Juuri tällä hetkellä kun porukoiden piti mennä autossa nukkumaan, nJukka alkoi käyttäytymään uhkaavasti ja uhkasi vetää nKrisua turpaan. nKevin yritti estellä kun nJukka otti jo nKrisusta kiinni ja samalla BB alkoi käskyttää että nJukka rikkoo sääntöjä ja että lopeta heti.
Homma lähti sillä että nKrisu olisi halunnut käydä päiväkirjahuoneessa, mutta BB ei suostunut avaamaan ovea vaan käski nKimmon ja nKrisun nukkumaan. nJukka alkoi solvaamaan nKrisua että hän on muka pikkupoika jne jne. nKrisu ei solvannut nJukkaa, ei sanonut mitään pahaa hänestä, vaan oli BB:n käskyn mukaan jo vaaka-asennossa nukkumassa nKimmon kanssa, kun nJukka nousi seisomaan ja alkoi uhkailla turpaan vetämisellä. nVillekin jo nousi omalta paikaltaan etupenkiltä, valmiina heittämään nJukan ulos autosta jos hän olisi alkanut riehumaan. nAnukin sanoi äsken että häntä ahdistaa (nJukan käytös) ja jonkun mikrofoni on jonkun rinnan päällä ja sieltä kuuluu selkeästi nopea sydämensyke.
Toivottavasti BB heittää nJukan ulos ja äkkiä. Jätkä on aivan sekopää!
Tällä hetkellä Jukka uhkaa väkivallalla!
89
894
Vastaukset
- Anonyymi
joo se on ihan hullu äijä. Jo se että aiemmin sanoi että olisi vetänyt Krisua turpaan jos olisivat ulkopuolella.
Toivottavasti BB on nyt asialla ja ajaa sen ääliön ulos talosta.
Toisaalta on kiva kun jotain tapahtuu:D- Anonyymi
nJukka tuli nyt takaisin autoon. nAnu ja nKevin kuittasivat samantien että, "ajateltiin että nyt äijälle tuli lähtö". nJukka tokaisi että niin hänkin ajatteli, että "varmaan aika lähellä oli."
Lyön vetoa että tämäkin käännetään koosteessa jollain tavalla taas nKrisun syyksi, ettei tuo komea hurmuri Härmästä vain saa lähtöpasseja ja taatusti tuo Härmän ääliö väittää ettei muista mitään ja naureskelee päälle!
nJukallahan on vastaaminen pahoinpitelysyytteeseen oikeudessa odottamassa kun talosta lähtee. Siitä löytyy tietoa mm. seiskan sivuilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nJukka tuli nyt takaisin autoon. nAnu ja nKevin kuittasivat samantien että, "ajateltiin että nyt äijälle tuli lähtö". nJukka tokaisi että niin hänkin ajatteli, että "varmaan aika lähellä oli."
Lyön vetoa että tämäkin käännetään koosteessa jollain tavalla taas nKrisun syyksi, ettei tuo komea hurmuri Härmästä vain saa lähtöpasseja ja taatusti tuo Härmän ääliö väittää ettei muista mitään ja naureskelee päälle!
nJukallahan on vastaaminen pahoinpitelysyytteeseen oikeudessa odottamassa kun talosta lähtee. Siitä löytyy tietoa mm. seiskan sivuilta.Tilannehan ei edennyt näin, kuin kuvailette. Krisu alkoi v****ilemaan Jukalle, ”Maalaiset on kaikki sisäsiittoisia” josta Jukka totesi ”Väännän tollasen nistin solmuun” Krisu nauroi ja usutti Jukkaa kimppuunsa ”lyö,lyö” sanoi.
Krisusta on jo aikapäiviä mennyt maku, veemäinen pikkupa****nen, JA bb suojelee SELVÄSTI Krisua, TÄNÄÄN viimeksi kävi Villen kurkkuun kiinni ja kuinka ollakkaan kamerat siirrettiin pikapikaa kuvasmasn ulkotiloja, näin on käynyt ennenkin Krisun känniraivotessa.
Että huomattu on BIgBrother, huomattu on - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilannehan ei edennyt näin, kuin kuvailette. Krisu alkoi v****ilemaan Jukalle, ”Maalaiset on kaikki sisäsiittoisia” josta Jukka totesi ”Väännän tollasen nistin solmuun” Krisu nauroi ja usutti Jukkaa kimppuunsa ”lyö,lyö” sanoi.
Krisusta on jo aikapäiviä mennyt maku, veemäinen pikkupa****nen, JA bb suojelee SELVÄSTI Krisua, TÄNÄÄN viimeksi kävi Villen kurkkuun kiinni ja kuinka ollakkaan kamerat siirrettiin pikapikaa kuvasmasn ulkotiloja, näin on käynyt ennenkin Krisun känniraivotessa.
Että huomattu on BIgBrother, huomattu onTotta, näin meni tuo tilanne autossa. Lisäksi Krisu vielä selkeästi piikitteli Jukkaa tämän lastensuojelutaustasta ja vähän myöhemmin sitten mainosti Kevinille, miten Krisu tietää mistä painaa että (toista) sattuu... Ja tosiaan pariinkin otteeseen aiemmin sisällä oli käymässä Villen kurkkuun kiinni. Meni maku Krisusta, kun paljasti todellisen luonteensa. Merkkejä ollut kyllä nähtävillä jo aiemmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, näin meni tuo tilanne autossa. Lisäksi Krisu vielä selkeästi piikitteli Jukkaa tämän lastensuojelutaustasta ja vähän myöhemmin sitten mainosti Kevinille, miten Krisu tietää mistä painaa että (toista) sattuu... Ja tosiaan pariinkin otteeseen aiemmin sisällä oli käymässä Villen kurkkuun kiinni. Meni maku Krisusta, kun paljasti todellisen luonteensa. Merkkejä ollut kyllä nähtävillä jo aiemmin.
Krisu edelleen mun suosikki. Jos toinen uhkailee, niin ihme, ettei toinen puolustaudu. Varsinkin kun humalassa vielä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilannehan ei edennyt näin, kuin kuvailette. Krisu alkoi v****ilemaan Jukalle, ”Maalaiset on kaikki sisäsiittoisia” josta Jukka totesi ”Väännän tollasen nistin solmuun” Krisu nauroi ja usutti Jukkaa kimppuunsa ”lyö,lyö” sanoi.
Krisusta on jo aikapäiviä mennyt maku, veemäinen pikkupa****nen, JA bb suojelee SELVÄSTI Krisua, TÄNÄÄN viimeksi kävi Villen kurkkuun kiinni ja kuinka ollakkaan kamerat siirrettiin pikapikaa kuvasmasn ulkotiloja, näin on käynyt ennenkin Krisun känniraivotessa.
Että huomattu on BIgBrother, huomattu onÄlä valehtele siinä! Tilanne eteni juuri niinkuin on kuvailtu tosin sanoja on kuultu väärin.
Koska videota ei pysty ottamaan ja liittämään tänne, niin tässä on koko keskustelu ja vähän kuvailua. Tästä saa valehtelijakin tarkistaa mitä siellä oikeasti tapahtui:
Krisu ja kimmo olisivat halunneet mennä päiväkirjahuoneeseen, mutta kaikki ovat nyt autossa sisällä. Muutamia lauseita on vaihdettu, mutta kaikki ovat selkeästi väsähtäneitä...
-Nyt on se hetki kun Krisu haluaa päiväkirjahuoneeseen. (krisu tokaisee auton takapenkillä, krisu on jo asettunut nukkuma-asentoon)
-Uhkailu ja uhoaminen toimiikin täällä niin hyvin (jukka ivaa. jukka makaa takana lattialla)
-Joo (kimmo)
-ainapitäisi olla pääsy päiväkirjahuoneeseen, säännöissä lukee (krisu)
-ärsyttää (kimmo)
-muakin ärsyttää (krisu)
-autossa ei saa röökää, mutta jos röökaa ja roikkuu tossa ulkopuolella (krisu pohtii)
-mmm (kimmo, positiivisesti)
-m'mm (kevin negatiivisesti)
-mä uskon että teillä on mahdolllisuus päästä sinne yksin (jukka tokaisee lattialta)
-ei o (kimmo)
-kristian haluaa nyt päiväkirjahuoneeseen (krisu)
-teidät kutsutaan sit sinne kun teillä on mahdollisuus (kevin)
-kimmo haluu kans (kimmo vaatii)
-yksin tai kimmon kanssa…. Ihan sama (krisu)
tauko
-sä saat kimmo oikasta, kimmo oikasta tänne taakse (krisu kehottaa kimmoa ottamaan paremman nukkuma-asennon krisua vasten)
-mmm (kimmo negatiivisesti)
-no ei sitte (krisu)
Kimmo ottaa kuitenkin paremman asennon ja nojaa krisua vasten.
-te ootte ärsyttäviä tyyppejä (kimmo BB:stä)
-no te ootte kaikki ihan jonkinsortin… peniksiä…. Tyhmiäkin vielä (krisu BB:stä)
pitkä tauko
-paitsi kevin (kimmo)
-kevinistä ei oo mitään pahaa sanottavaa tähän (tai tänään, ei saa selvää) (krisu)
-ei kai teil nyt muistakaan? (kevin)
-o (on) (kimmo (vitsailee))
-o (on) (krisu (vitsailee))
-kaikki ihan idiootteja (krisu (jatkaa vitsillä))
-te itekkään käyttäydytte kuin pikkulapset (jukka (ärsyyntyneenä))
-kimmo tokaisee jotain, ei saa selvää
-meettä itkemään tonne päiväkirjahuoneeseen kun teil on vähä vaikeeta… voi että. kasvakaa niiku hitto aikuiseks (jukka ärsyyntyneenä ivailee)
-Haista sinä jukka niinku kakka (kimmo)
-niin siis ihan oikeesti jos te (ei saa selvää (jukka))
-Kansa on puhunut ja etkö sä ole lähdössä täältä ens sunnuntaina (krisu heittää jukalle)
-hei, nyt oikeesti loppuu pojat, nyt heti loppuu (kevin) (kimmo ja krisu molemmat hymähtelee hyväksyvästi)
-kaikki muut haluu nukkuu (kevin)
-ei siin oo mitään muuta ku et jos teillä on vaikeeta niin menkää itkemään tuonne noin. (jukka)
-ei se päästä (krisu)
-nii (kimmo)
-no voi itku (jukka, ivailee)
-kato kaikki ei oo sosiaalitoimen ongelmalapsia (krisu)
-nii, no mut te vaikutatte oikeesti siltä että te ootte niinku bigbrother päiväkirjahuoneen lapsia, ku teillä niinku vähän niiku kismittää ja vähä on pahamieli nii heti pitää mennä valittaa
-kimmo sanoo jotain jukalle asenneongelmasta, mutta siitä ei saa selvää
-kaikilla on ongelma, ei puhuta täst nyt.. puhutaan joskus toiste (kevin)
-jos meillä on asenge, asenneongelma täällä, niin mitä se auttaa siinä että te käytte itkemässä siellä päiväkirjahuoneessa (jukka)
-jos mulla ois ase niin mä lopettaisin teidät kaikki (krisu vitsailee)
-nii (jukka)
-mmm (kimmo positiivisesti)
jatkuu..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä valehtele siinä! Tilanne eteni juuri niinkuin on kuvailtu tosin sanoja on kuultu väärin.

jatkuu.....jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Kiitos hyvästä selvennyksestä. Jukka siellä häiriköi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Tosi hyvä kuvaus ja näin se meni mitä myös itse näin.
Tässä porukka (siis krisun antifanit) on takertunut tuohon Krisun asejuttuun mutta sehän tuli lähinnä siitä kun Jukka takelteli ase- ase- asenne sanan kanssa, ja Krisu heitti sen rennosti huumorilla, ei mitenkään uhkaavasti.
Toivottavasti Jukka lentää pihalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Tuossa sinun tekstissä on muutama kirjoitusvirhe. Voisitko ystävällisesti korjata!?
Terveisin Rauneri Tunkki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa sinun tekstissä on muutama kirjoitusvirhe. Voisitko ystävällisesti korjata!?
Terveisin Rauneri TunkkiKerro vain rohkeasti missä kirjoitusvirheet on, niin korjataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro vain rohkeasti missä kirjoitusvirheet on, niin korjataan.
Erisnimet isolla kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erisnimet isolla kiitos!
Ei pysty. Jos täällä kirjoittaa nimillä, niin algoritmi poistaa tekstit samantien. Se on ylläpidon ongelma, mutta kuten yleensä ylläpidolla kestää selvittää tuollaiset bugit, ja bugi se on nimenomaan siksi että kuten näet, niin algoritmi ei toimi selkeästi vaan välillä antaa isolla alkukirjaimilla kirjoitettujen nimien jäädä palstalle.
Tämä on ylläpidon ohje heidän omalta palstaltaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.No todellakin Krisu yllytti ja härnäsi Jukkaan.
Kyllähän ne ihan selvästi näki että Jukkaa vaivasi jokin ja Krisukin sanonut että tietää miten ärsyttää ja saada toinen ärsyyntymään. Krisi teki ihan tahallaan.
Jukka on ihan oikeassa Krisusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Psykopaatit nimen omaan toimii niin kuin Krisu.
Jukka on normaali. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Iso pökälettä mukana tässä mitä toi yks tuolla kirjotti.
"-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)"
Kirjottaja luulee tietävänsä mitä Jukka ajattelee (ja on täysin väärässä) ja Krisu muka urhea, ja pöh.
Aloittaja värittää kirjotuksia oman mielensä mukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatit nimen omaan toimii niin kuin Krisu.
Jukka on normaali.Ja tämä oli vain vertaus, en kirjota että Krisu olisi psykopaatti, mutta samankaltaista ärsytyskaavaa käytti. Psykopaatti on kyllä liian rankka nimitys, mutta kun sitä käytti joku Jukasta jo tuolla yllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilannehan ei edennyt näin, kuin kuvailette. Krisu alkoi v****ilemaan Jukalle, ”Maalaiset on kaikki sisäsiittoisia” josta Jukka totesi ”Väännän tollasen nistin solmuun” Krisu nauroi ja usutti Jukkaa kimppuunsa ”lyö,lyö” sanoi.
Krisusta on jo aikapäiviä mennyt maku, veemäinen pikkupa****nen, JA bb suojelee SELVÄSTI Krisua, TÄNÄÄN viimeksi kävi Villen kurkkuun kiinni ja kuinka ollakkaan kamerat siirrettiin pikapikaa kuvasmasn ulkotiloja, näin on käynyt ennenkin Krisun känniraivotessa.
Että huomattu on BIgBrother, huomattu onJukka ärsytti ensin haukkumalla Krisua pikkupojaksi aloituksen mukaan, mutta itse ei kestänyt mitään talkaisin sanomista. Kuka alkaa uhkailemaan tuollaisesta, ei ihme että on syyte ennestään odottamassa. Noista ilman muuta Jukka pois, mutta Villekin ärsyttänyt tahallaan ja oli väkivaltaisin repiessään Krisua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Hyvä selostus. Kaikkihan tuossa vähän ärsytti toisiaan, oikeastaan kimmo aloitti eniten sillä kakkajutulla ja sitten jukka hermostui turhaan kun kukaan ei älynnyt lopettaa.
Turhaan jukka edes valitti kun itse yrittänyt pk-huoneeseen ja uhmannut sääntöjä jatkuvasti, alkoholi ei selvästikään sovi sille, selvinpäin paljon fiksumpi. Pakko tällä kertaa kehua Keviniäkin kun yritti rauhoitella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykopaatit nimen omaan toimii niin kuin Krisu.
Jukka on normaali.Vain psykopaatit ärsyyntyy Krisun puheista ja käyvät jopa väkivaltaisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain psykopaatit ärsyyntyy Krisun puheista ja käyvät jopa väkivaltaisiksi.
Ei vaan tavalliset ihmiset ärsyyntyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
-nyt tällä hetkellä te päätätte pitää fiilisringin? (kevin kuittaa)
kimmo, krisu ja jukka hymähtää myöntäen
-nii miks te jos jos… on asenneongelma... (jukka)
-no mä en puhunut susta (krisu)
-nii no ihan sama kenellä se asenneongelma on, niin miksei sitä voi puhua sitte tässä autossa ja sanoa siitä niille henkilöille… (jukka)
-niin me yritettiin, mut ei ollut vastaanottoa (kimmo)
-nii mut mitä apua siitä on et... (jukka)
-Tämä on Big Brother, kristian rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (rikkomus oli että kristian peitti silmät pipolla)
-mitä? (kristian)
-musta tuntuu et silmät ei saa peittyä (kevin)
-mm (kimmo myöntäen)
hetken tauko
-mutta jos on asenneongelma, ihan sama kellä se on, nii niin mitä apua siitä on et siitä käy tuolla päiväkirjahuoneessa nillittämässä (jukka ei voi antaa asian olla)
-se helpottaa omaa fiilistä (kimmo)
-hiljaa (anu sanoo jukalle joka ei voi olla hiljaa)
-turpa kiinni (krisu sanoo jukalle)
hetken tauko
-helpottaa kun käy haukkuun kaikki siellä (kimmo)
-mmm (jukka ivallisesti myöntää)
-mutta siitä ei oo mitään apua niinku siihen asenneongelmaan (jukka ärsyyntyneenä)
-jukka se oli vitsi (kimmo)
-niin…. No mutta kyllä sä kimmo itekki ymmärrät (jukka ei voi vieläkään antaa olla)
-mä ymmärrän että maalla on sisäsiittosta muuten (krisu vitsailee keskeyttäen jukan)
Jukka pinkaisee pystyyn ja ottaa krisusta kiinni
-ei tapella… hei ei tapella (kevin pelästyneenä, ja yrittäen ottaa jukasta kiinni)
-anna jukka olla (anu etupenkiltä katsoo pelästyneenä jukkaa)
-no? Annat olla… annat olla… anna olla… ootsä väkivaltanen (krisu pelästyneenä)
-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)
-mä kuule tollaisia nistejä kuule, niska perse otteella ihan millon vaan... (tässä vaiheessa ville kääntyy kuskin paikalla ympäri ja kevin valittaa peloissaan ”ei tapella” ja ”ja ei puhuta toisillemme enää” samaan aikaan kevinin kanssa BB ilmoittaa ”Jukka, Seis!”)
-sekä krisu että jukka molemmat päästää "mm" ääntä, krisu siksi että tajuaa että jukka lähtee jos vielä koskee, ja jukka siksi että yrittää tajuta tästä maailmasta jotakin.
-mene juntti nukkumaan (krisu sanoo laiskana)
-hei, krisu… Nyt sua (jukka) on varoitettu... krisu (kevin estelee jukkaa (ei siis krisua vaikka sanajärjestys on tuo, kevin yrittää saada krisuakin lopettamaan))
-Jukka rikot sääntöjä, lopeta välittömästi (BB ilmoittaa) Samaan aikaan jukka ottaa taas kiinni krisusta ja krisu sanoo ”anna tulla, tipauta mut...”
-Krisu… jukka... ei lähetä sille tielle (kevin pelkää ja yrittää saada molemmat lopettamaan, kevinin käsi on jukan paidalla, villen pää on kameran edessä ja estää näkemästä kunnolla autoon, ville mittailee jukkaa ja ”lempeästi” kehottaa ”jukka… ei kannata”.)
-sä oot tapellu ennenkin (jatkoa sille tipauta mut lauseelle), (krisu)
-oon (jukka)
-kevin pelkää ja pyytää krisua lopettamaan puhumisen koska jukka ottaa taas kiinni krisusta.
-oon tipauttanu tällaisia kuule ennenkin (jukka)
-Jukka, tulisitko päiväkirjahuoneeseen, (BB kehottaa)
-miksi teidän pitää olla tuollaisia (kevin pelkää ja yrittää esittää urheaa)
jukka tönäisee krisua
-ähhähäähää, krisu nauraa ivallisesti, kun jukka tönäisee häntä vielä kerran kiivetessään autosta ulos
-mene mene kiire on (krisu)
-mm (kimmo ja kevin molemmat negatiivisesti)
-nillittäjä (kimmo jukasta)
-panetteko sen oven kiinni (ville)
-krisu (kevin)
-mitä (krisu)
-älä peitä silmiä (kevin krisulle)
-mä en oo rikkonu sääntöjä (krisu)
-olet kun peität silmät (kevin)
-vai että tällee (krisu)
-ei… joo (kevin kun krisu asettelee pipoaan ja ville asettuu taas nukkumaan)
Että kenenhän syy tämä taas oli? Pitää olla sairas ihminen jos väittää että tämä oli muka krisun syy tai että krisu on muka käyttäytynyt väkivaltaisesti. Krisu ei vittuilut kuin vasta sen jälkeen kun tuo psykopaatti ei voinut antaa asian olla ja alkoi inttämään. Talosta on poistettu vähemmilläkin teoilla väkivaltaisia ihmisiä? Jos jukkaa ei poisteta, niin hän ansaitsee vähintään paikan äänestyksessä sunnuntaina.
Krisu ei ole känniraivonnut koskaan, eikä kukaan asukkaista tilanteen rauhoituttua, ei edes ville, Krisua kritisoinut, vaan jukkaa. Sitäpaitsi tuohon aikaisempaan väitteeseen pieni kommentti, ville on toiminut portsarina ja harrastaa taistelulajeja, joten sitä ei kukaan usko että Krisu olisi ottanut villeä pillistä kiinni ja selvinnyt siitä ilman että mies olisi laitettu pakettiin ja kannettu ovesta ulos samantien.Tämän kirjoittaja on varmasti krisun fani mielestäsi krisun ei tehnyt "mitään" pahaa hah haa katsotaan eri näkökulmista jos ei ole kummankaan fani. Ja jos ollaan tosissaan niin miten oli aikaisemmin krisun käytös Villeä kohtaan kun kävi kurkusta kiinni kuinka pahasti kaikkea ei näytetty jo tuossa vaiheessa on ennenkin käynyt käsky ok huoneeseen. Mutta tekstisi kertoo kuinka kova krisun fani olet siksi näet asiat juuri noin huomasitko että kuinka usein krisun sanomisen jälkeen oli suluissa (vitsillä) joten tuntuu että sinun täytyy tuntea krisun hyvin. Et sillee ajattele ihminen joka ei fanita kumpaakaan "herroista".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iso pökälettä mukana tässä mitä toi yks tuolla kirjotti.
"-joo (jukka ilahtuneena että saa taas alistaa krisua (jos ette usko jukan sairasta mielihyvän täyttämää äänenpainoa kun pääsee alistamaan heikompaansa, niin kuunnelkaa tarkkaan klo 02 57 kohta!))
-anna tulla (krisu suojelee kädellään ylävartaloaan kun jukka päästää irti ja yrittää esittää urheaa)"
Kirjottaja luulee tietävänsä mitä Jukka ajattelee (ja on täysin väärässä) ja Krisu muka urhea, ja pöh.
Aloittaja värittää kirjotuksia oman mielensä mukaan.Et siis käynyt katsomassa sitä hetkeä, joten tuon "ja on täysin väärässä" jätän samantien omaan arvoonsa.
Jukan ääni kuului selvästi. Ellet itse osaa kuulla äänenpainosta kenellä on ilahtunut, vihainen tai surullinen ääni, niin se on sinun puutteesi.
Ilahtuneelta kuuluu ilahtunut ääni, surulliselta surullinen pelokkaalta pelokas, ja kevinin ääni oli pelokas koska hän oli peloissaan jukan reaktiosta, väitätkö että sekin oli väärin?
Krisu olisi saanut siinä tilanteessa turpaansa ja hyvin pahasti jos jukka olisi vetänyt häntä naamaan nyrkillä. Jukka oli jo ottanut krisusta kiinni ja piti oikeaa kättään nyrkissä kun kevin yritti häntä estellä. Luuletko että krisu olisi alkanut siinä esittämään heikkoa, tai nyyhkyttämään tai mitään muuta. Kyllä hän yritti esittää urheaa että olisi saanut sen hullun lopettamaan ja tajuamaan ettei väkivalta kannata.
Kyseinen pätkä oli täysin vapaasti katsottavissa jopa kahden eri striimin kautta, joten älä yritä selittää että selitin muka omiani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän kirjoittaja on varmasti krisun fani mielestäsi krisun ei tehnyt "mitään" pahaa hah haa katsotaan eri näkökulmista jos ei ole kummankaan fani. Ja jos ollaan tosissaan niin miten oli aikaisemmin krisun käytös Villeä kohtaan kun kävi kurkusta kiinni kuinka pahasti kaikkea ei näytetty jo tuossa vaiheessa on ennenkin käynyt käsky ok huoneeseen. Mutta tekstisi kertoo kuinka kova krisun fani olet siksi näet asiat juuri noin huomasitko että kuinka usein krisun sanomisen jälkeen oli suluissa (vitsillä) joten tuntuu että sinun täytyy tuntea krisun hyvin. Et sillee ajattele ihminen joka ei fanita kumpaakaan "herroista".
Kirjoitin siksi (vitsillä), koska kimmo ja krisu vitsailivat toisilleen ja jatkoivat sitä autossa. jos olisin jättänyt tarkennukset pois, niin kaikki olisi otettu tosissaan, mm se ase juttu. Syytön minä siihen olen kun et katsonut koko tilannetta. Älä silti tule kuitenkaan väittämään minua valehtelijaksi. Et ehkä fanita kumpaakaan, mutta selkeästi olet krisun vihaaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän kirjoittaja on varmasti krisun fani mielestäsi krisun ei tehnyt "mitään" pahaa hah haa katsotaan eri näkökulmista jos ei ole kummankaan fani. Ja jos ollaan tosissaan niin miten oli aikaisemmin krisun käytös Villeä kohtaan kun kävi kurkusta kiinni kuinka pahasti kaikkea ei näytetty jo tuossa vaiheessa on ennenkin käynyt käsky ok huoneeseen. Mutta tekstisi kertoo kuinka kova krisun fani olet siksi näet asiat juuri noin huomasitko että kuinka usein krisun sanomisen jälkeen oli suluissa (vitsillä) joten tuntuu että sinun täytyy tuntea krisun hyvin. Et sillee ajattele ihminen joka ei fanita kumpaakaan "herroista".
Kun ei käynyt kiinni, ei yhden käden sormilla voi edes kuristaa ja hyvä jos sekunnin kosketti. Villehän siinä oli väkivaltainen kiskoessaan jaloista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa sinun tekstissä on muutama kirjoitusvirhe. Voisitko ystävällisesti korjata!?
Terveisin Rauneri TunkkiROMAANEITA luetaan ihan muualla kuin keskustelupalstalla.
Ei jaksa lukea -please - kirjoita lyhyemmin jos haluat että niitä viestejäsi luetaan.
- Anonyymi
Tuo on just niin vaarallista avautua jossain tollasessa porukassa menneisyydestään, kun joku haluaa sitten alkaa satuttaan. Toivottavasti bb tutkii tarkemmin kuka aloitti tuon rähinän. Sääli jos Jukka sais siitä yksin jotain rankkareita. Ihmettelen, että Villen kimppuun saa käydä niin että kamerat käännetän muualle ja siitä ollaa ihan niin ette mitään olis tapahtunut? Nuo kaksi tappelupukaria Krisu ja Jukka vois olla molemmat jotka lähetetään kotio sen enempää äänestämättä.
- Anonyymi
Häh, Villehän siinä kävi Krisun kimppuun ja repi väkivaltaisesti, Krisu vain leikillään yhden käden sormilla hetken kosketti Villen kaulaa, ei sillä tavalla kuristeta.

Se oli selvä uhkaus tyyliin, jos ei oltais kameroiden alla niin kuristaisin oikeesti.

Älä valehtele. Krisu ei sanonut mitään, ennenkuin ärähti että mitä mitä mitä ja hänen kätensä oli jo käynyt siinä vaiheessa kaulalla vajaan sekunnin ajan.
- Anonyymi
Miten tuolla muualla kerrotaan, että Krisu oli syyllinen ja pitäis häätää???
- Anonyymi
Kimmo ja Helmeri kotiin perhettä perustamaan.
- Anonyymi
Koska villeä fanittavat ihmiset yrittävät jatkuvasti valehdella krisusta.
Tällä hetkellä video taitaa vielä olla 247:ssa nähtävissä, klo 2 55 alkaa tapahtua jos joku sen haluaa nähdä, striimissä on käsittääkseni kuuden tunnin puskuri. Kyllä se aloittaja on jukka joka ei vaan voi antaa jonkun typerän asian antaa olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska villeä fanittavat ihmiset yrittävät jatkuvasti valehdella krisusta.
Tällä hetkellä video taitaa vielä olla 247:ssa nähtävissä, klo 2 55 alkaa tapahtua jos joku sen haluaa nähdä, striimissä on käsittääkseni kuuden tunnin puskuri. Kyllä se aloittaja on jukka joka ei vaan voi antaa jonkun typerän asian antaa olla.ja muistutan vielä että sekä jukka että ville on molemmat pommittaneet krisua jatkuvasti, ville kun tarina lähti, ja jukka jo ensimmäisistä viikoista. ville on jatkuvasti yrittänyt rajoittaa ja kasvattaa krisua ja inissyt hänen kielenkäytöstään. krisu ei ole ukolle sanonut siitä mitään, mutta kyllä semmoinen vituttaisi ihan ketä tahansa.
jukka taas on täysi psykopaatti ja tunteeton pelaaja ja koska jukka on krisun naaman edessä näytellyt ystävällistä, krisu kuvitteli että he olisivat ystäviä, ja jopa viime viikolla sanoi jukalle että hän on hänen paras ystävänsä. Sitten tulikin se keisaritehtävä jossa jukka paljasti todellisen luonteensa. Älkääkä unohtako että myös silloin jukka kävi krisuun käsiksi kun krisu oli sammuneena sängyllä! Kyllä krisullakin on oikeus puolustautua ja turhautua kun kaverit paljastuvat täydellisiksi kusipäiksi.
Tämä on niin tyypillinen kiusaamistilanne että tästä pitäisi jonkun asiantuntijan oikeasti tehdä joku tutkimus, koska lähes kaikissa kiusaamistilanteissa uhri on jossain vaiheessa syytettynä ja kiusaajat esittävät että heillä on sädekehä pään päällä, aivan niinkuin nyt tässä tilanteessa kun tyypit puolustavat jukkaa ja haukkuvat krisua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja muistutan vielä että sekä jukka että ville on molemmat pommittaneet krisua jatkuvasti, ville kun tarina lähti, ja jukka jo ensimmäisistä viikoista. ville on jatkuvasti yrittänyt rajoittaa ja kasvattaa krisua ja inissyt hänen kielenkäytöstään. krisu ei ole ukolle sanonut siitä mitään, mutta kyllä semmoinen vituttaisi ihan ketä tahansa.
jukka taas on täysi psykopaatti ja tunteeton pelaaja ja koska jukka on krisun naaman edessä näytellyt ystävällistä, krisu kuvitteli että he olisivat ystäviä, ja jopa viime viikolla sanoi jukalle että hän on hänen paras ystävänsä. Sitten tulikin se keisaritehtävä jossa jukka paljasti todellisen luonteensa. Älkääkä unohtako että myös silloin jukka kävi krisuun käsiksi kun krisu oli sammuneena sängyllä! Kyllä krisullakin on oikeus puolustautua ja turhautua kun kaverit paljastuvat täydellisiksi kusipäiksi.
Tämä on niin tyypillinen kiusaamistilanne että tästä pitäisi jonkun asiantuntijan oikeasti tehdä joku tutkimus, koska lähes kaikissa kiusaamistilanteissa uhri on jossain vaiheessa syytettynä ja kiusaajat esittävät että heillä on sädekehä pään päällä, aivan niinkuin nyt tässä tilanteessa kun tyypit puolustavat jukkaa ja haukkuvat krisua!Juuri näin. Krisu on muiden asukkien faneille helppo uhri, ja Krisu on helppo mustamaalata, mutta kyllähän tässä ihan omin silmin näkee miten asiat menee.
Jukkahan käytti juuri tätä asetelmaa hyväkseen keisaripäivänä Krisua vastaan ja teki Krisusta hirviön muiden silmissä. Ja silloinkin Jukka jankuttamalla jankutti osaamatta lopettaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Krisu on muiden asukkien faneille helppo uhri, ja Krisu on helppo mustamaalata, mutta kyllähän tässä ihan omin silmin näkee miten asiat menee.
Jukkahan käytti juuri tätä asetelmaa hyväkseen keisaripäivänä Krisua vastaan ja teki Krisusta hirviön muiden silmissä. Ja silloinkin Jukka jankuttamalla jankutti osaamatta lopettaa.Eikös se Kristian tehnyt ihan itse sen mitä oli keisarina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se Kristian tehnyt ihan itse sen mitä oli keisarina.
Siitä on jo aikaisemmin kirjoitettu mitä silloin tapahtui, mutta tässä hyvin lyhyt selitys.
Krisu oli keisari, ja toimi niinkuin keisari toimi. Jukka alkoi väittämään että krisu oli käytöksellään loukannut muita asukkaita. Krisu ei ottanutkaan asiaa esille kaikkien kanssa yhdessä, vaan teki jukan tietämättä sellaisen tempun että kävi jokaisen asukkaan kanssa keskustelemassa kahdestaan. Kaikki sanoivat ettei krisun toiminta loukannut heitä lainkaan ja että jukka höpisee omiaan. Tämän sanoivat mm. milla ja anu. Milla jopa halasi krisua, koska oli nähnyt sen kuinka krisua mollattiin aina kaikesta sellaisesta mitä hän ei ollut edes tehnyt.
Sitten jukka otti viimeiseksi jukan puhutteluun. jukka hämmästyi kun krisu tempaisi samantien esiin sen että kumma talo, kun kukaan ei ole loukkaantunut hänelle mistään, vaikka "kaikki" väittävät että kaikki muut ovat loukkaantuneet, mitkä olivat jukan täsmälliset sanat aiemmin krisulle. Jukalla meni pasmat siinä sekaisin ja hän alkoi änkyttämään jonkinlaista selitystä, vaikka kyseinen selitys oli täyttä skeidaa. Asukkaat eivät ole siitä puhuneet, paitsi ne kaksi jotka kokevat krisun pahimmaksi kilpailijakseen el katsojien suosikiksi, eli ville ja jukka. Kukaan muu ei ole tuonut tuota esiin enää koska jukka sai siitä niin pahasti näpeilleen.
