Seuraavassa kuvaelma verkkokaupan pöyristyttävästä toiminnasta:
Ennen postimyyntifirmana toiminut, nykyisin tietenkin verkkokauppa, teki kolme räikeää virhettä. Näistä aiheutui melkoisesti päänvaivaa.
Virhe yksi: kokeilin, saisinko maksaa television osamaksulla. Tuli hylkäys ja kehotettiin valitsemaan toinen maksutapa. Oletin ettei
kauppaa syntynyt ja sovin käytetyn tv:n oston yksityiseltä. Sähköpostiini oli kuitenkin tullut ilmoitus: tuote on lähetetty.
Olisi ehdottomasti kuulunut ensin ilmoittaa, että osamaksu on hyväksytty ja pyytää vahvistusta.
Virhe kaksi: Olin tilannut kotiinkuljetuksen. Televisio piti olla Hitachi, joka selvästi luki tilauksessa ja lähetyslistassa. Suuri oli kiukku,
kun postityttö rahtasi ovelleni philipsin television. Ja minulla kun ei ole ollut kyseisestä merkistä enää pitkään aikaan mitään
hyvää sanottavaa. Soitin sitten aspaan, jossa yritin hoitaa asiaa koiran haukkuessa taustalla linjan toisessa päässä.
Viimein postimies nouti töllön pois ja antoi vielä ison kuitin noudosta. Muutaman viikon kuluttua tiedustelin onko tv palautunut.
Vastaus tuli viikon päästä: tv on palautunut meille, eikä teille aiheudu mitään kuluja. Olin tyytyväinen ja ehdin jo kehua heitä,
paitsi tätä tunaroijaa joka oli laittanut matkaan vääränmerkkisen telkun. Luulin että ceissi olisi ohi. Vaan eipä ollut.
Virhe kolme: Käämini kärähtivät kun seuraavana aamuna avasin sähköpostin. Siellä oli jo toinen television osamaksulasku.
Laskuttaja on eri kuin myyjä. Laitoin heti kopiot sähköposteista laskuttajalle, joka vastasi nopeasti ja totesi että verkkokaupan
olisi pitänyt perua laskutuksen. Aikaa on kulunut runsaasti, sähköposteja vaihdeltu, vaan eipä tieto laskujen peruuntumisesta ollut mennyt laskuttajalle.
Tämä on kertakaikkiaan pöyristyttävää menettelyä hobby hallilta. Tämä pulju on ainakin minun mustalla listallani koko loppuelämän.
En voi suositella tätä huijarikauppaa edes varauksella. Mielestäni heidän kuuluisi korvata rahallisesti aiheuttamansa vaiva ja vitutus!
Nyt odottelen vahvistusta laskutuksen lopettamisesta.
Avarda Oy lupasi hoputtaa hobbyhallia. Heillä on tieto
tv:n palautuksesta, joten onneksi on selvää, että laskut voin hävittää.
kolme räikeää virhettä
2
86
Vastaukset
- Anonyymi
Uskomattomalta kuulostaa Hobbyn toiminta, vallan väärän merkkinen töllö on toimitettu. Pakkohan se on uskoa, kun noin vakuuttavasti julkituot kokemuksesi.
Hitachit on käyny hyvin kaupaksi eli kunnon merkin olit valinnut.
Oletko nyt vallan ilman televisiota?Ceissi sai päätöksen vasta 30 lokakuuta, jolloin tieto palautuksesta oli kirjautunut
laskuttajan järjestelmään.
Väärä telkku oli lähetetty 10. syyskuuta
TV:n nouto kotoani 17.9
pyynnöstäni ilmoitus tv:n palautumisesta 10.10
Laskujen mitätöinti vasta 30.10
Melkoisen pitkä harmi. Hoppuhalli on ja pysyy minun mustalla listallani.
Sietäisivät hävetä !!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828