Tarvitsen hiljaisuutta tähän. On hyväksyttävä, että on tunteet, mutta ei sinua.
Täällä sataa
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
tarvitsen ja kaipaan ihmisissä juuri niitä ominaisuuksia, joita sinussa on.
Muu on ajanhukkaa.
jossain on sinä, jonka kanssa olemme tasavahvuiset.
Täälläkin sataa. Kuin kyyneleet, joita llen hänen vuokseen vuodattanut näinä vuosina. Eivät ne lopu. Ulos näytän tyyneltä ja iloiselta, sisällä kuohuu.
Minkä takia? Minkä takia vuodattanut?
Muistellessani kauniita hetkiä, jotka jäivät taa. Miettiessäni, miksi tein tyhmiä juttuja. Unelmoidessani, mitä olisi voinut olla ja kun kohdatessamme nykyisin, on ainut tunne mitä tavoitan hänen puoleltaan viha.
Että vihaan tätä palstaa.
Ei ollut sinulle.
Haluan että tiedät etten sekoita tunteita mihinkään muuhun.
Avaatko hieman?