Huolestuttaa puolison alkonkäyttö

Anonyymi

Ollaan oltu yhdessä noin vuosi. Tuntuu että toinen osapuoli piilottelee ja kaunistelee juomistaan. Hän käy ajoittain muutaman kerran kuukaudessa viihteellä ja juo itsensä ihan kunnon kuosiin. Nyt on välillä alkanut sanoa että "janottaa" viitaten että kaljaa pitäisi saada. Viikollakin useinkin ottaa saunan jälkeen kaljan (määrä ei ole iso mutta uskon ettei hän PYSTY olemaan ilman).

No. Nyt sitten 2 viimeisintä kertaa hän on saanut tosi ison riidan aikaiseksi ensin ystävien ja toisen minun kanssa. Hänen persoonallisuus vain muuttuu kun juo riittävästi. On tosi tunteeton, silmät seisoo, ja laukoo asioita jotka loukkaavat ihan tosi syvältä. Minut on kaksi kertaa jättänyt kännissä ja ollut putkassa selviämässä kerran.

Muun ajan hän on paljon puhelimella, ei oikein pysty keskustelemaan ja olemaan rennosti. Ei ole ikinä minulle myöntänyt että alkoholi on ongelma, tietääkö kuitenkin itse?

Itselläni on lapsia, en halua alkoholistia itseni enkä lasten vuoksi elämääni. Miten olisi hyvä tuoda asia esiin? Miten etenen? Ei asuta yhdessä

2

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuskinpa suhdetta kannattaa jatkaa, koska jo itse olet huomannut käytöksensä muutoksen juovuspäissään. Ei hän siitä muuksi muutu, ellei vähennä/lopeta alkon käyttöään.

    • Anonyymi

      Kumppanin alkoholismi on jo alkanut pyörittää ajatuksiasi ja vauhti tulee vain kiihtymään. Pian suurin osa ajastasi kuluu sitä miettiessä, miten voisit vaikuttaa asiaan. Et kuitenkaan voi hänen juomiselleen mitään, joten jätä koko asia mielestäsi.

      Jos haluat jatkaa seurustelua juovan kanssa, niin jatka vaan, jos se ei häiritse eikä vaivaa. Jos vaivaa, voit silti jatkaa seurustelua, jos olet halukas luopumaan haaveista hyvästä yhteisestä tulevaisuudesta.

      Al-anon on auttanut monia läheisiä ratkaisemaan, haluaako jatkaa alkoholistin rinnalla vai ei,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      237
      2658
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1124
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1078
    4. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      897
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      831
    8. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      237
      780
    9. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      35
      740
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      116
      728
    Aihe