Olen elämäni pohtinut lapsuuttani.
Se oli tämänkaltainen.
Olen alkanut käydä viittäkymmentä.
Meitä oli monta sisarusta, äiti ja isä. Elimme tiukalla rahalla, hulluna piti vain olla oma asunto jota piti maksaa, eikä kunnolla rahaa riittänyt mihinkään muuhun. Paitsi isäni oli alkoholisti ja siihen riitti aina.
Äitini teki välillä kahtakin työtä. Isä lähti aikaisin työhön ja sieltä omille jatkoille...
Äiti lähti myös aikaisin ja teki pitkää työpäivää.
Sisareni olivat vanhempia, joten olin usein yksin.
Ilta alkoi hämärtää, ajattelin illan tulevan. Tiesin siitä isän tulevan humalassa jostain tai oliko jo kotiin sammunut.
Menin varoen sisälle, ettei tuloani olisi kuultu. Ei mitään hätää, isä nukkui sammuneena lattialla.
Menin takaisin ulos. Naapurini tuli usein luokseni ulkona ja ihmetteli miksi en ole jo sisällä.
Kerroin iloissani ettei ole mitään hätää, isä on sammunut lattialle, odotan äitiä kun pelkään isän heräävän.
Hän pyysi luokseen odottamaan äitiä. Olihan hän meidän uusi naapuri, joka ei vielä tiennyt elämästämme.
Tuli lauantai, ihanaa oli karkkipäivä. Tiesin saavani karkkilaatikon ja patukan. Äiti oli myös kotona ja saimme olla yhdessä. Isä meni menojaan ja sisareni omiaan.
Olin aloittanut koulun se oli tosi kivaa. Ei tarvinnut olla enää yksin pitkiä päiviä. Aloin ihmetellä miksi öisin herään pissat housussa, iso tyttö. En voinut kuvitella meneväni minnekään yökylään, pelkäsin pissaavani housuun.
Minua kuskattiin lääkärissä, ei mitään vikaa. Lopulta minulle ehdotettiin jotain hoitoa. Se olikin tätin kanssa keskustelua.
Usein vain ihmettelin miksi minulle kotona sanotiin näin, jos kerrot sitä täi tätä, joudun lastenkotiin, enkä koskaan pääse kotiin.
Tottakai olin kiltti tyttö, koska muuten sain selkään isän vyöllä, jossa oli valtava solki.
Ne keskustelut loppui lyhyeen, sen muistan. En saanut käydä siellä.
Kavereita minulla ei ollut lapsena, he eivät saaneet olla minun kanssani. Miksi, olin kiltti ja tottelin aina.
Meidän luokalle tuli uusi tyttö, sain hänestä heti kaverin ja usein meninkin hänen luokseen suoraan koulusta.
Miksi menin kotiin kun siellä ei ollut ketään. Isä kokeintaan sammuneena.
Ihailin kaverini kotia, voiko näin kaunista olla kenelläkään.
Heillä oli myös äiti kotona ja isä tuli myöhemmin töistä iloisena hyräillen, muistan sen vieläkin.
Heillä oli auto, väritelevisio, jota en ollut koskaan nähnyt. Heillä oli puhelin... kosketin sitä, se oli kaunis.
Eräänä iltana tulin kipeäksi kaverini luona, hänen isä toi minut autolla kotiin. Olin kovassa kuumeessa, joten hän ei päästänyt minua sisälle yksin.
Jännitin, onko isä sammuneena.
Onneksi siellä ei ollut ketään. Ainoastaan kotona oli sotkuista, kuin olisi ollut tappelu.
Meidän elämä oli sellaista ja luulin pitkään sen olevan normaalia.
Näistä on aikaa yli 30vuotta..
Nykyään...
Miksi pelkään esillä oloa, miksi luulen etten pärjää jossakin työssäni, miksi kuvittelen asioita, miksi välillä ahdistun....
Niin miksi, en ihmettele enää tänäpäivanä kun muistelen lapsuuttani.
Se oli tämänkaltainen.
Olen alkanut käydä viittäkymmentä.
Meitä oli monta sisarusta, äiti ja isä. Elimme tiukalla rahalla, hulluna piti vain olla oma asunto jota piti maksaa, eikä kunnolla rahaa riittänyt mihinkään muuhun. Paitsi isäni oli alkoholisti ja siihen riitti aina.
Äitini teki välillä kahtakin työtä. Isä lähti aikaisin työhön ja sieltä omille jatkoille...
Äiti lähti myös aikaisin ja teki pitkää työpäivää.
Sisareni olivat vanhempia, joten olin usein yksin.
Ilta alkoi hämärtää, ajattelin illan tulevan. Tiesin siitä isän tulevan humalassa jostain tai oliko jo kotiin sammunut.
Menin varoen sisälle, ettei tuloani olisi kuultu. Ei mitään hätää, isä nukkui sammuneena lattialla.
Menin takaisin ulos. Naapurini tuli usein luokseni ulkona ja ihmetteli miksi en ole jo sisällä.
Kerroin iloissani ettei ole mitään hätää, isä on sammunut lattialle, odotan äitiä kun pelkään isän heräävän.
Hän pyysi luokseen odottamaan äitiä. Olihan hän meidän uusi naapuri, joka ei vielä tiennyt elämästämme.
Tuli lauantai, ihanaa oli karkkipäivä. Tiesin saavani karkkilaatikon ja patukan. Äiti oli myös kotona ja saimme olla yhdessä. Isä meni menojaan ja sisareni omiaan.
Olin aloittanut koulun se oli tosi kivaa. Ei tarvinnut olla enää yksin pitkiä päiviä. Aloin ihmetellä miksi öisin herään pissat housussa, iso tyttö. En voinut kuvitella meneväni minnekään yökylään, pelkäsin pissaavani housuun.
Minua kuskattiin lääkärissä, ei mitään vikaa. Lopulta minulle ehdotettiin jotain hoitoa. Se olikin tätin kanssa keskustelua.
Usein vain ihmettelin miksi minulle kotona sanotiin näin, jos kerrot sitä täi tätä, joudun lastenkotiin, enkä koskaan pääse kotiin.
Tottakai olin kiltti tyttö, koska muuten sain selkään isän vyöllä, jossa oli valtava solki.
Ne keskustelut loppui lyhyeen, sen muistan. En saanut käydä siellä.
Kavereita minulla ei ollut lapsena, he eivät saaneet olla minun kanssani. Miksi, olin kiltti ja tottelin aina.
Meidän luokalle tuli uusi tyttö, sain hänestä heti kaverin ja usein meninkin hänen luokseen suoraan koulusta.
Miksi menin kotiin kun siellä ei ollut ketään. Isä kokeintaan sammuneena.
Ihailin kaverini kotia, voiko näin kaunista olla kenelläkään.
Heillä oli myös äiti kotona ja isä tuli myöhemmin töistä iloisena hyräillen, muistan sen vieläkin.
Heillä oli auto, väritelevisio, jota en ollut koskaan nähnyt. Heillä oli puhelin... kosketin sitä, se oli kaunis.
Eräänä iltana tulin kipeäksi kaverini luona, hänen isä toi minut autolla kotiin. Olin kovassa kuumeessa, joten hän ei päästänyt minua sisälle yksin.
Jännitin, onko isä sammuneena.
Onneksi siellä ei ollut ketään. Ainoastaan kotona oli sotkuista, kuin olisi ollut tappelu.
Meidän elämä oli sellaista ja luulin pitkään sen olevan normaalia.
Näistä on aikaa yli 30vuotta..
Nykyään...
Miksi pelkään esillä oloa, miksi luulen etten pärjää jossakin työssäni, miksi kuvittelen asioita, miksi välillä ahdistun....
Niin miksi, en ihmettele enää tänäpäivanä kun muistelen lapsuuttani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sellaisia isiä on tässä maassa paljon. Koska sellaiset miehet löytävät naisen. Soi päässä se biisi miksi naiset aina rakastuvat renttuihin...Naiset ovat hyvin fiksuja ja ajattelevat tulevaisuutta.
surullista luettavaa mutta liippaa aika läheltä minuakin tänäänkin lasisia lapsuuksia ja lapsia on paljon
Luin tuota viestiäsi ja löysin itseni samoista asioista. Elämäni oli lapsena kanssa yhtä häpeää ja taistelua pienen lapsen selviytymistä jokaisista päivistä. Huomaan että ne ovat tehneet minusta jotenkin erilaisen ihmisen ne varjot kulkevat perässä ja olen sen myötä itsekkin tehnyt elämässä vääriä ratkaisuja. Mutta kait se on niin että eväät ovat olleet heikonlaiset. Joudun jatkuvasti kamppailee tunne elämäni kanssa .Pakko vaan jatkaa ja onhan hyviä asoitakin ympärillä kun vaan jaksais olla niissä . Toivon kaikkea hyvää sinulle jatkossa ja enkeleitä !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!