Ikioma palsta monelle

Palstaa lukiessa tulee mieleen kissani, se ottaa reviirin haltuunsa nopeasti ja omii itselleen.
Vaikka palsta on avoin kaikille niin on kirjoittajia joilla on tarkka kirjanpito kaikista vakikirjoittajista. Myös annetaan neuvoja kuinka tulee kirjoittaa.
Itse tein kardinaalivirheen kun en ilmoittanut ottaneeni toisen nikin. Kirjoitin anonyyminä ensin, sitten riemu repesi kun "paljastuin", syystä että en enää aikonut pitää liekkoa "anonyymina".
Olen joskus aikaisemmin kokeillut muitakin nikkejä, jostain syytä poistin ne kun eivät tuntuneet omilta. Siitä on vuosia, nyt tuli tämä liekko joka pilasi maineeni :)
Kaikki ollaan täällä anonyymejä jos ollaan nimimerkin takana.
Olin unohtanut mielikin salasanan, muutenkin tuo mummo sana siinä alkoi tympiä. Ensin meinasin poistaa koko nikin, sitten hain siihen uuden salasanan.
Varmaan sain joidenkin kirjoittajien päivään uutta sisältöä, siitä otettiin kaikki irti :D
Kerrottiin että olen tuottanut pettymyksen, olen valehtelija ja juoppo :DDD, epäiltiin myös että olen tulossa seniiliksi.
Itselleni ei palsta merkitse juuri mitään, on kuitenkin ihan mukaviakin kirjoittajia joiden tekstiä lukee mielellään.
Olen ihan tavallinen tallaaja vikoineni, onneksi minulla riittää huumorintajua ja pystyn pitämään jonniijoutavuudet omalla paikallaan.
Vasta toissa päivänä kirjauduin taas liekoksi ja huomasin vastaukset, siksi luin pitkän ketjun vasta nyt, en edes ajatellut asiaa ennemmin.

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On huomattu kuinka muutamat kirjoittajat kommentoivat pelkästään kirjoittajia ja ottavat silmätikuiksi joitakin palstalaisia. Jotkut lähes vainoavat ja panettelevat muita, eikä heille riitä pelkkä viesti aloituksiin, vaan vähän täytyy aina mustamaalata toisia.

      • Anonyymi

        Harvinaista paroonilta että olet esillä muutoin kuin omalla aloituksella, oletko itse rakas.


      • Anonyymi

        Siis ihanko aikuisten oikeesti………….
        Ehkä täältä kannattaa häipyä kun vielä ehtii.


      • Anonyymi

        Sinä olet porukan fiksuin PorvoonParoni. Toivottavasti kirjoitat usein.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet porukan fiksuin PorvoonParoni. Toivottavasti kirjoitat usein.

        Minä pidän myös hänen rauhallisesta tyylistään.


    • Eliaana

      Luin kanssa tuosta nikkijutustasi ja juopposyytöksistäkin.
      En oikein tiennyt, itkeäkö vai nauraa.
      Kaikesta sitä tehdäänkin iso haloo.
      Keskiviikkona muutimme taas kerrostaloon ja tuo minun kissanikin äkkiä se tämän talvireviirinsäkin otti omakseen.
      Hetken se on aina nyreissään, kun ei pääse ulos, parvekkeelle vain.

      • Tulin kissan kans mökille vaihteeksi. Se teki kylillä pahojaan. Yleensä pysyy pensasaidan sisäpuolella jos lasken parvekkeelle, eipä olisi kannattanut luottaa.
        Asun maan tasalla joten pääsee parvekkeelle hyppäämällä. Katti purjehti orava suussaan sisälle.
        Naapuri oli syöttänyt oravia koko kesän, onneksi niitä on useita.
        Aika raukkis olen, en ole uskaltanut kysyä naapurilta näkikö hän tämän hirveän tapahtuman. Kissa ei pääse enää kylillä ulos yksin, tehdään yhdessä lenkki kerran päivässä.


    • Anonyymi

      Juopposyytöksiä en nähnyt enkä varmasti mene sitä ketjua etsimään. Luoton menetyksen huomasin. No joo, vähän kummallista on jos luottamussuhteita täältä hakee pelkkien kirjoitusten perusteella. Vaikka täällä totta puhuukin, niin aina on mahdollisuus, että lukija tulkitsee toisin.

