Liikunta- ja uimahalli

Ajelin kylän läpi ja näin siellä ison montun. Kuulin , että urheiluarenaa siihen rakennetaan. Mitä tälle projektille kuuluu? Paljonko se tulee maksamaan?
Saiko kaupunki siihen isoja avustuksia valtiolta tai vaikkapa veikkausvaroista?

Toivottavasti tekevät kerralla hyvän.
6163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valmistunee parinvuoden sisällä ja maksaa paljon. Kaupungin kirstusta laskut maksetaan ja kuntalaiset lopulta maksaa koko revohkan. Toivotaan että rakentaja suojaa aikanaan lämpöeristeet kastumiselta ja maltaa kuivattaa paikat kunnolla ja että kunnan rakennusvalvonta käy valvomassa edistymistä muulloinkin kuin aloitus-ja loppukatselmuskokouksissa ettei taas muutaman vuoden jälkeen todeta hometaloksi.

Äänestä

Eihän täällä ole kohta kuin rollaattorilla liikkujia, kyllä kaikenlaiseen turhuuteen tuntuu rahoja löytyvän.
Hommaisivat kaupungin kustannuksella verotoimiston ja toisen R-kioskin.

Äänestä
  • Taas joku itsekeskeinen juntti, joka luulee että kaupunkiin tulee uusia asukkaita vanhainkoteja perustamalla. Pitäisi varmaan sinne ärrälle saada vhs-vuokraus jälleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas joku itsekeskeinen juntti, joka luulee että kaupunkiin tulee uusia asukkaita vanhainkoteja perustamalla. Pitäisi varmaan sinne ärrälle saada vhs-vuokraus jälleen.

    No montako uutta asukasta joku urheilukeskus sitten tuo...urheilujuntti siellä taas.
    Varmasti porukka muuttaa NyyJorkista asti kun kuulee että tänne tulee urheilukeskus
    porukkaa tulee niin perkeleesti, että kaupoista loppuu ruoka.

    vhs-vuokraus on minusta vanhanaikaista, kannattaa sinunkin vaihtaa uutemmat vehkeet.
    vaikka kyllä urheiluhullut mielellään katsoo Mietaan hiihtoa vanhoilla laitteeilla se on niin nostalgista kun välillä patkii ja nauha on solmussa.

    R-kioskin takiako niitä asukkaita tänne sitten sikiäisi? Päin vastoin, sieltähän saa asioita jotka estää lisääntymisen.

    Otahan happea, kun et sinä kumminkaan veronmaksaja ole vaikka asiasta vaahtoat. Me sitä maksetaan sinunkin makoilu niin ehdit täälläkin roikkua ja inistä.

    Harmittaako kun en enää vastaa vaikka kuinka jatkaisit? :)

    Äänestä

Jooo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ajelin kylän läpi ja näin siellä ison montun. Kuulin , että urheiluarenaa siihen rakennetaan. Mitä tälle projektille kuuluu? Paljonko se tulee maksamaan?
Saiko kaupunki siihen isoja avustuksia valtiolta tai vaikkapa veikkausvaroista?

Toivottavasti tekevät kerralla hyvän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu