Dissosiaatiohäiriö

Kiitos infosta. Olisi kiva kuulla jotain hoidoista. Ne pitäisi olla itse toteutettavissa, koska mitään luottamusta psykiatriaan ei enää ole.

En ehtinyt vielä lukea blogiasi, varmaan mielenkiintoinen. Dissodiagnooseista vaan sen verran, että ne ja muut trauma-otsikon alle tulevat ovat niitä uusia, "vähän parempia" diagnooseja, joissa on sisäänrakennettuna ajatus että ongelma johtuu ulkoisesta tekijästä, eikä ihmisen "päästä". Siis, trauma, joka disson on aiheuttanut, on yleensä sosiaalinen, Vaikeat elinolot, väkivalta, hyväksikäyttö tai muu kaltoinkohtelu. Myös turvaton ja ristiriitainen kiintymyssuhde vanhempaan voi olla dissosiaatiota aiheuttava pitkäaikainen traumakokemus.

Nykypsykologian tutkimusten mukaan dissosiaatio on keskeinen mielensisäinen prosessi kaikissa psyykkisissä ongelmissa, oikeastaan kaikissa psyk.diagnooseissa (paitsi autismikirjo ja dementia, joilla on melko vahvasti todistettu olevan neurologinen pohja). Myös siis esim, skitsofreniassa ja persoonallisuushäiriöissä. Dynamiikka on periaatteessa sama, ilmenemismuoto ja syvyys vaihtelee: jollain dissosiaatio ja muut siihen liittyvät puolustusmekanismit ilmenevät psykoottisuutena, toisilla masennuksena tai vaikka pakkotoimintoina. Joillakin on erityisen vaikeista kasvuolosuhteista johtuvia laaja-alaisia ongelmia jotka leimataan psykiatriassa (väärin ja halventavasti) persoonallisuushäiriöiksi. Minkä muodon ongelma kenenkin elämässä saa riippuu yksilöllisistä kasvuolosuhteista, traumojen laadusta ja kestosta, ja ns. suojaavista tekijöistä kuten kiintymyssuhteista.

Dissodiagnoosin voi saada, jos osuu valistuneelle psykiatrille, ja jos sattumalta tai valmistautuneena esittää asiansa oikein.

Dissodiagnoosi tuo lähes aina paremman hoidon ja enemmän myötätuntoa kuin muut psykiatriset diagnoosit.

- terv. eräs alaa opiskellut ja diagnoosin (viimein) saanut... joka vastustaa tasapuolisesti kaikkia diagnooseja ja katsoo niiden kaventavan ihmisyyttään.