Erooonnyheti

Vaadimme että järjestetään kunnallinen kansanäänestys koskien Varkauden kaupungin valtuuston puheenjohtajan Kari Tisurin erottamisesta. Perustelut.:Kaupungin velat ovat kasvaneet 300miljoonaan euroon hänen ollessaan puheenjohtajana. Kopteri on vaikuttanut myös Kaupungin hallituksen toimintaan haitallisesti. Laiminlyönyt vanhustenhoidon ongelmat. 2018 vanhus ulkona pakkasessa 10tuntia.Hoitajien lukumäärä ei vastaa sitä mitä pitäisi. . Vähätellyt lastensuojelun ongelmia mm. Kaupungin valtuuston kokouksessa. Ylimielinen suhtautuminen toisen puolueen polikoihin ja vanhanliiton politiikka josta on seurannut jatkuva velkaantuminen ja kinastelu sekä asioiden junnaaminen ja hidas eteneminen. Ei ole saanut kaupungin virkamiehiä kuriin niin sote kuin tytäryhtiöissä. 150000e juhlat 90v juhlavuonna, samalla kuin kaupungissa on 2kertaa viikossa 80 ihmistä leipäjonossa. 1miljoonan e auditorio Taitotaloille, samalla kun velkaantunut Wartalo tarvitsee 1miljoona e pääomitusta. Eiköhän tässä ole perusteluja tarpeeksi
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

varkauden "lastensuojelussa" ei ole kuin ongelmia, eikä ne ratkii jos heistä yksikin saa jatkaa virassaan.

Äänestä
  • Sanoin soskulle että pitäkää rahanne, eli HAISTAKAA paska ja hoitakaa omat asianne kyylät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoin soskulle että pitäkää rahanne, eli HAISTAKAA paska ja hoitakaa omat asianne kyylät.

    Sehän oli hauskasti sanottu. Juuri pääsin töistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän oli hauskasti sanottu. Juuri pääsin töistä.

    Kuoro liput ostettu useempi revimpä ne ajan kuluksi ja vedän wcpöntöstå alas ihan ajatellen teitä suunsoittajia lämmöllä. Jää useempi tyhjä paikka katsomoon. Kunnon tyhät rivit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuoro liput ostettu useempi revimpä ne ajan kuluksi ja vedän wcpöntöstå alas ihan ajatellen teitä suunsoittajia lämmöllä. Jää useempi tyhjä paikka katsomoon. Kunnon tyhät rivit

    Lisää lippuja ravivoitoilla ostettu ja kohta repimään ja wcpöntöstå alas

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisää lippuja ravivoitoilla ostettu ja kohta repimään ja wcpöntöstå alas

    Kuoro liput ostettu useempi revimpä ne ajan kuluksi ja vedän wcpöntöstå alas ihan ajatellen teitä suunsoittajia lämmöllä. Jää useempi tyhjä paikka katsomoon. Kunnon tyhät kopterit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuoro liput ostettu useempi revimpä ne ajan kuluksi ja vedän wcpöntöstå alas ihan ajatellen teitä suunsoittajia lämmöllä. Jää useempi tyhjä paikka katsomoon. Kunnon tyhät kopterit

    Älä amatööri jaksa. Mene sinne hamfestiin hymyilemään. Muista laittaa Räypanit. Piähän. Kaljapöllö

    Äänestä

Vaadimme,että Sairaalan hankitaan Kardiologi joka,on valmiudessa ja myös hänellä on lääkäripöivystys.Ensiavussa toiminta on sen verran huteralla pohjalla että on turha riskeerata yhden kään sydänvaisen terveyttä laittamalla taxilla kotiin tai odituttamalla kahta kuukautta tai maksattamalla potilaalla terveystalomaksuja.Jos kerran on varaa laittaa miljoona e uimahallin auditorioon.zLöytyy rahaa myös tähän

Vastuuhenkilö
VesaPetri Tissari
Varkaus

Äänestä

Vaadimme,että Sairaalan hankitaan Kardiologi joka,on valmiudessa ja myös hänellä on lääkäripöivystys.Ensiavussa toiminta on sen verran huteralla pohjalla että on turha riskeerata yhden kään sydänvaisen terveyttä laittamalla taxilla kotiin tai odituttamalla kahta kuukautta tai maksattamalla potilaalla terveystalomaksuja.Jos kerran on varaa laittaa miljoona e uimahallin auditorioon.zLöytyy rahaa myös tähä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaadimme että järjestetään kunnallinen kansanäänestys koskien Varkauden kaupungin valtuuston puheenjohtajan Kari Tisurin erottamisesta. Perustelut.:Kaupungin velat ovat kasvaneet 300miljoonaan euroon hänen ollessaan puheenjohtajana. Kopteri on vaikuttanut myös Kaupungin hallituksen toimintaan haitallisesti. Laiminlyönyt vanhustenhoidon ongelmat. 2018 vanhus ulkona pakkasessa 10tuntia.Hoitajien lukumäärä ei vastaa sitä mitä pitäisi. . Vähätellyt lastensuojelun ongelmia mm. Kaupungin valtuuston kokouksessa. Ylimielinen suhtautuminen toisen puolueen polikoihin ja vanhanliiton politiikka josta on seurannut jatkuva velkaantuminen ja kinastelu sekä asioiden junnaaminen ja hidas eteneminen. Ei ole saanut kaupungin virkamiehiä kuriin niin sote kuin tytäryhtiöissä. 150000e juhlat 90v juhlavuonna, samalla kuin kaupungissa on 2kertaa viikossa 80 ihmistä leipäjonossa. 1miljoonan e auditorio Taitotaloille, samalla kun velkaantunut Wartalo tarvitsee 1miljoona e pääomitusta. Eiköhän tässä ole perusteluja tarpeeksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu