Ei kysymystä

eikä vastausta

Meillä oli runsas lahjalista Sokkarista vuonna -99.
Vaihtoehtoja oli runsaasti ja hintoja laidasta laitaan. Meidän vieraamme pitivät listaa hyvänä ideana. Monet eivät olleet sellaisesta aiemmin kuulleetkaan, koska olimme ikäpolvemme ensimmäinen hääpari läheisiemme joukosta. Emme silti saaneet kaikkea mitä toivoimme. Mm. puutarhan aurinkovuoteet jäi saamatta, koska niitä nyt ei suoraan Sokoksesta olisi saanut. Häitämme tuolien puuttuminen ei haitannut. Toivotuista aterimista saimme vain haarukat ja lusikat. Ei väliä. Ostimme veitset häiden jälkeen itse. Saimme lisäksi yllätyslahjoja, joita siis ei listassa ollut. Se oli myös todella hyvä juttu. Saimme Willeroy&Bochin kristallikulhoja, vieraana olleen taiteilijan taulun, Helmi Vuorelman ison juhlaliinan Vuorelman sukulaiselta. (Liinaa on tarvittu mm. kaksissa ristiäisissä ja meidän kolmikymppisissä). Saimme myös rahaa. Ihan pyytämättä.

Pointini on, että kyllä suurimmalla osalla ihmistä on omakin järki päässä. Lahjalistalta on kiva ostaa hääparin mieleisiä tavaroita, mutta jos haluaa jotain omalaatuista ostaa, niin mikä ettei. Meidän häissä oli 140 vierasta ja kaikki saadut lahjat olivat todella ihania. Toki häihimme olisi voinut tulla ilman lahjaakin ja mistä sen tietää, jos vaikka joku tulikin, mutta kun nyt yleensä häihin ja muihin juhliin mennään lahjan kanssa, niin hääpari voi siihen varautua. "Meidän häissä tärkeintä on rakkaus, ei lahjat". Niinpä niin, mutta... Kuinka moni on käynyt häissä, joihin ei kukaan tuonut/saanut tuoda lahjaa? Edes rahana? No kysymys nyt tuli kuitenkin.

p.s. meidän häämme olivat todella hauskat juhlat ja sen sai aikaan kaikki paikalla olleet vieraamme. Lahjat olivat hyvä bonus siihen päälle.

3

570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tavallinen morsian

      Minäkin vastustan turhaa paatosta: Ei lahjoja! Ei huntua! Ei lapsia! Ei rahaa! Ei valssia! Ei kakkua! Ei alkoholia!

      Suurin osa suomalaisista häistä loppujen lopuksi on ihan tavalliset onnelliset sukujuhlat.

      Kuinka moni tunnustaa ensin täällä paasanneensa miten kamalaa olisi saada häälahjoja, mutta häissänsä sitten todenneet lahjapöydän ääressä, että ei se maailma kaatunutkaan.

      Onnea ja rauhallista mieltä kaikille ensi kesän hääpareille. (Raivo ja Stressi tuovat ryppyjä naamaan)

      • myös jo vaimo

        ;)-


    • monet lahjat

      Olen ollut lähivuosina kuusissa (6) häissä. Kaikissa on ollut lahjalista jossain muodossa. Kukaan vieraista ei ollut loukkaantunut listoista. Joka häissä oli lahjoja myös listan ulkopuolelta. Joka häissä on hääpari ollut onnellinen ja juhla onnisunut ja hauska. Tuntuu hassulta kuvitella näin jälkikäteen, että kuinka moni näistä kuudesta rouvasta on ennen häitänsä raivonnut täällä hermostusissaan muiden tulevien rouvien kanssa lahjoista tai niiden olemattomuudesta. Joskus asiat vain hermoilevien morsiamien päässä saavat A-I-V-A-N liian suuret mittasuhteet. Relatkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1763
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1160
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      441
      1126
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      814
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe