Ihmiset valehtelevat

Anonyymi

Muka 80 prosenttia 10 vuotta täyttäneistä Suomalaisista on lukenut vähintään yhden kirjan puolen vuoden aikana (2017).
Varmaan jos Aku Ankan taskukirja lasketaan mukaan.
Totuus on jotain että 80 prosenttia ei ole lukenut ainuttakaan kirjaa koulun jälkeen.

4

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet oikeassa. Vaikka äijien osuus onkin melkoinen.

    • Anonyymi

      Tuntuu tosiaan aika isolta osuudelta tuo 80 %. Olkoonkin että vanhempi väestö on tottunut lukemaan kirjallisuutta ja lukee sitä edelleen jonkin verran. Lisäksi nuoremmassa väessä on paljon muitakin kouluja käyneitä kuin peruskoulun ja ammattiin valmistavan opetuksen. Kun on lukenut kouluja käydessään, lukee luultavasti jatkossakin ainakin sen kirjan vuodessa tai puolessa vuodessa. Noin keskimäärin.

      Tunnen kyllä koko joukon ihmisiä, jotka eivät työn raskauden takia enää jaksa vapaa-aikanaan lukea. Fyysisesti kevyempää työtä tekevät eivät tätä välttämättä tajua. Toisaalta eihän kenenkään käsityksien pitäisi ohjata tutkimustuloksia. Lukemista arvostetaan tietyissä piireissä vielä melko paljon. Ei vaikkapa kaupallisia sopimustekstejä tai lakeja tai viranomaisten kapulakieltä tulkitessa romaanien lukemisesta ole paljoa apua.

      • Anonyymi

        olen samoilla linjoilla


    • Anonyymi

      Aika paljastavia ovat myydimpien kirjojen luettelot. Myydyimmät ovat romantiikkaa ja satuja ja seikkaluja. Suomen "lukeva kansa" on vain myytti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4223
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      118
      2681
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2432
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1477
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      171
      951
    Aihe