkin helppo somistaa upeaksi, koska tilassa on monipuolinen säädettävä valaistus. Lisäksi tilan tekniikkaan kuuluu bänditasoinen äänentoistolaitteisto, videotykki sekä valkokangas. Tila on muokattavissa toiveiden mukaisesti kaiken rekvisiitan ollessa siirreltävää. Paikkaan saa tuoda myös omaa tarpeistoa.

        Tilaan saa tuoda omat juomat ja tarjoilut tai voit hyödyntää ammattitaitoisia yhteistyökumppaneitamme. Autamme mielellämme!

        Willa Vatkulan ylisillä onnistuu juhlien lisäksi myös työyhteisöjen virkistyspäivät, sillä yhteistyökumppaniemme avulla paikalle saadaan järjestymään monenlaista aktiviteettia ja monipuolisia koulutussisältöjä.

        Kenties mielessäsi väreilee juhlat, jotka olet aina halunnut elää todeksi. Toteuta unelmasi -meillä on siihen tilat!


    • Anonyymi

      Sulatuskaapeli olisi sitten toinen hukkaanheitetty raha Känkkäälän pressuhallin lisäksi.

    • Anonyymi

      Nurmeksella tuhannen taalan paikka ottaa eteläsuomen hiihtolomalaiset vastaan valaistuille laduille. Uutisissa kerrottiin Suomen lumitilanteesta ja eteläsuomesta lähtiessä kerrottiin ensimmäiset hiihtolumet olevan Pohjois-Karjalassa ja siitä ylöspäin Kainuu sekä Lappi. Mainokset hyvistä laduista on tietenkin lähteneet Nurmeksesta lumettomille alueille, että ei tarvitse välttämättä Lappiin asti matkustaa, vaan Nurmeskin voi tarjota myös lumetettuja latuja. Uusittu kylpylä, Bompa ja Hyvärilän Matkailukeskus tarjoaa runsaasti majoitustilaa Pielisen rantamaisemissa.

    • Anonyymi

      Uhkaavasti lumet vähenee, toivottavasti niitä riittää edes hiihtolomien ajaksi.

      • Anonyymi

        Toivottavasti sulaa viimeisetkin lumet, niitä ei kaivata.


    • Anonyymi

      Koko matkailun toivotonta ja kannattamatonta tilaa kuvaa kun moottorikelkan perässä vedettävän latulanan vetoon tarvitaan 5000 eur avustusta hiihtolomaviikon ajaksi, sillähän palkkaa miehen kuukaudeksi ja ostaa vielä kelkka bensat.

      • Anonyymi

        Siitä puuttuu vielä kelkka vai potkurillako sitä höylää vedetään. Ja sitä paitsi, hiihtäen olisit jo perillä ja latukin syntyy hiilineutraalimmin kuin sillä savua tupruttavalla moottorikelkalla.


    • Anonyymi

      Voisi ostaa Kontiolahden ampumahiihtostadionilta lisälunta jonkun verran kun siellä aukaisevat latunsa aina lokakuun puolessa välin. Ja Kontiolahti on vain maalaiskunta niin riittää niille lyhyvempikin latu.

    • Anonyymi

      Lieneeköhän jäänyt vielä lunta varastoon, koska hiihtolomalaisille varmaan tulevalla viikolla tarvitsee ladulle lisälumetusta, koska sääennuste lupailee jopa 6 astetta lämmintä ja kovaa tuulta, kyllä lumet saa kyytiä.

    • Anonyymi

      Lieksassa lumitykit jauhaa ahkerasti lunta ensi talveksi, joko Nurmeksessa lunta tehdään, kohta talvi ohi, eikä latureiteilläkään riittänyt lumi, jonka vuoksi osa on poissa käytöstä.

    • Anonyymi

      Onpa Nurmeksessa hyvin hoidetut ladut ja hiihdellessä huomannut, että ovat myös suosittuja. Hiihtoretkellä voi käydä välillä vaikka ladun varressa olevassa Hyvärilän matkailukeskuksessa ruokailemassa tai kahvilla, tai hiihtoretken päätteeksi Bompan kylpylässä pulahtamassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4894
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3217
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1365
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1196
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      868
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      865
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe