Kun katsoo ympäristön yrityskeskittymiä esin Kaarinassa tai Liedon tuulissuolla, tulee kateellisen murheellinen olo. Tietenkään meillä ei ole samanmoisia vetovoimatekijöitä kuin näillä alueilla, mutta silti voitaisiin tehdä jotain jotta yritykset tekisivät varastonsa ja tukikohtansa Paraisille johon myös maksaisivat veronsa. Markkinat on mantereella se on selvä ,mutta ei päämaja silti tarvitse olla siellä jos on olemassa tasavertaista edullisempi sijoittumispaikkakunta. Lähtisin siitä että tontti ,liittymät ja jouheva viranomaistoiminta saataisiin muita edullisemmaksi ja paremmaksi. Kun vertaa nykyistä houkuttelua omakotiasumisella ja työssäkäyntiä muualla, niin verotuloja alkaa tulla vasta n.20 vuoden jälkeen kun lainat on maksettu pois. Tietenkin yritykset on vähän samassa tilanteessa, mutta kuitenkin aina joku saa jonkin homman joltain toiselta ja se lisää paikkakunnan toimeliaisuutta ja palvelujen sisäistä kysyntää. Omalta kohdaltani voin sanoa että tutulta tai kaverin tutulta on aina helpompi pyytää apua hommiin kuin aivan tuntemattomalta ja saataisiin aikaseksi hyviä tiimejä sillä isojen keskittymien ulkopuolella on ne todelliset osaajat jotka saa jotain aikaseksi jos vain siihen luodaan edellytykset.
Yrityspuisto toimiva malli olisi eduksi kaupungin taloudelle ja toimivuudelle muutenkin
Anonyymi
0
77
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692522Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242217Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071993MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5971889Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401447