Summasaaren Hotelli ja Solaris yhtiön valtion rahojen kuppaus

Anonyymi

Saarijärvellä tämän täytyy olla Summasaaren kylpylähotelli.
Poliittinen valtion rahankuppaus "lainvastaisin" keinoin
Tällä kertaa vasemmistoliitto asialla.

Ministeriöstä tyly arvio vasemmistoliittoon kytkeytyvästä avustusjärjestöstä: Kanavoi itselleen suuria summia ”lain vastaisella” konstilla

18.10.2019

Vasemmistoliittoon kytkeytyvä Solaris-yhdistys on haalinut tytäryhtiölleen Veikkaus-varoilla tuettuja asiakkaita kyseenalaisin keinoin.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) antoi viime kuun lopussa päätöksen, joka koski tukien takaisinperintää vasemmistoliittoon kytkeytyvältä Solaris-lomat ry -järjestöltä.

Tuettuja lomia vähävaraisille järjestävä Solaris oli vaatinut ministeriötä oikaisemaan päätöksen, jonka mukaan se joutuu maksamaan takaisin 254 000 euron edestä Veikkauksen varoista maksettuja avustuksia. STM hylkäsi päätöksessään Solariksen oikaisuvaatimuksen.

STM:n mukaan avustuksella on hankittu lomajaksoja hankintasäännöksen vastaisella kilpailutuksella yhteensä noin 2,5 miljoonalla eurolla, mutta takaisinperintä on kohtuullistettu kymmeneen prosenttiin.

STM:n yhteydessä toimiva Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) antoi ministeriön päätöksen yhteydessä synkän arvion Solariksen toiminnasta:
”Avustuksen saajan (Solariksen) omistuksessa olleet lomapaikat ovat osallistuneet lomajaksojen tarjouskilpailuun ja niille on vuosien mittaan kanavoitunut hankintalain vastaisen menettelyn myötä merkittävä osa lomajaksohankinnoista.”

Ihmetys suomalaisesta systeemistä: Lomatoimintaa tuetaan julkisista varoista, kansanedustajille 2000 €/kk Veikkaukselta

Taustalla on Solariksen harjoittama menettely, jossa se hankki lomia kilpailutuksella, johon osallistuivat sen omat tytäryhtiöt. Solariksen silloinen toimitusjohtaja oli myös tytäryhtiöiden toimitusjohtaja.
STEA:n mukaan yhdistys on pyrkinyt syrjiväksi todetulla menettelyllä varmistamaan sen, että sen omistamat lomapaikat ovat saaneet merkittävän osan avustetun toiminnan asiakkaista.

”Tämä on ollut osaltaan varmistamassa avustusten saajan tytäryhtiöiden toiminnan jatkuvuutta tilanteessa, jossa muut vastaavat toimijat ovat kiristyneen kilpailun myötä luopuneet omista lomapaikoistaan. Vuosien mittaan tällä tavoin saavutettu hyöty konsernin sisällä on kasvanut mittavaksi.”

Talouselämä kysyi viime elokuussa Solariksen toiminnanjohtajana aloittaneen Aino Majavan näkemystä STEA:n arvioon.
”Aika hurjaltahan tuo kuulostaa. Olemme pitäneet kilpailutukset, joista vain yhdestä todettiin pieneltä osalta, että siinä on jotakin. Kylpylämme osallistuvat myös muiden lomajärjestöjen kilpailutuksiin.”

STEA arvioi, että Solariksella on ollut sen lainanlyhennysvauhdin ja poistojen perusteella positiivinen liiketoiminnan kassavirta, joka on ollut kokonaisuudessaan yli miljoonaa euroa vuodessa. Majavan mukaan kassavirta oli taas viime vuonna noin 800 000 euroa.

Solaris-lomien toimintakertomusten mukaan se osti tytäryhtiöiltään tuettujen lomien palveluita 1,2 miljoonalla eurolla vuonna 2017 ja viime vuonna 1,1 miljoonalla eurolla.

Solariksen omistamissa tytäryhtiöissä on kolme kylpylähotellia Lohjalla, Kuopiossa ja Saarijärvellä. Viime vuoden konsernitilinpäätöksen mukaan oman pääoman arvo on 4,9 miljoonaa euroa ja vieraan pääoman arvo 7,8 miljoonaa euroa. Viime tilikausi oli vajaat 190 000 euroa alijäämäinen.
”Mitään rahaa ei ole kyllä tilillä. On kylpyläliiketoimintaa, joka on osin kannattavaa ja osin ei-kannattavaa. Sitten on velkaa”, Majava kertoi.
Majavan mukaan vain yhdistys saa STEA-avustusta ja tytäryhtiöillä on omat hallitukset ja toimitusjohtaja.

Solariksesta on korostettu, että avustusvarat on käytetty täysimääräisesti vähävaraisten lomiin.

Lähes kaikilla henkilöillä, jotka ovat Solariksen verkkosivujen mukaan sen hallituksessa, on nykyisiä tai aiempia yhteyksiä vasemmistoliittoon, kuten myös Majavaa edeltäneellä yhdistyksen toimitusjohtajalla ja toiminnanjohtajalla.

Majavan mukaan yhdistyksen hallitus harkitsee ensi viikolla, valittaako se STM:n päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Markkinaoikeus katsoi aiemmin päätöksessään, että järjestön vuoden 2017 lomahankinnat olivat hankintasäännösten vastaisia toimitusjohtajan sidonnaisuuksien ja toimenpiteiden sekä konsernin omistussuhteiden vuoksi. STEA:n mukaan Solarista oli huomautettu jo vuonna 2016 ”hankintamenettelyn epäasianmukaisuudesta”.

Antti Honkamaa

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ministeriosta-tyly-arvio-vasemmistoliittoon-kytkeytyvasta-avustusjarjestosta-kanavoi-itselleen-suuria-summia-lain-vastaisella-konstilla/c7601467-7e91-4644-afb1-4a1b03a82225

6

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Voi kun jännää ihanko totta

    • Anonyymi

      Hieno homma, että jotain hyötyä kommunisteistakin on! Jos kerran pumppaavat rahaa meidän Summassaareen niin en minä ainakaan aio estää.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo jouda purkaa pois koko pulju on jämähtänyt 70.luvulle sisustusta myöten.
        Esiintyjän on ikäloppuja ei mikään ihme jos ei kannata


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuo jouda purkaa pois koko pulju on jämähtänyt 70.luvulle sisustusta myöten.
        Esiintyjän on ikäloppuja ei mikään ihme jos ei kannata

        Sinne vois tilalle rakentaa vetovoimaisen uuden asuntoalueen rantatontilla. Olis ns Jyväskylän päässä kuntaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinne vois tilalle rakentaa vetovoimaisen uuden asuntoalueen rantatontilla. Olis ns Jyväskylän päässä kuntaa..

        Peurunka vetää porukkaa siellä on kaikki puitteet esiintyjistä lomailuun..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peurunka vetää porukkaa siellä on kaikki puitteet esiintyjistä lomailuun..

        Ja kunnollinen uima-allasosasto..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2612
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      328
      2307
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      32
      2022
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1656
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1655
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1529
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      44
      1406
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1379
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1335
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1126
    Aihe