      En muista oliko se juuri tuo ketju, johon kirjpitin, että "Liekko" on murresana Leena -nimestä. Onko aloittajalle tuttu?

      ykssuntoinen

      • Kuulemma viini virtaa.
        Joo en ole Leena, tämä nimimerkki juontaa kaukaa, erästä tuntemaani leenaa kutsuttiin Liekoksi, se tuli mieleen.
        Minä voin sanoa ihan vilpittömästi että en olisi kiinnittänyt juuri huomiota nikin vaihtumiseen, vastauksestani ilmeni kuka olen, korkeintaan olisin kysynyt että olet näköjään muuttanut nikkiä.
        Koska käytin sitä ensin anonyymina kun en tiennyt otanko sen tännekin käyttöön, käytin sitä toisella palstalla enemmän.
        En muista koska otin liekon käyttöön, ei se kovin pitkään ole ollut. Nytkin olin kirjautumatta pitkän aikaa joten en edes huomannut mitä olin saanut aikaan. Katsoin sitten tulleet vastaukset. En jaksanut lukea kerralla kaikkea, kahlasin ketjun loppuun parin päivän aikana.


    • Anonyymi

      Olisiko aikuisen oikeesti parempi, kun ei jatkuvasti oteta puheeksi nikki sitä tai jotain muuta. Kirjoittajia tuskin jaksaa tällä tasolla kiinnostaa nikkien jatkuvat uudet tulemiset tai kuka ei saa milloinkin rekattua nikkiä tätä, otin uuden ja noin jatkuu...

      Viestittäkää siihen malliin "jonnekin" ettei tälle palstalle pääse rekkaamattomat, minä mukaanluettuna. Monella lienee konkreettista kokemusta chattielämästä, jonne ei todellakaan ole menemistä ilman rekkautumista.

    • Anonyymi

      Minä tykkään kirjoitella tänne...täällä on monta ihmistä jotka ovat tulleet kuin tuttaviksi ...mutta olen allerginen riitelylle ja toisten haukkumiselle ...asioista voidaan olla erimieltä ...ja voi sanoa oman mielipiteensä ilman riitaa...
      Tänään on taas sellainen päivä ettei aurinko edes kurkista mistään pilven rakosesta ...katselin kalenteria ja huomasin että ensi sunnuntaina mennään taas se tunti taaksepäin....
      mimmimum-..mi

      • "Anonyymi"

        Kaikki saavat aina ansaitsemansa.
        Noinhan täällä on usein kirjoitettu.
        -
        Rouva muistaa nyt kuitenkin että kelloja siirretään aina Juhannukseen päin.
        Juhannus on se aika jolloin on paljon tankoja ja pyöreitä seppeleitä.
        Mitä ne sitten tarkoittavatkaan.


        H.


      • hunksz kirjoitti:

        "Anonyymi"

        Kaikki saavat aina ansaitsemansa.
        Noinhan täällä on usein kirjoitettu.
        -
        Rouva muistaa nyt kuitenkin että kelloja siirretään aina Juhannukseen päin.
        Juhannus on se aika jolloin on paljon tankoja ja pyöreitä seppeleitä.
        Mitä ne sitten tarkoittavatkaan.


        H.

        ...kukan-tuoksuisia, pyöreitä

        H.


      • Anonyymi
        hunksz kirjoitti:

        ...kukan-tuoksuisia, pyöreitä

        H.

        No eikös se Juhannus ole taakse jätetty jo....keväällä se on edessäpäin...
        Voikukka seppele juhannuksen seppele...
        mimmimum-..mi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eikös se Juhannus ole taakse jätetty jo....keväällä se on edessäpäin...
        Voikukka seppele juhannuksen seppele...
        mimmimum-..mi

        Olen kirjoittanut asiasta jo vuosia sitten (jonka hunksi kopioi), että kelloja siirretään aina saman vuoden juhannusta kohti, keväällä eteen syksyllä taakse päin.


    • Anonyymi

      Kyllä sama rekattu nikki pitää olla vähintään kymmenen vuotta, muuten olet epärehellinen paskiainen.

    • Anonyymi

      Ihan pihalla koko keskustelusta, mutta otan silti kantaa. Mitä väliä kuka olet ja miksi nimimerkiksi muutut. Asiat ja aiheet ratkaisevat. Jos sitten haluatte määrättyjen ihmisten kanssa jorista niin miksi ette tapaa ja jorise. Tässä on jotain mitä en ymmärrä mutta selittänette. Minä vaan vastaan ja kerron näkemyksiäni toisten aloituksiin ja aloitan itsekin harvoin. Miten pitäisi olla.

