Tuollainenko on tyypillinen taistelukoiran omistaja?

Anonyymi

Tollaset koirarodut pitäisi kieltää kokonaan ja tuollaiset omistajat pitäisi laittaa isomman ja vahvemman ihmisen/elåäimen turpaanvetämäksi.

Poimittu ilttiksestä:

::::::Itä-Uudenmaan poliisi kaipaa havaintoja taistelukoiraa Keravan Killan kaupunginosassa perjantaina iltapäivällä ulkoiluttaneesta miehestä.

Poliisin mukaan mies käskytti koiransa vastaan tulleen naisen villakoiran päälle perjantaina puoli viiden aikaan. Välikohtaus tapahtui kun nainen oli ollut ulkoiluttamassa koiraansa metsässä.

Nainen kertoi poliisille häntä vastaan tulleen miehen, joka oli ilmoittanut että hänellä on taistelukoira ja käskenyt naista poistumaan paikalta. Tämän jälkeen mies oli päästänyt ison koiransa irti ja antanut sille jonkinlaisen käskyn, jonka seurauksena koira hyökkäsi naisen hihnassa kiinni olleen villakoiran kimppuun.

Taistelukoiran retuutettua ja purtua villakoiraa, mies antoi tälle uuden käskyn, jonka jälkeen koira oli päästänyt irti ja palannut miehen luo. Tämän jälkeen mies oli poistunut paikalta koiransa kanssa.

Poliisin mukaan etsitty mies on hoikka, noin 180 senttiä pitkä ja tummatukkainen. Yllään hänellä oli tumma tuulipuku.

Poliisi epäilee taistelukoiran kanssa liikkunutta miestä nyt eläimen vartioimatta jättämisestä.

Villakoira loukkaantui tilanteessa ja se käytettiin eläinlääkärissä.

(Juttua muokattu 19.10. klo 13.51: Poliisi korjasi tapahtumapaikan Järvenpään sijasta Keravalle.)"""""

Kaikenlaisia hulluja sitä koiran omistaakin ja saa vieläpä kulkea vapanna.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuollainen

    • Anonyymi

      Minusta tuollainen koira pitäisi hävittää, ja omistajalle lopunikää koiran pitokieltoa.

      Tuossa näkee, että taistelukoira, on otettu vain sen ominaisuuksien vuoksi.

      Pistääkin miettimään, että miksi niitä otetaan, kun taistelukoiralle ei ole enää tarvetta...koirataistelut on suomessa kielettyjä.
      Ja tuollaisesta teosta pitäisi antaa todella tuntuva rangaistus.Taistelukoirasta, joka on opetettu muiden koirien kimppuun, ei ole enää yhteiskuntaamme lemmikiksi.
      Joten toivottavasti tajuavat oikeudessa määrätä sen hävitettävälksi vaarallisena koirana.
      Omistaja antanut teollaan käsityksen, ettei sovellu ollenkaan koiran omistajaksi.Joten rangaistuksena koiran pitokielto olisi osuva.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7294
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4702
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4634
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3378
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1985
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1768
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1756
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1610
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      36
      1527
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1287
    Aihe