Ihme kun nää aloitukset lähtee ennen kuin pääsee ees alkuun. 😂 Pientä väsymystä. Siis heräsin taas parin tunnin unien jälkeen. Hän mielessä, taas.
Luin järki ja tunteet palstalta jonkun nostaman vanhan kirjoituksen sielunkumppaneista. Tuo referoi jotain kirjoitusta. Kun luin sen, olisin voinut omalta puoleltani merkitä melkein kaiken sopivan Häneen ja vahvoihin tunteisiini ja miten hänet ensitapaamisella koin. Vain valo hänen ympärillään puuttui 😂ja rakastelleet/muuta sellaista kosketusta emme ole kokeneet, joten sitä osuutta en ole kokenut. Voisinpa lisätä sanan vielä. ♥️ Sen sijaan tavallinenkin pieni kosketus tuntuu taivaalta. Itselle sielunkumppani ei tarkoita taikauskoa vaan sitä miten toisen kokee ja tuntee.
Myös kohta jossa sanottiin, että suhde vaatii rohkeutta, koska... oli herättävä. Niinhän se on. Kun tunteet on niin vahvat ja syvät, on riski sattua pahasti on suuri. Oma tarvitsevuus toista kohtaan jo ennen suhdetta, on ainakin itselle ollut pysäyttävä kokemus. Hän on vaan se palanen mikä sydämestäni on aina puuttunut. Hän tuntuu tutulta ja omalta.
Tämä oli kollegalle, joka toivottavasti nukkuu nyt levollisesti eikä ole herännyt kesken unien tai valvo. Rakastan sinua. ♥️ Meillä molemmilla olisi parempi olla jos tapasimme ja juttelisimme avoimesti. Kunnioitan moraalisia rajojasi, enkä halua, että menet sen rajan yli mitä pidät oikeana. Silti jutella pitäisi voida. Itselläni ei ole enää moraalisia esteitä omalta puolelta kuten kesällä jo vähän annoin ymmärtää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Moraalisia esteitä? Oletteko varattuja vai?
Itse en enää ole. Hänen tilannetta en tiedä, aiemmin kertoi olevansa haastavassa on-off suhteessa.