kaultani löytyi valtimon kohdalta vasemmalta iso patti joulun aikaan. säikähdin tuota pattia, koska se tuntui ainakin 5 cm:n kokoiselta ja sijaitsee juuri valtimon alla, joten sydänmenlyönnit näkyy tosi selvästi ulos päin tältä puolelta. Kävin lääkärissä, joka käski odotella, suurentunut imusolmuke vain. kun ei ottanut lähtiäkseen, pääsin ultraan. radiologi tutki huolellisesti kaulan, tämä patti osoittautui ihan hyvänlaatuisen näköiseksi imusolmukkeeksi, kooltaan 1cm*0.6cm. eli pieni mutta sijainta tekee sen että vaikuttaa isommalta. lääkäri ei ottanut ohutneulanäytettä, enkä minä sitä alkanut vaatimaan, kerran hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi ollenkaan. unohdin koko jutun (tutkimuksesta aikaa kk) kun nyt sitten sattumalta kokeilin pattia. se on kasvanu paljon, tai ulospäinkin sen huomaa suurentuneen! säikähdin aivan mielettömästi, kiva juttu et on perjantai enkä voi mennä näyttämään sitä mihinkään... Mietin tässä vain, että kerran se on suurentunut niin ei tainnutkaan olla mikään hyvänlaatuinen muutos... mutta kai siinä tutkimuksessa olisi kk sitten jo näkynyt, jos olisi pahanlaatuinen? kummiskin se patti oli ollut ainakin 1,5kk ennenkuin sitä katsottiin ultralla ja tuntui sillon jo isolta vaikka ultrassa ei mitään kummalista näkynyt (muuta kuin vähän suurentunut imusolmuke). onko kellään kokemusta tämmöisestä tai lohduttavaa sanaa?
ultra tehty
silti syöpä?
71057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Multa kaulalta poistettiin vähän aikaa sitten yksi imusolmuke. Se oli ollut kaulalla noin. 1,5 vuotta. Toinen, isompi, mitä ei poistettu on ollut siinä 3 vuotta..
Monet ultrat ja ohutneulanäytteet ottivat ennekuin suostuivat yhden patin poistamaan ja tutkimaan. Eivät olisi poistaneet jos en olisi vaatinut. Näissä kaikissa löydökset oli ihan normaalit, vaikka itse olin ihan varma, että sairastan imusolmukesyöpää. Patit eivät kasvaneet olemassaolo aikanaan kuin max 1 cm, siitä millaisna huomasin ne. Kehoittaisin meneen uudestaan lääkäriin ja vaatimaan lisätutkimuksia jos paljon kasvaa tai jos tulee muita hälyttäviä oireiluja (kuumeilu, yöhikoilu, selkäkipu ym..)
Tuo pisti silmään:selkäkipu.Miten selkäkipu liittyy imusolmukesyöpään?Kertoisitko lisää,jos tiedät,kiitos!!
siis selkäkipu voi ola yleistä jos syöpä on levinnyt ja painaa jotain hermoja.... mut ei se nyt ehkä niin yleien oire kuitenkaan ole.. Unohda
Kyllä mulla ainakin selkää särki kun etäpesäkkeet painoi pahasti selkärankaa. Yhdellä tutulla oli ollut kahden vuoden ajan selkäkipuja ennenkun tutkimuksissa selvisi hodginin tauti. Taitaa se olla ihan perusteltu oire. Vaikkakaan ei kovin yleinen. Mutta tarviiko olla aina yleinen oire, kun kaikki tauditkin on aina yksilöllisiä ja toimivat eri kehoissa eri tavoin.
Pitää kuitenkin muistaa lymfoomiakin olevan niin erilaisia, että jos yhtäkkiä alkaa selkää kolottamaan, niin se ei välttämättä tarkota heti syöpää. :) Eli terve järki, sitä ei saa jättää matkasta.
niin siis mulla ei todettu syöpää...
Joskus vasta koepalan käynti patologien hanskoissa kertoo ratkaisun, on tai ei ole. Joskus pelkkä ultra riittää.
Jos on monta imusolmuketta turvoksissa ja yks poistetaan ja tutkitaan ja todetaan normaaliks, niin onko mahdollista että jossain toisessa olis kuitenkin syöpää (lymfoomaa lähinnä)! Osaisko joku sanoo