Eli kerrotko nyt mitä hän oikein teki keisarina? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja muistutan vielä että sekä jukka että ville on molemmat pommittaneet krisua jatkuvasti, ville kun tarina lähti, ja jukka jo ensimmäisistä viikoista. ville on jatkuvasti yrittänyt rajoittaa ja kasvattaa krisua ja inissyt hänen kielenkäytöstään. krisu ei ole ukolle sanonut siitä mitään, mutta kyllä semmoinen vituttaisi ihan ketä tahansa.
jukka taas on täysi psykopaatti ja tunteeton pelaaja ja koska jukka on krisun naaman edessä näytellyt ystävällistä, krisu kuvitteli että he olisivat ystäviä, ja jopa viime viikolla sanoi jukalle että hän on hänen paras ystävänsä. Sitten tulikin se keisaritehtävä jossa jukka paljasti todellisen luonteensa. Älkääkä unohtako että myös silloin jukka kävi krisuun käsiksi kun krisu oli sammuneena sängyllä! Kyllä krisullakin on oikeus puolustautua ja turhautua kun kaverit paljastuvat täydellisiksi kusipäiksi.
Tämä on niin tyypillinen kiusaamistilanne että tästä pitäisi jonkun asiantuntijan oikeasti tehdä joku tutkimus, koska lähes kaikissa kiusaamistilanteissa uhri on jossain vaiheessa syytettynä ja kiusaajat esittävät että heillä on sädekehä pään päällä, aivan niinkuin nyt tässä tilanteessa kun tyypit puolustavat jukkaa ja haukkuvat krisua!Jukka ei todellakaan ole mikään psykopaatti. Jos katsojan ihmistuntemus on tota tasoa, niin säälin ihmisiä sun ympärillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jukka ei todellakaan ole mikään psykopaatti. Jos katsojan ihmistuntemus on tota tasoa, niin säälin ihmisiä sun ympärillä.
Ei ole minun ongelmani jos et katso 247:aa. Vielä ehdit tilata sen ja nähdä millainen ihminen jukka todellisuudessa on. Normaalit ihmiset pystyvät pelaamaan pelejä ihmissuhteilla vain muutamia tunteja. Psykopaatit pystyvät tekemään niin jatkuvasti, koska heillä ei ole minkäänlaista tunnesidettä toiseen ihmiseen, paitsi niihin joista hyötyvät itse.
Esimerkiksi eilen krisu sanoi että tämä tilanne on syvältä, koska hän ei haluaisi lähteä, mutta ei haluaisi myöskään että jukka lähtisi, koska jukka on hänen kaverinsa. Mitä sanoi jukka? Että ei varmaan kannata käydä katsomassa koosteita jälkeenpäin, koska niissä saattaa paljastua jotain. Niin, paljastuisi se kuinka jukka on valehdellut krisulle jatkuvalla syötöllä, mielistellyt ja puukottanut selkään ja puhunut pahaa. He ovat suunnitelleet etelänmatkaa porukalla, joten siinä jäisi jukka automaattisesti pois kun hänen puheet paljastuvat krisulle.
- Anonyymi
Krisu on myös edelleen suosikki.
Jukka on väkivaltainen nilkki joka pystyy aina vaan hetken esittämään muuta eli mielistelemään muita.- Anonyymi
Ville ja Kevinfanit saavat tästä vettä myllyynsä. Ovat tuolla BB-sivulla jo Krisua häätämässä.
- Anonyymi
Kuvailit juuri Krisun: väkivaltainen nilkki joka pystyy aina vaan hetken esittämään muuta eli mielistelemään muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvailit juuri Krisun: väkivaltainen nilkki joka pystyy aina vaan hetken esittämään muuta eli mielistelemään muita.
Krisun vihaaja käy näköjään epätoivoiseksi. Laita tuohon trollailuun edes vähän enemmän yritystä, jooko?
- Anonyymi
Koko porukka kuuluu takaisin sinne saman sillan alle, mistä on noukittukin.
- Anonyymi
Yhä enemmän arvostan Villeä ja Keviniä!! Normaali nainen, ei prinsessa, olisi jollakin tavoin rauhoittanut tilannetta, mutta prinsessa Anu vaan katselee, kun muut menettävät mainettaan. Hyvin usein naisen sanaa uskoo känniapinakin.
- Anonyymi
Olen täysin samaa mieltä!
Krisu: alkkiksen näköinen laitapuolen kulkija joka on suunsoiton mestari. Kohtelee jokaisena päivänä toisia kuin he olisivat hänen alamaisiaan!
Jukkaa puolustamatta, kyllä Krisu osaa! Uskoo olevansa katselijoiden ykkönen, mutta erehtyy raskaasti. Pieni osa katselijoista häntä äänestää, muut eivät pistä rikkaa ristiin näihin jatkuviin äänestämisiin.
Häneltä oli todella törkeä loukkaus Jukkaa kohtaan noiden lapsuuden kokemusten vetäminen.
Tuo törkyturpa ULOS!
Luulee olevansa maailmannapa, mutta on vain pienikokoinen hippiäinen joka luulee hallitsevansa BB:tä.
En jaksa katsella ja kuunnella noin epämiellyttävää ihmistä! Onneksi ei ole pakko... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä!
Krisu: alkkiksen näköinen laitapuolen kulkija joka on suunsoiton mestari. Kohtelee jokaisena päivänä toisia kuin he olisivat hänen alamaisiaan!
Jukkaa puolustamatta, kyllä Krisu osaa! Uskoo olevansa katselijoiden ykkönen, mutta erehtyy raskaasti. Pieni osa katselijoista häntä äänestää, muut eivät pistä rikkaa ristiin näihin jatkuviin äänestämisiin.
Häneltä oli todella törkeä loukkaus Jukkaa kohtaan noiden lapsuuden kokemusten vetäminen.
Tuo törkyturpa ULOS!
Luulee olevansa maailmannapa, mutta on vain pienikokoinen hippiäinen joka luulee hallitsevansa BB:tä.
En jaksa katsella ja kuunnella noin epämiellyttävää ihmistä! Onneksi ei ole pakko...Olisit itsekin tuollainen jos joutuisit monen viikon ajaksi kiusaajien kohteeksi. Tämän kauden BB on todistanut erinomaisen hienosti sen kuinka vaikeaa kiusaamista on tunnistaa.
Aina kun mediassa puhutaan kiusaamisesta, niin siellä on tietty osa ihmisistä kertomassa kuinka estäisivät kiusaamisen jos sellaista joskus näkisivät, toinen osio ihmisistä kuvittelee että kiusaaminen on fyysistä väkivaltaa ja kolmas osapuoli kertoo kokemuksiaan ja heitä sitten ihmiset lohduttavat.
Mutta kuten tässä tapauksessa, kun se tuodaan suoraan naaman eteen, niin kas kummaa kun ihmiset eivät sitä tunnista. Ensimmäinen krisun kiusaaja oli tarina. ville alkoi tarinan esimerkistä kiusaamaan jo ennen kuin tarina lähti ja on jatkanut sitä tähän saakka. jukka on kiusannut krisua jo ensimmäisestä viikosta lähtien. Sen sijaan että kiusaamista tunnistettaisiin, niin kiusaajista pidetään ja heitä fanitetaan ja kiusattu ei saa tehdä mitään väärää, koska samantien häntä vaaditaan poistumaan.
Kuvitelkaa itsenne tuonne samaan tilanteeseen. Mitä väärää krisu on tehnyt? kiroillut, ollut laitapuolenkulkijan näköinen? Se on teidän ainoa syy jolla te oikeutatte sen että häntä saa kiusata ja että kiusaajat tekevät oikein? Hävetkää! Krisu ei ole puhunut kenestäkään pahaa seläntakana. Sitä on tehnyt tarina, ville ja jukka. Jukka paljastui petturiksi ja selkäänpuukottajaksi viime viikolla. Ville on koko ajan yrittänyt "kasvattaa" krisua ja vaatinut häntä tekemään sitä ja tätä ja muuttumaan, mutta itse hän ei suostu muuttumaan tai edes ajattelemaan mitään, koska pitää itseään jeesuksesta seuraavana. tarina oli ihan oma tapauksensa, johon en tämän enempää mene. Nyt kun krisu alkaa käyttäytymään samalla tavalla kuin nuo hänen kiusaajansa, niin hän päätyy samantien tämän tarinan roistoksi? Ei mikään ihme että tässä maassa kiusaaminen kukoistaa ja kukaan ei sitä suostu näkemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit itsekin tuollainen jos joutuisit monen viikon ajaksi kiusaajien kohteeksi. Tämän kauden BB on todistanut erinomaisen hienosti sen kuinka vaikeaa kiusaamista on tunnistaa.
Aina kun mediassa puhutaan kiusaamisesta, niin siellä on tietty osa ihmisistä kertomassa kuinka estäisivät kiusaamisen jos sellaista joskus näkisivät, toinen osio ihmisistä kuvittelee että kiusaaminen on fyysistä väkivaltaa ja kolmas osapuoli kertoo kokemuksiaan ja heitä sitten ihmiset lohduttavat.
Mutta kuten tässä tapauksessa, kun se tuodaan suoraan naaman eteen, niin kas kummaa kun ihmiset eivät sitä tunnista. Ensimmäinen krisun kiusaaja oli tarina. ville alkoi tarinan esimerkistä kiusaamaan jo ennen kuin tarina lähti ja on jatkanut sitä tähän saakka. jukka on kiusannut krisua jo ensimmäisestä viikosta lähtien. Sen sijaan että kiusaamista tunnistettaisiin, niin kiusaajista pidetään ja heitä fanitetaan ja kiusattu ei saa tehdä mitään väärää, koska samantien häntä vaaditaan poistumaan.
Kuvitelkaa itsenne tuonne samaan tilanteeseen. Mitä väärää krisu on tehnyt? kiroillut, ollut laitapuolenkulkijan näköinen? Se on teidän ainoa syy jolla te oikeutatte sen että häntä saa kiusata ja että kiusaajat tekevät oikein? Hävetkää! Krisu ei ole puhunut kenestäkään pahaa seläntakana. Sitä on tehnyt tarina, ville ja jukka. Jukka paljastui petturiksi ja selkäänpuukottajaksi viime viikolla. Ville on koko ajan yrittänyt "kasvattaa" krisua ja vaatinut häntä tekemään sitä ja tätä ja muuttumaan, mutta itse hän ei suostu muuttumaan tai edes ajattelemaan mitään, koska pitää itseään jeesuksesta seuraavana. tarina oli ihan oma tapauksensa, johon en tämän enempää mene. Nyt kun krisu alkaa käyttäytymään samalla tavalla kuin nuo hänen kiusaajansa, niin hän päätyy samantien tämän tarinan roistoksi? Ei mikään ihme että tässä maassa kiusaaminen kukoistaa ja kukaan ei sitä suostu näkemään.Krisu ei todellakaan ole tehnyt mitään pahaa eikä kieroillut tai edes puhunut pahaa selän takana. Päin vastoin, on kova tsemppaamaan muita ja hurtista huumorista huolimatta löytää aina oikeat sanat toista lohduttamaan tai kannustamaan.
Krisu on kiusaajille helppo uhri koska on karkeakielinen amisduunari. Krisun ulkonäölle nauretaan päin naamaa usein ja hänestä tehdään syyllinen lähes kaikkeen.
Tekis niin mieli mennä taloon halaamaan Krisua. En tiedä onko kukaan sanonut mitään hyvää Krisusta talossa koko kauden aikana paitsi mummo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä!
Krisu: alkkiksen näköinen laitapuolen kulkija joka on suunsoiton mestari. Kohtelee jokaisena päivänä toisia kuin he olisivat hänen alamaisiaan!
Jukkaa puolustamatta, kyllä Krisu osaa! Uskoo olevansa katselijoiden ykkönen, mutta erehtyy raskaasti. Pieni osa katselijoista häntä äänestää, muut eivät pistä rikkaa ristiin näihin jatkuviin äänestämisiin.
Häneltä oli todella törkeä loukkaus Jukkaa kohtaan noiden lapsuuden kokemusten vetäminen.
Tuo törkyturpa ULOS!
Luulee olevansa maailmannapa, mutta on vain pienikokoinen hippiäinen joka luulee hallitsevansa BB:tä.
En jaksa katsella ja kuunnella noin epämiellyttävää ihmistä! Onneksi ei ole pakko...Jukka sen pään aukomisen aloitti eikä osannut lopettaa. Krisu vaan näytti että kyllä hänkin osaa, sitähän Jukka kerjäsi. Mutta ei taas Jukalla kasetti sittenkään kestänyt.
En ylipäätään ymmärrä mikä tarve Jukalla on sitä päätä aukoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhä enemmän arvostan Villeä ja Keviniä!! Normaali nainen, ei prinsessa, olisi jollakin tavoin rauhoittanut tilannetta, mutta prinsessa Anu vaan katselee, kun muut menettävät mainettaan. Hyvin usein naisen sanaa uskoo känniapinakin.
Anun historiasta en tiedä, mutta esimerkiksi lapsena humalaväkivallan pelossa kasvanut lapsi ei välttämättä uskalla kommentoida rettelöihin aikuisenakaan. Samoin älä unohda, että Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Moni nainen on pataansa saanut kun on väliin mennyt. Kolmanneksi ei ole naisten eikä selväpäisten vastuulla ratkoa kännikalojen ongelmia. Känniongelmat vältetään sillä, kun jokainen yksilö päättää juoda juuri sen verran, ettei rettelöitä tule tai pysyy kokonaan erossa viinasta jos ei onnistu. On jokaisen OMA vastuu OMASTA käytöksestään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jukka sen pään aukomisen aloitti eikä osannut lopettaa. Krisu vaan näytti että kyllä hänkin osaa, sitähän Jukka kerjäsi. Mutta ei taas Jukalla kasetti sittenkään kestänyt.
En ylipäätään ymmärrä mikä tarve Jukalla on sitä päätä aukoa?Älä hyvä ihminen valvo noin myöhään. Kukahan teki ja mitä? Krisu ulos. joka känni talossa niin herra ei osaa olla kunnolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit itsekin tuollainen jos joutuisit monen viikon ajaksi kiusaajien kohteeksi. Tämän kauden BB on todistanut erinomaisen hienosti sen kuinka vaikeaa kiusaamista on tunnistaa.
Aina kun mediassa puhutaan kiusaamisesta, niin siellä on tietty osa ihmisistä kertomassa kuinka estäisivät kiusaamisen jos sellaista joskus näkisivät, toinen osio ihmisistä kuvittelee että kiusaaminen on fyysistä väkivaltaa ja kolmas osapuoli kertoo kokemuksiaan ja heitä sitten ihmiset lohduttavat.
Mutta kuten tässä tapauksessa, kun se tuodaan suoraan naaman eteen, niin kas kummaa kun ihmiset eivät sitä tunnista. Ensimmäinen krisun kiusaaja oli tarina. ville alkoi tarinan esimerkistä kiusaamaan jo ennen kuin tarina lähti ja on jatkanut sitä tähän saakka. jukka on kiusannut krisua jo ensimmäisestä viikosta lähtien. Sen sijaan että kiusaamista tunnistettaisiin, niin kiusaajista pidetään ja heitä fanitetaan ja kiusattu ei saa tehdä mitään väärää, koska samantien häntä vaaditaan poistumaan.
Kuvitelkaa itsenne tuonne samaan tilanteeseen. Mitä väärää krisu on tehnyt? kiroillut, ollut laitapuolenkulkijan näköinen? Se on teidän ainoa syy jolla te oikeutatte sen että häntä saa kiusata ja että kiusaajat tekevät oikein? Hävetkää! Krisu ei ole puhunut kenestäkään pahaa seläntakana. Sitä on tehnyt tarina, ville ja jukka. Jukka paljastui petturiksi ja selkäänpuukottajaksi viime viikolla. Ville on koko ajan yrittänyt "kasvattaa" krisua ja vaatinut häntä tekemään sitä ja tätä ja muuttumaan, mutta itse hän ei suostu muuttumaan tai edes ajattelemaan mitään, koska pitää itseään jeesuksesta seuraavana. tarina oli ihan oma tapauksensa, johon en tämän enempää mene. Nyt kun krisu alkaa käyttäytymään samalla tavalla kuin nuo hänen kiusaajansa, niin hän päätyy samantien tämän tarinan roistoksi? Ei mikään ihme että tässä maassa kiusaaminen kukoistaa ja kukaan ei sitä suostu näkemään.Kyllä ne päin naamaa sanotut asiat, joita krisu on sanonut ovat kiusaamista, ei huumoria. Huumorin tarkoitus on saada paikalla olijat nauramaan, ei itkemään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne päin naamaa sanotut asiat, joita krisu on sanonut ovat kiusaamista, ei huumoria. Huumorin tarkoitus on saada paikalla olijat nauramaan, ei itkemään.
Kerrotko mitä ovat ne asiat mitä krisu on sanonut?
Esimerkiksi tarina ei kyennyt siihen vaikka väitti että krisu on kiusannut ja krisu vielä kysyi häneltä että mitä hän on sanonut sellaista että on loukannut häntä. tarina näytteli loukkaantunutta ja veti tekoitkua aina kun joku sopiva typerys sattui paikalle. Että se niistä loukkauksista. Jos väität ettet nähnyt kuinka tarina veti tekoitkua esimerkiksi keittiössä kun hän näki eeviksen tulevan paikalle, niin silloin sinun on turha yrittää väittää että krisu muka kiusasi tarinaa. Tosiasia on se että tarina kiusasi krisua.
Ja ville jatkoi täsmälleen siitä ja täsmälleen samalla tavalla mihin tarina lopetti kun sai häädön talosta.
villeltä krisu ei ole edes viitsinyt kysyä miten hän on kiusannut tai loukannut, koska ville niin selkeästi tuli syyttämään krisua millan kiusaamisesta. krisu suuttui siitä ja sanoi suorat sanat villelle kuinka hän hoitaa sen asian huonosti. krisu tiesi sen ettei ollut kiusannut millaa, mutta ei vielä siinä tilanteessa peilikäytävässä tiennyt oliko milla muka väittänyt villelle jotakin. Ei muuten ollut!
jukka on nyt ihan oma sekopäänsä jonka sanomisia ei kannata kenenkään kuunnella koska niissä ei ole todenhäivääkään.
Etkä muuten osaa sinäkään kertoa missä, miten ja ketä krisu on kiusannut, koska mitään sellaista ei ole tapahtunut! Jos on, niin hyvä ihminen kerro toki! Olen nyt monta viikkoa kysynyt että mitä krisu on sanonut tai tehnyt ja aina ihmiset on vain hiljaa.
Väitetty kiusattu, eli milla sanoi itse ettei krisu ole häntä kiusannut ja sanoi koosteenkin loppuhaastattelussa että krisu oli eräs hänen läheisistään! Joten mitä pirua tämä nyt on kun te valehtelette jatkuvasti siitä että krisu on muka kiusannut jotakuta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko mitä ovat ne asiat mitä krisu on sanonut?
Esimerkiksi tarina ei kyennyt siihen vaikka väitti että krisu on kiusannut ja krisu vielä kysyi häneltä että mitä hän on sanonut sellaista että on loukannut häntä. tarina näytteli loukkaantunutta ja veti tekoitkua aina kun joku sopiva typerys sattui paikalle. Että se niistä loukkauksista. Jos väität ettet nähnyt kuinka tarina veti tekoitkua esimerkiksi keittiössä kun hän näki eeviksen tulevan paikalle, niin silloin sinun on turha yrittää väittää että krisu muka kiusasi tarinaa. Tosiasia on se että tarina kiusasi krisua.
Ja ville jatkoi täsmälleen siitä ja täsmälleen samalla tavalla mihin tarina lopetti kun sai häädön talosta.
villeltä krisu ei ole edes viitsinyt kysyä miten hän on kiusannut tai loukannut, koska ville niin selkeästi tuli syyttämään krisua millan kiusaamisesta. krisu suuttui siitä ja sanoi suorat sanat villelle kuinka hän hoitaa sen asian huonosti. krisu tiesi sen ettei ollut kiusannut millaa, mutta ei vielä siinä tilanteessa peilikäytävässä tiennyt oliko milla muka väittänyt villelle jotakin. Ei muuten ollut!
jukka on nyt ihan oma sekopäänsä jonka sanomisia ei kannata kenenkään kuunnella koska niissä ei ole todenhäivääkään.
Etkä muuten osaa sinäkään kertoa missä, miten ja ketä krisu on kiusannut, koska mitään sellaista ei ole tapahtunut! Jos on, niin hyvä ihminen kerro toki! Olen nyt monta viikkoa kysynyt että mitä krisu on sanonut tai tehnyt ja aina ihmiset on vain hiljaa.
Väitetty kiusattu, eli milla sanoi itse ettei krisu ole häntä kiusannut ja sanoi koosteenkin loppuhaastattelussa että krisu oli eräs hänen läheisistään! Joten mitä pirua tämä nyt on kun te valehtelette jatkuvasti siitä että krisu on muka kiusannut jotakuta?Tarina kertoi yhdeksi esimerkiksi sen, että Krisu käytti halventavia sanoja, kuten "vinkuminen". Tarina kertoi, että yksittäistapauksia yksilöimättä Krisu ei puhu kunnioittavasti vaan halventavasti.
Mira muuten myös otti esille kiusaamisasian. Mira toi esille, että tiettyyn pisteeseen voi heittää rajumpaakin huumoria, mutta "ei saa puukottaa sydämeen saakka" tuo lainaus on oma sanontani, ei lainaus Miralta.
Krisulle on useampi ihminen sanonut, että hänen "huumorinsa" on satuttavaa ja Krisu itse on sanonut, että tahallaan ärsyttää ja vittuilee muille asukkaille. Ei sellainenkaan ole oikein, että tahallaan mennään muiden ihon alle ihan vaan satuttamistarkoituksessa ja sitten päälle huudetaan "läppä". Sellainen ihminen on sadisti, joka nauttii muiden loukkaamisesta.
Millalla ja Krisulla on ilmeisesti yhteisiä tuttuja, mistä piireistä, sitä en lähde arvailemaan. Krisu ehti mm. lyödä Millaa useamman kerran ja piti häntä rusentavassa "painiotteessa" jolloin Milla jo ehti sanoa "apua" ennen kuin Krisu päästi irti. Alkukaudesta Kevin, Milla ja Tarina puhuivat enemmänkin siitä miten loukkaavaa Kristianin käytös on, mutta Millan käytöksen ja puheen ristiriitaisuuksien syyt tietää vain Milla itse. Millahan sanoi Villelle "Kiitos kun puhuit Krisulle" ja Krisulle ettei tiedä miksi Ville teki niin, mutta se oli kauniisti tms. tehty. Kun yrittää miellyttää kaikkia yhtä aikaa niin täytyy myönnellä kaikille. Entä jos apua-pyynnön jälkeen sanottu "ihana" on traumaperäistä käyttäytymistä ja miellyttämisen halua? Ei ole harvinaista, että väkivallan uhri hymyilee, tai nauraa, koska hänellä ei ole tilanteessa muuta selviytymiskeinoa. Ihmiset eivät aina käyttäydy loogisesti ja miellyttäminen on yksi selviytymiskeino siinä missä moni muu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko mitä ovat ne asiat mitä krisu on sanonut?
Esimerkiksi tarina ei kyennyt siihen vaikka väitti että krisu on kiusannut ja krisu vielä kysyi häneltä että mitä hän on sanonut sellaista että on loukannut häntä. tarina näytteli loukkaantunutta ja veti tekoitkua aina kun joku sopiva typerys sattui paikalle. Että se niistä loukkauksista. Jos väität ettet nähnyt kuinka tarina veti tekoitkua esimerkiksi keittiössä kun hän näki eeviksen tulevan paikalle, niin silloin sinun on turha yrittää väittää että krisu muka kiusasi tarinaa. Tosiasia on se että tarina kiusasi krisua.
Ja ville jatkoi täsmälleen siitä ja täsmälleen samalla tavalla mihin tarina lopetti kun sai häädön talosta.
villeltä krisu ei ole edes viitsinyt kysyä miten hän on kiusannut tai loukannut, koska ville niin selkeästi tuli syyttämään krisua millan kiusaamisesta. krisu suuttui siitä ja sanoi suorat sanat villelle kuinka hän hoitaa sen asian huonosti. krisu tiesi sen ettei ollut kiusannut millaa, mutta ei vielä siinä tilanteessa peilikäytävässä tiennyt oliko milla muka väittänyt villelle jotakin. Ei muuten ollut!
jukka on nyt ihan oma sekopäänsä jonka sanomisia ei kannata kenenkään kuunnella koska niissä ei ole todenhäivääkään.
Etkä muuten osaa sinäkään kertoa missä, miten ja ketä krisu on kiusannut, koska mitään sellaista ei ole tapahtunut! Jos on, niin hyvä ihminen kerro toki! Olen nyt monta viikkoa kysynyt että mitä krisu on sanonut tai tehnyt ja aina ihmiset on vain hiljaa.
Väitetty kiusattu, eli milla sanoi itse ettei krisu ole häntä kiusannut ja sanoi koosteenkin loppuhaastattelussa että krisu oli eräs hänen läheisistään! Joten mitä pirua tämä nyt on kun te valehtelette jatkuvasti siitä että krisu on muka kiusannut jotakuta?Suurin osa ihmisistä on lampaita, tai sopuleita jotka hyppää lauman mukana.
Kristiania on sanottu kiusaajaksi, ja kun Krisun ulkonäkö ja kielenkäyttö sopivat tähän rooliin niin kaikki uskovat sokeasti Krisun olevan kiusaaja. Mutta tosiaan yhtä ainutta esimerkkiä eivät osaa antaa.
Sama tapahtui keisaripäivänä. Jukka sai käännettyä tilanteen kiusaamiseksi ja alistamiseksi. Silti kun Krisu kävi läpi kaikki asukkaat, niin ketään ei Krisun käytös päivätehtävän aikana loukannut. Paitsi, yllätys, Jukkaa loukkasi, mutta ei omasta puolesta vaan muiden 😂 Mutta tämän seurauksena jopa BB podcastin juontajat puhuivat Krisun alistavasta käytöksestä ja kiusaamisesta. Kaikki unohti että kyseessä oli päivätehtävä ja rooli, ja Krisu oli taas kiusaaja.
Uskomatonta miten ihmiset eivät osaa ajatella yhtään omilla aivoillaan. Toivottavasti bb tuotanto ei mene tähän samaan halpaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä on lampaita, tai sopuleita jotka hyppää lauman mukana.
Kristiania on sanottu kiusaajaksi, ja kun Krisun ulkonäkö ja kielenkäyttö sopivat tähän rooliin niin kaikki uskovat sokeasti Krisun olevan kiusaaja. Mutta tosiaan yhtä ainutta esimerkkiä eivät osaa antaa.
Sama tapahtui keisaripäivänä. Jukka sai käännettyä tilanteen kiusaamiseksi ja alistamiseksi. Silti kun Krisu kävi läpi kaikki asukkaat, niin ketään ei Krisun käytös päivätehtävän aikana loukannut. Paitsi, yllätys, Jukkaa loukkasi, mutta ei omasta puolesta vaan muiden 😂 Mutta tämän seurauksena jopa BB podcastin juontajat puhuivat Krisun alistavasta käytöksestä ja kiusaamisesta. Kaikki unohti että kyseessä oli päivätehtävä ja rooli, ja Krisu oli taas kiusaaja.
Uskomatonta miten ihmiset eivät osaa ajatella yhtään omilla aivoillaan. Toivottavasti bb tuotanto ei mene tähän samaan halpaan.Milla kylläkin piti Krisun käytöstä loukkaavana, samoin moni muu. Siksihän he suistivat keisarin pois vallastaan. Kimmokin sanoi, että tietyt rajat pitää olla silloinkin kun leikistä on kysymys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä!
Krisu: alkkiksen näköinen laitapuolen kulkija joka on suunsoiton mestari. Kohtelee jokaisena päivänä toisia kuin he olisivat hänen alamaisiaan!
Jukkaa puolustamatta, kyllä Krisu osaa! Uskoo olevansa katselijoiden ykkönen, mutta erehtyy raskaasti. Pieni osa katselijoista häntä äänestää, muut eivät pistä rikkaa ristiin näihin jatkuviin äänestämisiin.
Häneltä oli todella törkeä loukkaus Jukkaa kohtaan noiden lapsuuden kokemusten vetäminen.
Tuo törkyturpa ULOS!
Luulee olevansa maailmannapa, mutta on vain pienikokoinen hippiäinen joka luulee hallitsevansa BB:tä.
En jaksa katsella ja kuunnella noin epämiellyttävää ihmistä! Onneksi ei ole pakko...Minkä lapsuuden kokemusten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anun historiasta en tiedä, mutta esimerkiksi lapsena humalaväkivallan pelossa kasvanut lapsi ei välttämättä uskalla kommentoida rettelöihin aikuisenakaan. Samoin älä unohda, että Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Moni nainen on pataansa saanut kun on väliin mennyt. Kolmanneksi ei ole naisten eikä selväpäisten vastuulla ratkoa kännikalojen ongelmia. Känniongelmat vältetään sillä, kun jokainen yksilö päättää juoda juuri sen verran, ettei rettelöitä tule tai pysyy kokonaan erossa viinasta jos ei onnistu. On jokaisen OMA vastuu OMASTA käytöksestään.
Samoin älä unohda, että Suomessa on maailman väkivaltaismmat naiset, eikä niitä läheskään aina tuomita vaan maksetaan jopa tapporahaa kuten pedoraiskaaja auerskalle. Miehet tuomitaan kun puolustautvatkin väkivaltaisia akkoja vastaan ja viedään putkaan kun akka riehuu. No, onpahan tuvassa puukottamiselta kun ei tossusankari kytät akkoja koskaan vie putkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa ihmisistä on lampaita, tai sopuleita jotka hyppää lauman mukana.
Kristiania on sanottu kiusaajaksi, ja kun Krisun ulkonäkö ja kielenkäyttö sopivat tähän rooliin niin kaikki uskovat sokeasti Krisun olevan kiusaaja. Mutta tosiaan yhtä ainutta esimerkkiä eivät osaa antaa.
Sama tapahtui keisaripäivänä. Jukka sai käännettyä tilanteen kiusaamiseksi ja alistamiseksi. Silti kun Krisu kävi läpi kaikki asukkaat, niin ketään ei Krisun käytös päivätehtävän aikana loukannut. Paitsi, yllätys, Jukkaa loukkasi, mutta ei omasta puolesta vaan muiden 😂 Mutta tämän seurauksena jopa BB podcastin juontajat puhuivat Krisun alistavasta käytöksestä ja kiusaamisesta. Kaikki unohti että kyseessä oli päivätehtävä ja rooli, ja Krisu oli taas kiusaaja.
Uskomatonta miten ihmiset eivät osaa ajatella yhtään omilla aivoillaan. Toivottavasti bb tuotanto ei mene tähän samaan halpaan.Onhan Jukka selvästi silmistäänkin kova ja pohjalainen veri kiehahtaa herkästi, Krisulla lempeät silmät, huumori vaan ei sovi kaikille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarina kertoi yhdeksi esimerkiksi sen, että Krisu käytti halventavia sanoja, kuten "vinkuminen". Tarina kertoi, että yksittäistapauksia yksilöimättä Krisu ei puhu kunnioittavasti vaan halventavasti.
Mira muuten myös otti esille kiusaamisasian. Mira toi esille, että tiettyyn pisteeseen voi heittää rajumpaakin huumoria, mutta "ei saa puukottaa sydämeen saakka" tuo lainaus on oma sanontani, ei lainaus Miralta.
Krisulle on useampi ihminen sanonut, että hänen "huumorinsa" on satuttavaa ja Krisu itse on sanonut, että tahallaan ärsyttää ja vittuilee muille asukkaille. Ei sellainenkaan ole oikein, että tahallaan mennään muiden ihon alle ihan vaan satuttamistarkoituksessa ja sitten päälle huudetaan "läppä". Sellainen ihminen on sadisti, joka nauttii muiden loukkaamisesta.
Millalla ja Krisulla on ilmeisesti yhteisiä tuttuja, mistä piireistä, sitä en lähde arvailemaan. Krisu ehti mm. lyödä Millaa useamman kerran ja piti häntä rusentavassa "painiotteessa" jolloin Milla jo ehti sanoa "apua" ennen kuin Krisu päästi irti. Alkukaudesta Kevin, Milla ja Tarina puhuivat enemmänkin siitä miten loukkaavaa Kristianin käytös on, mutta Millan käytöksen ja puheen ristiriitaisuuksien syyt tietää vain Milla itse. Millahan sanoi Villelle "Kiitos kun puhuit Krisulle" ja Krisulle ettei tiedä miksi Ville teki niin, mutta se oli kauniisti tms. tehty. Kun yrittää miellyttää kaikkia yhtä aikaa niin täytyy myönnellä kaikille. Entä jos apua-pyynnön jälkeen sanottu "ihana" on traumaperäistä käyttäytymistä ja miellyttämisen halua? Ei ole harvinaista, että väkivallan uhri hymyilee, tai nauraa, koska hänellä ei ole tilanteessa muuta selviytymiskeinoa. Ihmiset eivät aina käyttäydy loogisesti ja miellyttäminen on yksi selviytymiskeino siinä missä moni muu.Just.
Eli mitään loukkauksia ei ole ollut. On vain ollut tarinan mukaan halventavia ilmauksia. Tarinan vinkui, koska ketään muuta ei haitannut krisun toiminta risteilypäällikkönä. Muistatko kuinka tarina alkoi kapinoimaan krisua vastaan ja alkoi silloin väittämään että krisu käyttää valtaa väärin ja kiusaa? Narsistit eivät kestä sellaista että joku asettuu heitä vastaan. Siitä syystä tarina otti pelkästään krisun kohteekseen jota nälvi jatkuvasti.
Krisu ja tarina selvittivät sen tilanteen, paitsi että tarina ei selvittänyt, vaan alkoi mustamaalata krisua omalle joukolleen väittäen että krisu kiusaa. Hän meni jopa niin pitkälle että väitti krisun halventavan koko naissukupuolta, yrittäen sillä kalastaa katsojilta ääniä. Tarina tiesi aina missä kamerat ovat ja miten saada ne kuvaamaan häntä.
Sinun kannattaa muistaa se että mistä nämä riidat ovat saaneet alkunsa.
Millan kommentti villen hienosta eleestä oli pelkästään se - kommentti hienosta eleestä, mutta ei sen eleen sisällöstä! Muistutan että kiusaajana oli kevin, joka kommentoi millan tietämättömyyttä ja älynvähyyttä jatkuvasti. Krisu ei tehnyt niin! Krisu ei ole mollannut millan tyhmyyttä koskaan. Krisu kommentoi millan tietämättömyyttä vain ja ainoastaan kerran, silloin kun tuli puhe marsupilamista. Mutta sinulle yksikin kerta on tietenkin liikaa ja todiste siitä että krisu on kiusaaja?
Koska yrität kuitenkin venkoille, niin tarkennan vielä miten tuossa kävi. Ville ei ottanut nimiä esiin lainkaan, ennenkuin jukka nimesi krisun ja kevinin. Sen jälkeen ville käytti myös noita nimiä. Vaikka kiusaajana ei ollutkaan krisu, vaan kevin.
"Alkukaudesta kevin, milla ja tarina puhuivat siitä kuinka loukkaavaa krisun käytös on."
Tarina lähti aina puhumaan pahaa krisusta tämän selän taakse. Aina! Nopein tilanne oli se kun krisu ja tarina olivat tehneet sovinnon makuuhuoneessa ja tarina nousi siitä ja lähti keittiöön puhumaan pahaa krisusta. Se että tuo kolmikko puhui siitä kuinka loukkaavaa krisun käytös on, ei todista mitään muuta kuin sen että siitä he puhuivat, KOSKA TARINA SIITÄ PUHUI HEILLE. Milla ja kevin eivät puhuneet krisun kanssa käytännössä koskaan! Tarina syötti jatkuvalla syötöllä tuolle porukalle valheita krisusta. Siksi kevin ei ole pystynyt luottamaan krisuun vaikka krisulla ei ole ollut mitään keviniä vastaan, itseasiassa täysin päinvastoin! Tarina oli käärme. Hänessä ei ollut mitään hyvää. Olisi kannattanut katsoa ne keskustelut 247:sta, niin olisit tiennyt sen kuinka paljon tuotanto yritti suosia tarinaa ja tehdä krisusta kiusaajaa. Mutta koosteissakaan ei ollut kuin tarinan omia sanoja ei koskaan krisun väitettyjä tekoja!
"Entä jos apua-pyynnön jälkeen sanottu "ihana" on traumaperäistä käyttäytymistä ja miellyttämisen halua? Ei ole harvinaista, että väkivallan uhri......"
Milla ei pyytänyt apua villeltä. Ville oli itse nähnyt sen kun kevin mollasi millan älynlahjoja ja tietämättömyyttä ja otti kiusaamisen esiin. Krisu vain valikoitui jälleen kohteeksi, koska ville tiesi että krisu oli erittäin suosittu katsojien keskuudessa. Ville siis ei edes nimennyt kiusaajaa, vaan nimesi vasta sen jälkeen kun jukka oli kaikkien muiden paitsi krisun edessä nimennyt krisun ja kevinin. Krisu loukkaantui villen puheesta hänelle, koska krisu oletti että ville yritti tehdä hänestä kiusaajaa vaikka krisu ei ollut millaa kiusannut.
Tuo väite että kyse olisi jostain traumaperäisestä on täyttä roskaa. Katso koko kokonaisuus läpi.
"Krisu itse on sanonut, että tahallaan ärsyttää ja vittuilee muille asukkaille."
Milloin hän tämän sanoi ensimmäisen kerran? Sen jälkeen kun tarina oli saanut puolet talosta käännettyä häntä vastaan ja sen jälkeen kun tilanteen hyväksikäyttäjät eli jukka ja ville olivat alkaneet asiasta kettuilemaan hänelle. Eli vaikka krisun huumori ei ollut loukkaavaa, (muista, alkupiste oli tarinan väittämä krisun loukkaava käytös laivatehtävässä!) sen jälkeen kun "kaikki olivat sitä mieltä", krisu hyväksyi paikkansa.
Tästä on erinomainen esimerkki eräästä sosiaalisesta kokeesta joka lähetettiin BBC:llä muutama vuosi sitten. Siinä poikajoukko laitettiin viikoksi asumaan isoon taloon. Siellä oli yksi poika joka reihui ja nautti vapaudesta yhden illan ajan. Muut pojat nimesivät hänet sen jälkeen riehujaksi ja rikkojaksi, vaikka todisteiden mukaan hän ei riehunut, eikä rikkonut mitään koko loppuviikon aikana. Krisulle on käynyt samoin, eli laivatehtävän aikana, tarinan narsistinen vallanhalu ja valheet sai muut tekemään krisusta sopivan kohteen koska suosittu henkilö piti saada ensimmäiseksi pois talosta jotta omat voitonmahdollisuudet kasvaisivat.
Tiedän etten saa sinua uskomaan tähän koskaan, mutta se mitä selität on tyypillistä kun on tarkasteltu kiusaamistapauksia sekä suomessa ja ympäri maailmaa, eli se että uhrista tehdään valheiden perusteella roisto ja roistot nostavat itse itsensä pyhimyksiksi ja seuraajat hurraavat. Sinä olet se seuraaja.
- Anonyymi
Krisu kävi Villeä kurkkuun kiinni ja myöhemmin Krisu sanoi kun ei päässyt PK huoneeseen että "jos hänellä olisi ase hän ampuis kaikki" Krisu tässä kaikista syyllisin on ja joutais poistetuksi talosta.
- Anonyymi
Eikös tuo ole jo selvä uhkaus? Miksi tuotanto ei poista tuollaista? Mikäli tilanteeseen ei puututa saattaa talossa tapahtua hirveitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo ole jo selvä uhkaus? Miksi tuotanto ei poista tuollaista? Mikäli tilanteeseen ei puututa saattaa talossa tapahtua hirveitä!
Ei mennyt tilanteet ihan noin. Missään Tilanteissa ei ollut Krisun taholta uhkaava tilanne.
Ase juttukin oli läppää, sanoi huumorilla, ei uhkaavasti, ja liittyi siihen kun Jukka ei saanut sanottua asenne sanaa vaan änkytti ase, ase.
Toki aika ajattelematon läppä Krisulta mutta mistään Uhkailuista ei voida puhua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo ole jo selvä uhkaus? Miksi tuotanto ei poista tuollaista? Mikäli tilanteeseen ei puututa saattaa talossa tapahtua hirveitä!
Koska sitä ei tapahtunut!
ville ja krisu puhuivat siitä tuossa puolikymmenen aikaan autossa ja krisu jälleen pyysi anteeksi sellaista mitä ei edes tapahtunut ja ville antoi anteeksi yölliset sekoilut. Antoi anteeksi krisulle, mutta ei jukalle! Menkää katsomaan miten se juttu oikein meni, ja kuulette kaikki vieläpä villen omasta suusta! Striimin puskuri on noin kuusi tuntia joten sieltä löytyy vielä vähän aikaa koko juttu.
ja muistutan vielä että ville on toiminut portsarina ja harjoittelee taistelulajeja. krisun kokoinen heppu ei tuollaista miestä hetkauttaisi suuntaan eikä toiseen jos jotain väkivaltaista sattuisikin tapahtumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mennyt tilanteet ihan noin. Missään Tilanteissa ei ollut Krisun taholta uhkaava tilanne.
Ase juttukin oli läppää, sanoi huumorilla, ei uhkaavasti, ja liittyi siihen kun Jukka ei saanut sanottua asenne sanaa vaan änkytti ase, ase.
Toki aika ajattelematon läppä Krisulta mutta mistään Uhkailuista ei voida puhua.Sano miten sano, kuitenkin toisille se oli kuulostanut uhkaavalta ja ahdistavalle. Ihan äsken Anu ja Hemmi juttelivat tilanteesta ja kuin ikävää tunnelmaa ne riidat ja uhkailut aiheutti. Krisu ne aiheutti ja ei se jälkikäteen sorittelu enää auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano miten sano, kuitenkin toisille se oli kuulostanut uhkaavalta ja ahdistavalle. Ihan äsken Anu ja Hemmi juttelivat tilanteesta ja kuin ikävää tunnelmaa ne riidat ja uhkailut aiheutti. Krisu ne aiheutti ja ei se jälkikäteen sorittelu enää auta.
Jaa, että krisu aiheutti ne riidat ja uhkailut? Nyt käy kyllä krisuvihaajien argumentit epätoivoisiksi. Käy nyt vaan kiltisti lukemassa tuolta ylempää selvitys siitä mitä siellä oikeasti tapahtui, koska sitä vastaan tuo sinun höpinäsi on ihan sitä itseään ruskeaa tavaraa.
- Anonyymi
Höpöhöpö, tuohan oli vaan leikillään sanottu, väännetty asenne > ase.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano miten sano, kuitenkin toisille se oli kuulostanut uhkaavalta ja ahdistavalle. Ihan äsken Anu ja Hemmi juttelivat tilanteesta ja kuin ikävää tunnelmaa ne riidat ja uhkailut aiheutti. Krisu ne aiheutti ja ei se jälkikäteen sorittelu enää auta.
Peliä vaan, haluavat pahan kilpailijan pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano miten sano, kuitenkin toisille se oli kuulostanut uhkaavalta ja ahdistavalle. Ihan äsken Anu ja Hemmi juttelivat tilanteesta ja kuin ikävää tunnelmaa ne riidat ja uhkailut aiheutti. Krisu ne aiheutti ja ei se jälkikäteen sorittelu enää auta.
Eilen hemmin ja anun juttelussa ei kylläkään nimetty krisua vaan jukka joka uhkasi vetää krisua turpaan.
Iltalehden artikkelikin oli pelkkää vääristelyä. Siinä nimettiin keskustelijoiksi jukka ja krisu ja kimmon osuutta ei kommentoitu mitenkään. itseasiassa, kuten tuolla yllä käy ilmi, keskustelijoina oli kimmo ja jukka, ja krisu heitti vain pari lausetta ennenkuin jukka suuttui taas heikommalleen. Ja se oli iltalehdeltä lapsellista että artikkelin kirjoittaja vielä väitti ettei jukka koskenutkaan krisuun. Koski, ja uhkasi vetää krisua turpaan. Ja se on kiinnostavaa ettei jukan muista aikaisemmista uhkailusta ja riehumisista ole kerrottu mitään. Älkää unohtako sitä mitä jukka teki kun krisu oli sammunut ja piti vaihtaa patterit mikkeihin!
- Anonyymi
Krisu pois talosta ampumisuhkailun takia.. näin on joku ainakinnkirjoittanut,että on uhkaillut.
- Anonyymi
Minun mielestä tilanne eskaloitui kun Kimmo ja Krisu eivät hiljentyneet vaan lähtivät vonkaamaan BB - huoneeseen ja kun eivät päässeet sinne niin tulivat autoon puhumaan kovaäänisesti eikä rauhoittuneet nukkumaan.
(Krisu ei kyllä hiljene vähällä ellei sammu. )
Muut komensivat nukkumaan mutta Krisu kovemmalla äänellä jatkoi puhumista. Tästä kimpaantuneena Jukka alkoi komentamaan.
Kertokaa miten Krisua on muka moitittu talossa ?? Kyllä on arvosteltu muutamista roolisuorituksista. Jukka ( Tarina) on ottanut herneen nenään kun Krisu on ylimielisesti käyttäytynyt osassaan.
Katsojat eivät varmaankaan näe niitä pahana vaan pikkasen ylisuoritettuna / karrikoituna.
Molemmat kundit melko tavallisia suomalaisia miehiä kun ottavat viinaa.
Tulee väärinkäsityksiä esim. ”ase- asiasta”. Täysi vitsi - ohimennen tokaisu. Joita Krisu käyttää.
En kuullut Krisun moittimista Jukan lapsuudesta tai käytöksistä. Jos on moittinut niin varmasti sellaisesta humalassa suuttuu.
Kyllä se sattuu. Miettikääpä !! - Anonyymi

Kyllä se sattuu. Miettikääpä !!Tässä ketjussa ylempänä on koko tapahtuma kirjattu kuvauksin täsmälleen niinkuin se tapahtui, käy sieltä lukemassa niin ei tarvitse omasta mielestä miettiä kaikenlaista.
krisu ja kimmo olivat rauhoittumassa nukkumaan, mutta jukka ei voinut antaa asian olla ja vaan alkoi jankuttamaan ja ivaamaan ja haukkumaan kimmoa ja krisua pikkulapsiksi. Kukaan ei edes komentanut nukkumaan, paitsi jukkaa, ja komentaja oli kevin. krisu olisi ollut hiljaa ellei jukka olisi alkanut inisemään ja vittuilemaan asenteesta. Ja sitten krisu vittuili kerran takaisin ja talon psykopaatti ei sitä kestä. krisuhan oli vielä pipo silmillä ja silmät ummessa kun jukka nousi ja otti krisusta kiinni ja sitä krisu hämmästyi koska krisu ja kimmo olivat pelkästään vitsailleet.
Ei hemmetti. Luin äsken iltalehden artikkelit aiheesta ja tapahtumat on siinä täysin vääristelty irrottamalla ne asiayhteydestä! Esimerkiksi se krisun lause että jos hänellä olisi ase, hän ampuisi kaikki. Kun lause irrotetaan asiayhteydestä, siitä tulee uhkaus, mutta asiayhteydessä krisu ei uhkaillut ketään vaan vastasi vain jukan sekoiluun asenne sanasta.
Ilmeisesti iltalehdessä joku oikeasti haluaa krisun ulos talosta, kun esimerkiksi jukan osuudessa väkivaltaisesta käytöksestä ja uhkailusta autossa oli vieläpä tarkennus, (eli vääristelty pehmennys,) ettei jukkaa näy ottamassa kiinni krisusta. Itseasiassa näkyi, ja selvästi! hitto mitä journalismia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa ylempänä on koko tapahtuma kirjattu kuvauksin täsmälleen niinkuin se tapahtui, käy sieltä lukemassa niin ei tarvitse omasta mielestä miettiä kaikenlaista.
krisu ja kimmo olivat rauhoittumassa nukkumaan, mutta jukka ei voinut antaa asian olla ja vaan alkoi jankuttamaan ja ivaamaan ja haukkumaan kimmoa ja krisua pikkulapsiksi. Kukaan ei edes komentanut nukkumaan, paitsi jukkaa, ja komentaja oli kevin. krisu olisi ollut hiljaa ellei jukka olisi alkanut inisemään ja vittuilemaan asenteesta. Ja sitten krisu vittuili kerran takaisin ja talon psykopaatti ei sitä kestä. krisuhan oli vielä pipo silmillä ja silmät ummessa kun jukka nousi ja otti krisusta kiinni ja sitä krisu hämmästyi koska krisu ja kimmo olivat pelkästään vitsailleet.
Ei hemmetti. Luin äsken iltalehden artikkelit aiheesta ja tapahtumat on siinä täysin vääristelty irrottamalla ne asiayhteydestä! Esimerkiksi se krisun lause että jos hänellä olisi ase, hän ampuisi kaikki. Kun lause irrotetaan asiayhteydestä, siitä tulee uhkaus, mutta asiayhteydessä krisu ei uhkaillut ketään vaan vastasi vain jukan sekoiluun asenne sanasta.
Ilmeisesti iltalehdessä joku oikeasti haluaa krisun ulos talosta, kun esimerkiksi jukan osuudessa väkivaltaisesta käytöksestä ja uhkailusta autossa oli vieläpä tarkennus, (eli vääristelty pehmennys,) ettei jukkaa näy ottamassa kiinni krisusta. Itseasiassa näkyi, ja selvästi! hitto mitä journalismia.Uskovat haluavat Krisun ulos, koska on suurin uhka ollut voittajaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa ylempänä on koko tapahtuma kirjattu kuvauksin täsmälleen niinkuin se tapahtui, käy sieltä lukemassa niin ei tarvitse omasta mielestä miettiä kaikenlaista.
krisu ja kimmo olivat rauhoittumassa nukkumaan, mutta jukka ei voinut antaa asian olla ja vaan alkoi jankuttamaan ja ivaamaan ja haukkumaan kimmoa ja krisua pikkulapsiksi. Kukaan ei edes komentanut nukkumaan, paitsi jukkaa, ja komentaja oli kevin. krisu olisi ollut hiljaa ellei jukka olisi alkanut inisemään ja vittuilemaan asenteesta. Ja sitten krisu vittuili kerran takaisin ja talon psykopaatti ei sitä kestä. krisuhan oli vielä pipo silmillä ja silmät ummessa kun jukka nousi ja otti krisusta kiinni ja sitä krisu hämmästyi koska krisu ja kimmo olivat pelkästään vitsailleet.
Ei hemmetti. Luin äsken iltalehden artikkelit aiheesta ja tapahtumat on siinä täysin vääristelty irrottamalla ne asiayhteydestä! Esimerkiksi se krisun lause että jos hänellä olisi ase, hän ampuisi kaikki. Kun lause irrotetaan asiayhteydestä, siitä tulee uhkaus, mutta asiayhteydessä krisu ei uhkaillut ketään vaan vastasi vain jukan sekoiluun asenne sanasta.
Ilmeisesti iltalehdessä joku oikeasti haluaa krisun ulos talosta, kun esimerkiksi jukan osuudessa väkivaltaisesta käytöksestä ja uhkailusta autossa oli vieläpä tarkennus, (eli vääristelty pehmennys,) ettei jukkaa näy ottamassa kiinni krisusta. Itseasiassa näkyi, ja selvästi! hitto mitä journalismia.Krisu on kysellyt talossa miten hävittää ruumis niin ettei sitä löydetä. Ei kyllä ihan tervejärkinen kysele semmosia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestä tilanne eskaloitui kun Kimmo ja Krisu eivät hiljentyneet vaan lähtivät vonkaamaan BB - huoneeseen ja kun eivät päässeet sinne niin tulivat autoon puhumaan kovaäänisesti eikä rauhoittuneet nukkumaan.
(Krisu ei kyllä hiljene vähällä ellei sammu. )
Muut komensivat nukkumaan mutta Krisu kovemmalla äänellä jatkoi puhumista. Tästä kimpaantuneena Jukka alkoi komentamaan.
Kertokaa miten Krisua on muka moitittu talossa ?? Kyllä on arvosteltu muutamista roolisuorituksista. Jukka ( Tarina) on ottanut herneen nenään kun Krisu on ylimielisesti käyttäytynyt osassaan.
Katsojat eivät varmaankaan näe niitä pahana vaan pikkasen ylisuoritettuna / karrikoituna.
Molemmat kundit melko tavallisia suomalaisia miehiä kun ottavat viinaa.
Tulee väärinkäsityksiä esim. ”ase- asiasta”. Täysi vitsi - ohimennen tokaisu. Joita Krisu käyttää.
En kuullut Krisun moittimista Jukan lapsuudesta tai käytöksistä. Jos on moittinut niin varmasti sellaisesta humalassa suuttuu.
Kyllä se sattuu. Miettikääpä !!Juu, Jukka ei kestä leikkimielistä komentelua tehtävässä "keisariltakaan".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krisu on kysellyt talossa miten hävittää ruumis niin ettei sitä löydetä. Ei kyllä ihan tervejärkinen kysele semmosia.
Juu, ja kyselihän hän jo lapiotakin BB:ltä. Epäilemättä aikoi kaivaa jukan palaset takapihan kukkapenkkiin. Ei ihan tervejärkisen touhua sellainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Krisu on kysellyt talossa miten hävittää ruumis niin ettei sitä löydetä. Ei kyllä ihan tervejärkinen kysele semmosia.
Jotkut laskee leikkiä pahoistakin asioista, toiset tekee pahoja asioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovat haluavat Krisun ulos, koska on suurin uhka ollut voittajaksi.
Uskon mm. vilpittömyyteen, hyvän tahtomisee toisille ja itselle, pyyteettömyyteen, rakkauteen, kunnioittamiseen ja näihin pyrkimiseen. Krisu tosiaan näyttää olevan suurin este näiden toteutumiselle talossa ja toivon, että se loppuu sunnuntaina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskon mm. vilpittömyyteen, hyvän tahtomisee toisille ja itselle, pyyteettömyyteen, rakkauteen, kunnioittamiseen ja näihin pyrkimiseen. Krisu tosiaan näyttää olevan suurin este näiden toteutumiselle talossa ja toivon, että se loppuu sunnuntaina.
Mitä pahaa krisu on tehnyt? Laita nyt kunnon perustelut, äläkä heittele pelkkiä mielipiteitä.
Krisuhan on tahtonut hyvää toisille, jopa niin hyvää että ajatteli jukan olevan hänen ystävänsä. Millainen ystävä puhuu pahaa toisesta ja nimeää, ja mielistelee heti sen jälkeen?
Jukka on paha sydämensä pohjasta. Hän puhuu mm. villestä pahaa jatkuvasti tupakkapaikalla, mutta nyt tänäkin iltana mielisteli ja nuoli oikein antaumuksella villen persettä, niin että ville meni helppoon ja tarjosi jukalle huomenna puolet syntymäpäivälahjastaan, eli hän pääsee mukaan fööniin.
Ei sitten jumala varoittanut pahasta ihmisestä villeä.
ville itsekin on tehnyt pahaa, mm. ei pelkästään puhumalla pahaa, vaan suorastaan valehtelemalla krisusta. Hän väitti että krisu olisi kiusannut millaa, minkä milla itse henkilökohtaisesti kumosi villelle, mutta myös häätöäänestyksen jälkeen seuraavassa haastattelussa! Kiusaaja oli ollut kevin! Mutta menikö ville korjaamaan väitteensä? Ei tietenkään, koska ville ei ole hyväsydäminen, vaan paha ja halusi raivata talon suosituimman pois edestään hinnalla millä hyvänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut laskee leikkiä pahoistakin asioista, toiset tekee pahoja asioita.
Se ei ollut leikkiä.
- Anonyymi
nyt menee jännäksi . mitähän rankkuja tulee ,Jukkahan se juonii koko ajan näitä ongelmatilanteita ,eivät anna Krisun nukkua ,Helmerikin juonessa mukana
- Anonyymi
Niin, uskontohan on vaarallista kaikin puolin. Maikkarillakaan ei tänä päivänä ole keksitty, kuinka naida vapaasti. Pissis ei tarvitsisi olla, ollakseen pissis.
- Anonyymi
eipä näytetty kun jukka mätki nukkuvan Krisun päätä lattiaan monta kertaa ,hullun hommaa
- Anonyymi
Mutta sä näit, vaikkei näytetty??
- Anonyymi
mikä tota Jukkaa vaivaa , aina herättämässä nukkuvaa krisua , ihan niinkuin se kerjäis verta nenästään ,tappelunhaluinen jukka
- Anonyymi
Saa nähdä, puhuuko Kristian kirjakieltä Elinan haastattelussa sunnuntaina.
- Anonyymi
En usko, mutta saa nähdä puhuuko Jukka Pohjanmaan murretta. Mieluummin olisin kuuntelisin Lapin murretta kimmolta.
- Anonyymi
Jukka teki kaikkensa känni-illassa , että saisi krisun huonoon valoon .
- Anonyymi
Sekin on olevinaan Krisun syy, kun Ville tempoi sammunutta Krisua ylös. Krisu oli tajunnan rajamailla, eikä ymmärtänyt mitä tapahtuu.
Ville vaan työntää nokkansa siihen ja mistä se Krisu tajusi, onko tämä unta ja kuka häntä tempoo ja missä hän on.
Villehän se on, joka on anteeksi pyynnön velkaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070