    • Mistä nyt oikein on kysymys?
      Onko joillakin niin monta rekattua nikkiä, että alkaa tila palstalta loppumaan kesken, vai?

      • Tiedät kyllä. Olet ajan hermolla siitä mitä täällä kirjoitetaan.
        Olen monesti ihmetellyt muistiasi, siinä ei ainakaan ole vikaa kun löydät vanhat viestit kopsattavaksi vaikka kuinka kaukaa.
        Minulla loppuu kiinnostus kesken, vai lieneekö alkava vanhuuden höperyys kuten joku epäilikin.
        Näillä kymmenillä hyvä muisti ja kiinnostus elämää kohtaan ovat hyviä asioita.
        Huomenna pitää lähteä ihmisten ilmoille täältä korvesta että en jämähdä kokonaan tälle 60 palstalle. Räntää tulee taivaan täydeltä ulos ei tee mieli.
        Ei ylläpito ole laittanut ylärajaa nikeille. Jos kyllästyy entiseen sen voi muuttaa, toisin kuin oikeaa nimeään.
        Minusta riittää että edes yhden ketjun verran vastailee samalla nikillä. Kuten joku kirjoittikin, mitä väliä kuka olet ja miksi nimimerkiksi muutut, asian pitäisi olla ratkaiseva.


    • """Jos kyllästyy entiseen sen voi muuttaa, toisin kuin oikeaa nimeään."""

      Mutta eihän silloin nikin muuttamisesta ole kysymys, jos niitä rekisteröi vain entisten lisäksi lisää. Jos nikin muuttaa, niin silloinhan entinen ei enää pitäisi olla voimassa.
      Tai no, mitäpä minä näistä ymmärrän. Minulle riittää tämä yksi nikki yhteiseksi kummallekin kädelle.


      Sen verran ajan hermoilla, että kummastuttaa vieläkin tuo kommenttisi, kun sinua kyseltiin:
      """Olenhan minä täällä, elävänä ja voin hyvin.
      En ole juuri netissä viihtynyt, ulkohommissa aika paljon ja olen tehnyt pitkiä pyörälenkkejä.
      Muutaman kerran olen vastannut anonyymina kun salasana unohtui enkä viitsinyt hakea uutta. Nyt korjasin senkin."""

      Ja kuitenkin olin nähnyt liekkon kirjoitelleen (ei niinkään Anonyyminä) seitenkymppisten Kahvipirtissä (missä mielikkiä varmaan olit huomannut myös kyseltävän) moniakin kertoja.

      Mutta omapahan on asiasi. Montako muuta nikkiä sinulla lienee. Joka palstalle omansa? Ja niitä palstojahan Suomi24:ssä riittää.

      • Tellukka.
        Olisi pitänyt lisätä että olen kirjoitellut myös toisella nikillä. Silloin olisin välttynyt tältä inkvisitiolta. Olet nyt kahdesti kopsannut saman tuotokseni, pidä varalta tallessa niin voit ottaa esiin tarvittaessa.
        Eiköhän tätä lajia riitä. Olen saanut tuomoni ja häpeän syvästi :(


      • liekko kirjoitti:

        Tellukka.
        Olisi pitänyt lisätä että olen kirjoitellut myös toisella nikillä. Silloin olisin välttynyt tältä inkvisitiolta. Olet nyt kahdesti kopsannut saman tuotokseni, pidä varalta tallessa niin voit ottaa esiin tarvittaessa.
        Eiköhän tätä lajia riitä. Olen saanut tuomoni ja häpeän syvästi :(

        Ei minun tarvitse mitään tallentaa, kun tuollahan ne säilyy kaikki kommentit automaattisesti arkistossa.


      • Anonyymi
        liekko kirjoitti:

        Tellukka.
        Olisi pitänyt lisätä että olen kirjoitellut myös toisella nikillä. Silloin olisin välttynyt tältä inkvisitiolta. Olet nyt kahdesti kopsannut saman tuotokseni, pidä varalta tallessa niin voit ottaa esiin tarvittaessa.
        Eiköhän tätä lajia riitä. Olen saanut tuomoni ja häpeän syvästi :(

        Tellukka on mitä on. Hän elää sillä, että saa jonkun kirjoittajan näyttäytymään epäedullisessa valossa. Hän jaksaa vääntää ja vääntää niin kauan, että kohde luovuttaa uupuessaan.
        Anonyymeistä hän joutuu valitettavan usein toistamaan itseään, kun ei muuta purupintaa ole kuin tuo miljoonanikki.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tellukka on mitä on. Hän elää sillä, että saa jonkun kirjoittajan näyttäytymään epäedullisessa valossa. Hän jaksaa vääntää ja vääntää niin kauan, että kohde luovuttaa uupuessaan.
        Anonyymeistä hän joutuu valitettavan usein toistamaan itseään, kun ei muuta purupintaa ole kuin tuo miljoonanikki.

