Muistakaa ilmastomuutos on nyt

Anonyymi

ja jättäkää autot kotiinne. Menkää polkupyörällä.
Bensan ja dieselin hinta pitäisi tuplata ja ajoneuvovero myös, niin ei saastutettasi niin paljon.

58

112

Vastaukset

  • Ensiksi yhteiskunnan rakenteita pitää muuttaa niin että pystyy pyöräilemään. Työ ja koti lähelle toisia. En pyöräile koska työmatka on 35 km suuntaan. Jos olisi 10-15 km niin voisin hyvinkin.

  • Jos on oikeasti luonnon ja saasteettomuuden puolella, paljon suurempi ympäristöteko minkä ihminen voi tehdä, on jättää lisääntymättä.
    Aika huoleti saa ajella autolla ja matkustella lentokoneella ja silti on luontoystävällisempi kuin joku joka on tehnyt tähän maailmaan yhden saastuttajan enemmän.

    Lapsista voisi määrätä tosi ison saasteveron jos oikeasti " sakottamalla " halutaan ohjata ihmisten toimintaa luontoystävällisempään suuntaan.

    • Kyllä se äiti luonto kohtaa hyökkää kimppuun jonkun pandemian muodossa, jolloin ihmisiä kuolee miljoonittain. Silti ihmisiä on sen jälkeen edelleen liikaa. Pari miljardia vähemmän pitäisi olla.

  • tää teki niin ja kansa ajaa autol ohi,virne naamal nytkin kun satanut.Uikutusta,lannevanteita eikun autot vaan lisii,pysytte hoikkina kun ajatte pyöräl,säästyy paljon..

  • Hieno idea hermanni! Mielenkiinnosta haluaisin tietää että pyöräilisitkö Sinä minun työmatkani joka on 50km (yhteensuuntaan) eikä maantienvarressa ole edes pyörätietä?

    Onneksi on dieseli Volvo jossa on kuitenkin pienet päästöt bensaromuihin verrattuna.

    Oletko tietoinen että jos kaikki autot Suomessa olisivat vähintään Euro6 luokituksen mukaisia niin liikenteenpäästöt putoaisivat rajusti alaspäin. Mutta kiittäkäämme lyhytnäköistä hallitusta sekä verotusta niin näin ei tule tapahtumaan ja piehtaroimme näiden ongelmien kanssa jatkossakin.

    • Sillä euro6 luokituksella ei ole mitään vaikutusta ilmastonlämpenemiseen, jonka kuvitellaan (jotkut kuvittelevat) aiheutuvan hiilidioksidista.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Sillä euro6 luokituksella ei ole mitään vaikutusta ilmastonlämpenemiseen, jonka kuvitellaan (jotkut kuvittelevat) aiheutuvan hiilidioksidista.

      Nii-i. Oikeasti se aiheutuu lehmien pieruista. Ja maahisten.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Nii-i. Oikeasti se aiheutuu lehmien pieruista. Ja maahisten.

      Joku viher homo yrittää olla hauska

    • Anonyymi kirjoitti:

      Joku viher homo yrittää olla hauska

      No ei se sen huonompi ollut kuin tuo persun hauskutusyrityskään.

    • hermanni on tyhmä

    • Anonyymi kirjoitti:

      Joku viher homo yrittää olla hauska

      Itse asiassa tuo kommentti maahisista oli aika osuva. Ihmisten vaikutus hiilidioksidin kokonaispäästöistä tällä pallolla on noin 10%. Loput on luonnon omaa hiilikiertoa, eli maahisten tekosia.

      Ihmisen osuus ei ole lähelläkään 10%, vaan IPCC:n ja NOAA:n mukaan 3-5%.
      Todellinen luku saattaa olla vieläkin pienempi.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Itse asiassa tuo kommentti maahisista oli aika osuva. Ihmisten vaikutus hiilidioksidin kokonaispäästöistä tällä pallolla on noin 10%. Loput on luonnon omaa hiilikiertoa, eli maahisten tekosia.

      Juu-u. Ihmisten ei tarvii tehdä mitään ilmastonmuutoksen estämiseksi, koska se on maahisten syytä. Eiku oikeesti ilmasto ei muutu!

  • Heh, jo kolme kesää olen ajanut täysin turhaa ajoa yli 8-litraisen moottorin omaavalla moottoripyörällä. Se painaa aivan helvetisti, kuluttaa bensaa yhtä paljon, ja siinä ei todellakaan ole katalysaattoria. Päästöt siinä on suuremmat kuin nykyisissä amerikkalaisissa autoissa, koska pyörässä on vielä vanhanaikaiset kaasarit. Täysin typerä pyörä, täysin turhaa ajoa, turhan suurella ja tehokkaalla mootorilla. Ilman mitään omantunnontuskia olen sillä ajanut. Ja ajan vielä kauan...

    > Boss Hoss <

    • Minä taas poltan jäteöljyä ja autonrenkaita joka päivä. Paljon. Kai sääkin lisäät lyijyä bensaan?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Minä taas poltan jäteöljyä ja autonrenkaita joka päivä. Paljon. Kai sääkin lisäät lyijyä bensaan?

      Boss Hoss vaatii tankkiin lyijyä, ohennan sitä kuitenkin raskaallapolttoöljyllä.

    • Katalysaattori lisää tuotetun hiilidioksidin määrää (vähän, mutta teoriassa lisää).
      Kaasarikone hyvissä säädöissä menee samalla kulutuksella, kuin ruiskukonekin
      Eli jos se vie enemmän, kuin auto samalla moottorilla, on sun pyörässä säädöt sekaisin.

      Mutta hiukan ihmettelen, että miten se pyörä on kaasareilla, kun 502cid koneet on yleensä ruiskulla.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Katalysaattori lisää tuotetun hiilidioksidin määrää (vähän, mutta teoriassa lisää).
      Kaasarikone hyvissä säädöissä menee samalla kulutuksella, kuin ruiskukonekin
      Eli jos se vie enemmän, kuin auto samalla moottorilla, on sun pyörässä säädöt sekaisin.

      Mutta hiukan ihmettelen, että miten se pyörä on kaasareilla, kun 502cid koneet on yleensä ruiskulla.

      No hitto, pieni moka tuli kun piti keksiä joku juttu kun ärsyttää vihreät niin paljon

    • Anonyymi kirjoitti:

      Minä taas poltan jäteöljyä ja autonrenkaita joka päivä. Paljon. Kai sääkin lisäät lyijyä bensaan?

      minä poltan tupakkaa

    • jyväs kylä on paska paikka

    • Matti24 kirjoitti:

      jyväs kylä on paska paikka

      kives kylä lol

    • Matti24 kirjoitti:

      jyväs kylä on paska paikka

      kives kylä lol

    • Moni pyöräilee työmatkansa ympäri vuoden. Onnistuu todellakin jos työmatka on sopivan pitkä.

    • Luonnonsuojelu vouhotus on ikävä kyllä raakaa bisnestä.

      Esim.1
      Raskaalla polttoöljyllä kulkeviin laivoihin on laki vaatinut jo muutaman vuoden ajan rikkipesurit pakokaasujärjestelmään.
      Kappalehinnat pyörivät miljoonissa euroissa.
      Kauniisti puhutaan että pesty rikki voidaan kerätä maihin jälkikäsittelyä varten.
      Laki ei kuitenkaan kiellä pumppaamasta sitä rikkiä suoraan mereen, ja se onkin käytäntö lähes aina.

      Vaikutukset.
      Rikkipesuri lisää omalta osaltaan energiankulutusta eli saastetta tulee entistäkin enemmän, mutta saasteet johdetaan ilman sijasta mereen. Luontoon jokatapauksessa.

      Vaikka maapallon saastuminen ei vähene, pesurin kustannukset niinkuin kaikki muutkin kustannukset vaikuttavar hintoihin. Maksamme siis vähän enemmän jotta saasteen määrä maapallolla lisääntyy..

    • Anonyymi kirjoitti:

      Luonnonsuojelu vouhotus on ikävä kyllä raakaa bisnestä.

      Ympäristöteot valinnoissa.

      Ympäristöihmisillä on usein tarve uskotella että mitä lähempää hankkimasi tuote on peräisin, sen ympäristöystävällisempi valinta se on.

      Asia on varmasti totta, jos se on niin läheltä että tuote tulee haettua kävellen tai polkupyörällä.

      Suuret laivat jotka tuovat hyödykkeitä vaikka toiselta puolen maapalloa suomeen, aiheuttaa esim. 10 kg tavaramäärää kohden huomattavasti pienemmät päästöt kuin se Matti Meikäläinen, joka hakee sen 10 kilon tuote-erän kotoaan 5 km.n päässä olevasta marketista omalla autolla.

      Ihmisillä on ymmärrys kokonaisuuksista vähän hukassa kun uskotaan kaikki mitä luontoihmiset sanoo eikä sen enempää pohdita että noinkohan.

      Asioilla on tietysti monta muuttujaa, mutta bisnes osaa kuoria kermat syyllistämällä ihmisten saastuttamista, usein epäpätevinkin perustein, ja tyhmä kansa maksaa omaatuntoaan puhtaaksi.

      Rikkipesuria ei tarvita jos laiva käyttää vähärikkistä raskastapolttoöljyä, jota myy mm. Neste Oil.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Rikkipesuria ei tarvita jos laiva käyttää vähärikkistä raskastapolttoöljyä, jota myy mm. Neste Oil.

      Jaa että rikkipesuriako ei tarvitse olla jos käyttää nesteen hfo.ta Näinkö sanoo laki?
      Onko kohtuuhintaista?

      Laki olisikin järkevämpi jos kieltäisi kokonaan runsasrikkiset polttoaineet, nykyinen laki on pelkkää ympäristöteeskentelyä.

      Rikkidirektiivi vaatii Itämerelle 0.5 % rikkipitoisutta. Nesteen myymä vähärikkinen bunkkeriöljy on 0.1 prosenttista rikkipitoisuudeltaan.
      Käytännössä rikkipesurin poistama rikki lasketaan mereen, kun se ailaisemmin tuprutettiin taivaalle. Tämä siis avoimella rikkipesujärjestelmällä. Suljetulla järjetelmällä rikki otetaan talteen, sekoitetaan veteen ja satamassa sitten lasketaan laivojen sepritankkien tavaran sekaan. Ja se on kallista. Siksi suurin osa suodatetusta rikistä lasletan mereen kun se ennen haihtui taivaalle.

      Sitä juuri sanoin. Paskaa vain siirretään paikasta toiseen luonnossa, tässä tapauksessa ilmasta mereen. Aivan turhaa ja kallista touhua.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ympäristöteot valinnoissa.

      Ympäristöihmisillä on usein tarve uskotella että mitä lähempää hankkimasi tuote on peräisin, sen ympäristöystävällisempi valinta se on.

      Asia on varmasti totta, jos se on niin läheltä että tuote tulee haettua kävellen tai polkupyörällä.

      Suuret laivat jotka tuovat hyödykkeitä vaikka toiselta puolen maapalloa suomeen, aiheuttaa esim. 10 kg tavaramäärää kohden huomattavasti pienemmät päästöt kuin se Matti Meikäläinen, joka hakee sen 10 kilon tuote-erän kotoaan 5 km.n päässä olevasta marketista omalla autolla.

      Ihmisillä on ymmärrys kokonaisuuksista vähän hukassa kun uskotaan kaikki mitä luontoihmiset sanoo eikä sen enempää pohdita että noinkohan.

      Asioilla on tietysti monta muuttujaa, mutta bisnes osaa kuoria kermat syyllistämällä ihmisten saastuttamista, usein epäpätevinkin perustein, ja tyhmä kansa maksaa omaatuntoaan puhtaaksi.

      Suuret vanhat valtamerilaivat käyttävät tyypillisesti bunkkeriöljyä, joka on maailman likaisin diesel: myrkyllinen, jähmeä mönjä, joka sisältää 3 500 kertaa enemmän rikkiä kuin autoissa käytettävä diesel. Syy käyttöön on se, että aine on halpaa. Vielä näin on monessa tapauksessa eikä pesureita tms. ole.

  • Yrittääkö osa kirjoittajista väittää, ettei ilmasto muutu nykyisten päästöjen vuoksi?
    Vai ärsyttääkö nyt suunnitellut toimet päästöjen vähentämisiksi?
    Vai mikä?

    Ei kai kukaan lopultakaan ole sitä mieltä, että mitään ei tarvitse tehdä. Eli antaa mennä vaan surutta vähät päästöistä... vai onko?

    • Tuskinpa kukaan on ympäristönsuojeluvastainen, vääriä toimintamalleja ja kelvottomia lakeja vastustetaan.
      Saasteen purkittamiseen tai mereen pumppaamiseen tarkoitetut laitteistot jotka siis jo itsessään lisää saasteen määrää maapallolla, olkoonkin sitten purkitettuna tai mereen pumpattuna ilman sijaan, on idiotismia.

      Myös se että yrittää keksiä kaikin keinoin miten muut voisivat vähentää aiheuttamaansa ympäristökuormaa jopa niiden puolesta jotka saastuttavat valistajaa vähemmän, on vastenmielistä.

      Lapseton päihittää taatusti muut.

      60 neliön hatarassa mökissä asuva päihittää isossa ekotalossa asuvan.

      Jos katsoo esim. Rauman sataman läheisyydessä merivettä muutaman viikon välein kun se on maitokahvin väristä, vaahtoaa kuin tiskivesi ja haisee pahalle, tulee väkisinkin ajatelleeksi että eikö ympäristöviranomaiset koskaan jalkaudu tarkkailemaan ympäristöä. Ehkä eivät ole huomanneet kun ongelma on ollut vasta muutaman vuosikymmenen ajan.

      Ei tunnu sen rinnalla huviveneen septitankin vaatimus johdonmukaiselta.

      Tärkeysjärjestys on ympäristöihmisiltä vähän hukassa. Lillukanvarsiin kiinnitetään huomiota ennenkuin on todellisiin ongelmiin puututtu.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tuskinpa kukaan on ympäristönsuojeluvastainen, vääriä toimintamalleja ja kelvottomia lakeja vastustetaan.
      Saasteen purkittamiseen tai mereen pumppaamiseen tarkoitetut laitteistot jotka siis jo itsessään lisää saasteen määrää maapallolla, olkoonkin sitten purkitettuna tai mereen pumpattuna ilman sijaan, on idiotismia.

      Myös se että yrittää keksiä kaikin keinoin miten muut voisivat vähentää aiheuttamaansa ympäristökuormaa jopa niiden puolesta jotka saastuttavat valistajaa vähemmän, on vastenmielistä.

      Lapseton päihittää taatusti muut.

      60 neliön hatarassa mökissä asuva päihittää isossa ekotalossa asuvan.

      Jos katsoo esim. Rauman sataman läheisyydessä merivettä muutaman viikon välein kun se on maitokahvin väristä, vaahtoaa kuin tiskivesi ja haisee pahalle, tulee väkisinkin ajatelleeksi että eikö ympäristöviranomaiset koskaan jalkaudu tarkkailemaan ympäristöä. Ehkä eivät ole huomanneet kun ongelma on ollut vasta muutaman vuosikymmenen ajan.

      Ei tunnu sen rinnalla huviveneen septitankin vaatimus johdonmukaiselta.

      Tärkeysjärjestys on ympäristöihmisiltä vähän hukassa. Lillukanvarsiin kiinnitetään huomiota ennenkuin on todellisiin ongelmiin puututtu.

      Miten tässä on päässyt käymään niin, että mistään mitään ymmätämättömät on päättämässä asioista, ja kirkkaasti paras asiantuntija eli sinä olet jäänyt tänne nettiin rähjäämään?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Miten tässä on päässyt käymään niin, että mistään mitään ymmätämättömät on päättämässä asioista, ja kirkkaasti paras asiantuntija eli sinä olet jäänyt tänne nettiin rähjäämään?

      Miltä osin olen mielestäsi väärässä ja millä perusteella.

      Asioita pitäisi pystyä perustelemaan eikä vain sokeasti uskoa että päättävät tahot toimii oikein ja johdonmukaisesti.

      Olet varmaan minua viisaampi ainakin tuon kommenttisi perusteella, avaa nyt edes vähän parempaa tietämystäsi.

    • Jos päästöillä tarkoitat hiilidioksidia, joka on kaikelle elävälle välttämätön rakennusaine, niin voin vakuuttaa, ettei ihmisen tuottama osuus vaikuta yhtään mihinkään, millään tavalla.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Miltä osin olen mielestäsi väärässä ja millä perusteella.

      Asioita pitäisi pystyä perustelemaan eikä vain sokeasti uskoa että päättävät tahot toimii oikein ja johdonmukaisesti.

      Olet varmaan minua viisaampi ainakin tuon kommenttisi perusteella, avaa nyt edes vähän parempaa tietämystäsi.

      Et ilmeisesti ymmärrä, mitä kirjoitin. Kokeiletko uudestaan, vai luovutatko heti?

  • Muista sinä syödä vaan porkkanaa, ja muita kasviksia, äläkä edes haaveile sinne mäkkäriin menosta!

  • ei ole

  • Ja teilläpäin se ruoka lentää ihan kaupan hyllyille? Ja mites olisi polkupyörävero jotta ne kevyenliikenteen välylät jotka muuten on rakennettu juuri autoilijoiden rahoilla pitäisi pitää kunnossa eli oisko joku 1000 euroa vuodessa sopiva vero? Ja kas mitäs se ketjukin siellä tarvitsee kun poljet ettei vaan öljyä eli lisää siihen tonniin vielä......

    • Täällä muutama kukkahattuhörhö vaahtoaa Suomen (n6milj) ihmisen päästöistä, kun Kiinassa ja intiassa 4-5miljardia ihmistä tunkee jokiin palavat ruumiit ym . Lämmittää lehmänpaskalla, heittää roskat ja paskat kaduille .Suomessa autoja muutama miljoona , kiinassa yli 85 miljoonaa, ja teollisuus tunkee sielläkin kaiken saasteen jokiin tai polttaa taivaalle... Brasiliassa maailman keuhkot (sademetsät) kulotetaan laidunmaaksi. Ja Suomi kiltisti maksaa polttoaine sekä muina veroina korotettua hintaa muiden saasteista.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Täällä muutama kukkahattuhörhö vaahtoaa Suomen (n6milj) ihmisen päästöistä, kun Kiinassa ja intiassa 4-5miljardia ihmistä tunkee jokiin palavat ruumiit ym . Lämmittää lehmänpaskalla, heittää roskat ja paskat kaduille .Suomessa autoja muutama miljoona , kiinassa yli 85 miljoonaa, ja teollisuus tunkee sielläkin kaiken saasteen jokiin tai polttaa taivaalle... Brasiliassa maailman keuhkot (sademetsät) kulotetaan laidunmaaksi. Ja Suomi kiltisti maksaa polttoaine sekä muina veroina korotettua hintaa muiden saasteista.

      Osuit asian ytimeen. Jossain luki että EU:n osuus saasteista on 15 %. Kyllä ne toimenpiteet pitää sitten tehdä aivan jossain muualla kuin EU:n alueella.

      Sellainenkin asia on huvittava, että esim. lentolippuihin puuhataan saasteveroa/maksua. Yhtä paljon se lentokoneen moottori saastuttaa vaikka lipun hinta tuplaantuisi. Ihan huuhaajuttuja sekin homma.

    • Ehdottomasti polkupyörät verolle. Pakollinen rekisteröinti ja katsastus kuten autoille. maksu voisi olla vuodessa n. 90euroa/polkukone.

      Näistä rahoista hoidettaisiin kevyenliikentäänväylät ja niiden kunnostus.
      Samalla voitaisiin kaibroida nämä uudet kameratolpat valvomaan etteivät nämä pyörällä kaahaavat sukkahousupellet aiheuta vaaraa kovilla nopeuksillaan. Sekin raha menisi kevyenliikenteen ylläpidollisiiin toimiin. Tottakai myös vakuutus olisi pyörällle pakollinen. Normavakuutus 10euroa ja Kasko olisi 100euroa vuodessa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ehdottomasti polkupyörät verolle. Pakollinen rekisteröinti ja katsastus kuten autoille. maksu voisi olla vuodessa n. 90euroa/polkukone.

      Verorahat eivät ole mitenkään korvamerkittyjä. Valtio kerää verotuloja eri keinoin. Valtio päättää myös miten kerätyt rahat käytetään. Se miten verot on kerätty, ei vaikuta tippaakaan siihen miten niitä rahoja sitten käytetään. Makeisveroja ei käytetä karkkiteollisuuteen eikä autoilusta kerättyjä veroja liikenteeseen. Kaikki verot menevät yhteen pottiin josta niitä sitten jaetaan milloin mihinkin tarkoitukseen. Syytä sisäistää tämä asia eikä ehdottaa typeriä juttuja.

      Syytä olisi sisäistää että verotus tulisi uudistaa ja juuri tuon vuoksi kohdistaa. Mutta eipä sitä tuollaiset pässit ymmärrä... kun aina näin on tehty niin eihän sitä voi muuttaa...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ehdottomasti polkupyörät verolle. Pakollinen rekisteröinti ja katsastus kuten autoille. maksu voisi olla vuodessa n. 90euroa/polkukone.

      Näistä rahoista hoidettaisiin kevyenliikentäänväylät ja niiden kunnostus.
      Samalla voitaisiin kaibroida nämä uudet kameratolpat valvomaan etteivät nämä pyörällä kaahaavat sukkahousupellet aiheuta vaaraa kovilla nopeuksillaan. Sekin raha menisi kevyenliikenteen ylläpidollisiiin toimiin. Tottakai myös vakuutus olisi pyörällle pakollinen. Normavakuutus 10euroa ja Kasko olisi 100euroa vuodessa.

      Veroilla pyritään ohjailemaan ihmisten käyttäytymistä. Autoilun verot on suurimmaksi osaksi haittaveroja.
      Mikäli auoilun kustannukset ja verot närästää, ainahan voit siirtyä ajelemaan polkupyörällä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Syytä olisi sisäistää että verotus tulisi uudistaa ja juuri tuon vuoksi kohdistaa. Mutta eipä sitä tuollaiset pässit ymmärrä... kun aina näin on tehty niin eihän sitä voi muuttaa...

      Laki määrää miten homma toimii, eikä kenenkään mielipiteet. Jos haluat muutosta, äänestä sellaista tahoa/puoluetta joka ajaa muutosta. Nyt mennään näillä säännöillä/laiella ja siitä on turha urputtaa.

      Olet juuri sellainen pälli joka ei halua uudistaa mitään.

  • Polttomoottoriautoja on v. 2030 vielä noin 90 % autokannasta.
    Päästöistä voidaan vähentää 80–90% siirtymällä biopolttoaineisiin.
    Nopein edullisin ja tehokkain keino vähentää liikenteen päästöjä on bensiinimoottorsten autojen konvertoiminen E85 polttoaineelle.
    Miksi E85 konvertoituja autoja päästöverotetaan yhtä rankasti kuin ennen konvertointia???

  • Minä muistan ilmastoa ja laitoin kitkarenkaat autooni. Nyt voi suditella kaikki pienetkin hiekoitushiekat ilmoille ja pölisyttää menemään tiellä ja kaupungissa. Onneksi on vanha auto jossa 98e:tä pitää käyttää ja katalysaattori on poistettu. Kyllä sutii niin maan perkeleesti ja luonto kiittää luonnon ystävää.

  • Kuinka paljon ihmisen co2 tuotanto kohoaa pyöräillessä verrattuna istumiseen?

    Tee ympäristöteko ja hävitä se kissa tai koira. Pysyy ympäristö siistinä eikä ole tulokaslajeja kiusaamassa perinteisiä lajeja kuten lintuja.

    • Olisi syytä myös hävittää: Ketut, hirvet, karhut, linnut, oravat, maahiaiset, trollit ja vihervassarit.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Olisi syytä myös hävittää: Ketut, hirvet, karhut, linnut, oravat, maahiaiset, trollit ja vihervassarit.

      Lemmikit on vähän eri asia kuin villieläimet. Viiden koiran tai kissan sijaan voi pitää yhtä koiraa tai kissaa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lemmikit on vähän eri asia kuin villieläimet. Viiden koiran tai kissan sijaan voi pitää yhtä koiraa tai kissaa.

      Jos jättää ihmisen tekemättä, paljonko pitää olla lemmikkejä tai pystyykö autoilemaan niin paljon että saa säästetyn saastekuorman jotenkin tuotettua?

  • Iiris Suomela voisi olla mahtavaakin mahtavampi ilmasto-aktivisti ja kantasuomalaisten vauvojen teloituskampanjan vetäjä. Hän on parhaimmillaan totalitaarisena ilmastonsuojelijana. Kyse on geneettisestä luonteesta: Hän on syntynyt massamurhaajaksi.

  • 50.000 hörhöä allekirjoitti kansalaisaloitteen. Kansalaisaloite lentoverosta etenee eduskunnan käsittelyyn
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1bacb4cc-a3be-4873-9b7e-c403976ea253

    Tämä kansalaisaloite hyväksytään suurella todennäköisyydellä heittämällä eduskunnassa. Voiko valtio parempaa lahjaa saada kansalaisilta kuin uusi vero. Jotkut haluavat lisää veroja, jotka eivät kuitenkaan vaikuta halutulla tavalla. Mitä näiden kansalaisten päässä oikein liikkuu?

    Ilmastoon tällaisella verolla ei suurella todennäköisyydellä ole mitään vaikutusta. Väitän ettei yksikään kone jää lentämättä tuollaisen veron takia. Valtion kassa tosin kiittää uudesta verosta. Vaikutusta olisi, jos lentoja jää lentämättä mutta tätä tuskin tapahtuu jonkun verotuksen takia. Vähemmän matkustajia kenties joka lennoilla, jolloin hyötysuhde huononee, joka on itse asiassa huonontava tekijä.

    • Suomen kilpailukykyä vähennetään kaikenlaisella turhalla verotuksella. Kansalaisilla on muutenkin vähän rahaa ja nyt halutaan vielä enemmän verotusta. Mistä näitä tällaisia aivopieruja oikein tulee?

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.