Tässä tulee jo hulluksi.

Mulle on todettu persoonsa ongelmia ja oppimisvaikeuksia. Alkanu nii hajottaa ku vaan haukutaan ja ei tee mitää muutenkaa. Välillä ok päiviä. Sit mietin kaikkee ja alkaa nii vituttaan. Ku tietää et ku tälläset ongelmat nii tuskin saa naistakaa koskaa.

Kuulemma tarvitsen niin paljo apua ja oon ilkee ja kaikkee äitini mielestä joka ei maksa velkoja. Voi saatana tätä elämää. Ei oo helppoa mullakaa saatana yksin elää kun unirytmitki sekasi ja sit vaan haukutaan.

Voisko joku antaa neuvoa kiitos?

Okei, äitisi kuulostaa marttyyrilta. Turhautuminen marttyyriäitiin auttaa ymmärtämään, että sinua ei ole ok kohdella noin. Mutta sitten kun alkaa surettaa miten paljon hän menettää kun on valinnut olla tuollainen, niin hänen käytöksensä ei enää vaikuta niin paljon minäkuvaasi ja mielialaasi.

Miten se, ettet tiedä mitä töitä haluat tehdä, muuttuu yhtäkkiä siksi, ettet haluaisi tehdä töitä? Sä oot vaan hukassa itsesi kanssa, joka on ihan normaalia kun on marttyyriäiti ja auttajat näkee sinussa pelkkiä vikoja. Jos hetken saisit hengittää tuolta haukkumiselta, niin saattaisit saada mietittyä, mitä haluat tehdä elämälläsi.

Mikä persoonallisuushäiriö sulla on todettu? En usko, että on sellaista persoonallisuushäiriötä joka estäisi onnellisen parisuhteen, jos olet valmis työskentelemään itsesi kanssa. Eli muuttamaan käyttäytymistäsi niin, ettei se häädä tyttöystävää luotasi pois. On narsistimiehiä onnellisissa parisuhteista, jotka ovat päättäneet kohdella tyttöystäviään riittävän hyvin, että parisuhde kestää. Jos narsistit voivat saada suhteensa toimimaan niin varmasti sinäkin.

Hengitä syvään. Kuka sinä olet ja mitä sinä haluat elämältä? Sun tehtävä ei nyt ole löytää mitä tahansa työtä. Sun suurin tehtävä on löytää sellainen työ, jota voit tehdä uniongelmista ja masennuksesta huolimatta, ja jonka tuntisit mielenkiintoiseksi ja merkitykselliseksi. Kannattaa myös esim. meditoida ja lukea kirjoja jotka käsittelevät psykologiaa jos saisit masennusta sillä tavalla parempaan kuntoon. Ala itsesi parhaaksi ystäväksi, eli ajattele itsestäsi lempeästi. Yritä myös tutustua uusiin mukaviin ihmisiin, niin ei tule yksinäistä. Pidä huolta itsestäsi!

Juu, sama homma, ikinä ole ollut vakituisessa työsuhteessa ja koulunkäyntikin jäi lukion jälkeen sosiaalisten pelkojen, masennuksen, ahdistuksen ja paniikkihäiriön takia. On suoranainen ihme että kykenin edes armeijan suorittamaan. Sen jälkeen ei ole elämässä oikein ollut mitään vaikka olen jo kolmekymppinen. No jotkut kaverit on pysynyt ja joku naisjuttu joka päättyi eroon.

Yksin tässä kuitenkin taas ollaan syrjäytyneenä yhteiskunnasta. Kuntoutukset ja terapiat on käyty läpi ja lääkkeitä popsittu mutta tuloksetta. Mulla jo lapsena todettiin oppimisvaikeuksia ja vasta tässä ihan lähiaikoina tuli ilmi että mulla on myös asperger joka ehkä selittää paljon miksi mun elämä on ollut näin vaikeaa ja kaikki sosiaalisen kanssakäymisen vaikeudet.

Ei tänne pääse vastaamaan

Miten on mahdollista, että noin kolmikymppiset ovat jotenkin jäänneet kaikesta ulos?
Asperger voi olla syy siihen että ihmissuhteiden muodostus on jäänyt vähemmälle, mutta sitäkin voi opetella. Ja hei, montako ystävää ihminen tarvitsee...?

Mutta ei syy ole aina ihmisessä, varsinkin jos asuu pienellä paikkakunnalla ja
Suomen taloudellinen ja kulttuurinen tila on aikamoisessa myllerryksessä.

Suomi koki elämänsä laman 90 -luvulla eikä koskaan toipunut siitä.
Työntekemisen perinne elämän runkona elää silti ihmisissä. Se tuo tiettyä riippumattomuutta, ystävä- ja tuttavapiiriä, mutta onhan ihmisellä muutakin arvoa.

Mites harrastukset? Jos elämän tarkoitus ei ole tehdä pelkästään töitä, entä mielekäs muu tekeminen? Liikunta on hyvä, mutta mitä muuta tekisit? Rakennatko, piirrätkö, kirjoitatko, soitatko, laulatko, maalatko, ruoanlaitto, valokuvaus.....jokin muu...
opiskelu?
Mites teatteriharrastus? Kuulostaa ehkä oudolta, mutta se saattaa tuoda ideoita.
Teatteri, ilmaisuryhmät, lavastus, puvustus....

Entä alueen vapaaehtoisryhmät...etsintäryhmät, 4h, muut yhdistykset.
Ennen oli talkooporukoita, jotka rakensivat ja auttoivat toisia. Eihän kaikkien tarvitse osata samoja asioita, jokaisella on oma osaaminen.

Ja lisäkysymys, oletko koskaan ajatellut mitä tulit tänne oppimaan? Sielu oppii elämän aikana erilaisia taitoja. Iloa, surua, kestävyyttä....