        Miksi kirjoitat toiselle minusta?
        Jos on jotain sanottavaa, niin kirjoita se minulle suoraan.

        Nythän näyttää siltä kuin olisit yksi niistä, jotka "kommentoivat pelkästään kirjoittajia ja ottavat silmätikuiksi joitakin palstalaisia".


    • Anonyymi

      Liekko ja Eliaana, Mielikki ja Eppu, olen odottanut paluutanne.
      Ilmatila on täällä nykyään sakeana sabotointia, valehtelua ( myönnettyä ) ja massapostitusta. Saatte varmaan järjestyksen aikaiseksi. I hope.

      Profiloijamies

    • Palstakirjanpitoni ontuu pahasti ja on mokoma jäänyt hunningolle suorastaan.

      Reviirini otan jos mieleni tekee, tungen vaikka väkisin väliin,
      loppuun voi aina kommenttinsa heittää, hännänhuipun paikka on ihan mukava.

      Tunnistan sinut kyllä kauniista hymystäsi,
      olen aina tunnistanut.

    • Anonyymi

      Liekko, tosi ruma nimi, viittaa savolaiseen ukon turjakkeeseen.

      • Anonyymi

        Minulle tulee mieleen Tsekeissä aikoinaan ollut toimittaja Lieko Sachovalova tai järvilieko.
        Anteeksi nää assosiaatiot. Mut ei voi mitään.
        Minulle käyniin, että joku vakituinen kirjoittaa anonyymisti ja kirjootustyyli vaikuttaa tutulta, mutten kuolemakseni jaksa muistaa, ken hän on. Minusta on kiva, jos anonyymi kuittaa 'nimellään' lopussa.

        Beng


    • Anonyymi

      Ihmeen olematonta ja vaisua "keskustelua" täällä.
      60 henkilöillä on tietysti vielä "elämää" muualla,
      siksi täällä ei paljon ole ?

    • Anonyymi

      Aika harvoin enää vilkaisen tätä foorumia. Minun on imaissut facebook-ryhmät. Reppuriika

      • Anonyymi

        Minä olen kyllä muistanut sinua reppuriika.
        Nimittäin sinun puheidesi ansiosta löysin radio dein. Olen monta antoisaa kuunteluhetkeä viettänyt radion äärellä. Kiitos!


    • Joskus tuntuma, että palstaa vaivaa ylisuorittaminen. Kaikki otetaan niin tosissaan, niin kun täällä maailmaa pystyttäis muuttaamaan.
      Vai on täällä riemastuttu Sinun nikeistä. Tuota Liekoa en muista nähneeni, sen Mielikin muistan, mutta vähän on oltu tekemisissä. Johtuu varmaan, että oot ollu kiinnostunut enempi naisten aiheista.
      Se on, kun ihminen vanhenee, ja eläkkeellejäänti on kaiken pahinta. Silloin monelta katoaa suhteellisuudentaju, ja pienistä asioista tehdään härkäsiä, niinkuin tuntuu Sinun nimimerkkivaihdoksissa käyneen.
      Mutta koita kestää, kyllä nämä palstamaakarit muistaa kaikken maailmantappiin :).

      • Anonyymi

        Totta ja vanhoista jaksetaan muistuttaa vaikka kirjoittaja olisi poissa tai kuollut.
        Pieniä ovat palstamaakareiden piirit.


    • Anonyymi

      Olenkin kaipaillut mielikkiä ja olin jo aikeissa kysyä kahvipirtissä, että missä on.
      Ihanaa, että olet maisemissa ja varmaan tuonne 70 palstallekin piipahdat joskus.
      Ja että eppukin on edelleen, Vain vaihtanut vaatetustaan kuten mielikki.
      Teidän juttujanne kaipaa 70 palstalla ainakin tämän kirjoittaja ;)

    • Anonyymi

      Parooni on parasta tällä palstalla.

      Jopahan osaa olla pimeä syyspäivä. Nyt pitää puuhailla jotain kodikasta. Uuniin tulet, hyvää ruokaa....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe