Antipsykoottien teho lääkeyhtiöiden rahoittamissa tutkimuksissa on olematonta

Anonyymi

Skitsofrenian lääkehoidon vastetta tutkitaan yleensä niin sanotulla PANSS-skaalalla, eli positiivisten ja negatiivisten oireiden suuruutta kuvaavalla arviointilomakkeella. Tässä lääkäri tekee subjetkiivisen arvionsa potilaan oirekuvasta. Leuch et al (2011) mukaan jokainen uuden ja vanhan sukupolven lääke on teholtaan näissä tutkimuksissa olematon. Lääkkeiden teho on näiden tutkimusten mukaan korkeintaan minimaalisesti kliinisesti merkitsevä, mikä tarkoittaa, että nämä tainnuttavat lääkkeet "parantavat" potilaiden tilaa vähintään 28 % lähtöarvosta.

Tutkijat eivät pitäneet tästä tutkimustuloksesta ja arvelevat sen johtuvan siitä, että PANSS-skaalassa korostuu liikaa niin sanotut negatiiviset oireet, jotka ovat usein itse antipsykoottien itsensä aiheuttamia. He myös arvelevat, että potilaat eivät ole riittävän sekaisin, minkä vuoksi tainnuttamisen määrällinen vaste on heikompi kuin reaalimaailmassa. Tämä huolimatta siitä, että näissä tutkimuksissa tutkitaan lähtökohtaisesti lääkeriippuvaisia potilaita, ei ensipsykoosiin sairastuneita, jotka eivät ole kehittäneet hermostollista adaptaatiota neurolepteihin.

https://www.cambridge.org/core/journals/the-british-journal-of-psychiatry/article/clinical-relevance-of-findings-in-trials-of-antipsychotics-systematic-review/340B04370B086FD88E933ECEB63A826F/core-reader

Onkin ehdotettu, että mittaria pitäisi muuttaa, jotta ihmisten tainnuttamisen merkityksellisyys korostuisi paremmin toimintakyvyn kustannuksella.Eli toisin sanoen pitäisi korostaa sitä, että ihminen ajattelun ja tuntemisen kokonaisvaltainen lobotomia on hoidollisesti merkityksellisempää kuin se, että onko ihminen motivoitunut tekemään mitään ja onko hänellä tunne-elämää ja miten on hänen hoksaamiskapasiteettinsa ja keskittymiskykynsä laita.

Mitä mieltä olette, pitäisikö antipsykoottien vasteen mittaamista muuttaa ja mitä niiden vaikutuksen pitäisi teidän mielestänne mitata ja kuinka pitkään pitäisi tutkia ihmisten oireita ennen, kuin tuloksia voitaisiin pitää mielenkiintoisina? Naturalististen tutkimusten mukaan tämä olematon vaste psykoosioireisiin hoidon alussa ei kestä, vaan se heikkenee ja lopulta noin neljän vuoden seurannan jälkeen lääkkeen lopettaneet potilaat omaavat paitsi paljon paremman toimintakyvyn, paljon vähemmän psykoottisiksi tulkittuja oireita. Pitäisikö teidän mielestänne mittariin ottaa mukaan esimerkiksi toimintakyvkyä mittaavia kysymyksiä kuten se, että oletko jaksanut viimeisen kahden vuoden aikana käydä töissä, opiskella ja tavata ystäviä? Mittaavatko skitsofrenian oireita mittaavat kyselylomakkeet, eli subjektiiviseen tulkintaan perustuvat arviointimenetelmät, mielestänne riittävästi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta merkittäviä asioita?

7

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Skitsofrenia on pseudosairaus, joten on (tieteellisestä näkökulmasta) absurdia lähteä pohtimaan skitsofrenian ja vastaavien mielikuvitteellisten sairauksien hoitoa.

      Neuroleptithan ovat huumausaineita siinä missä LSD ja kannabiskin. Neuroleptien vaikutus on vain hieman eri tavalla aivojen toimintaa sekoittava. Joku tykkää, joku ei tykkää. Tärkeintä on, että jokainen saa päättää itse ottaako aineita vai ei. Ketään ei saa pakottaa ottamaan tai olemaan ottamatta.

      • Anonyymi

        Ihan yksiselitteinen asiahan se on, että neuroleptit niinkuin muutkin skitsolääkkeet ovat huumausaineita.

        Kysymys, jonka voisi tehdä kaikille skitsoille ennen ja jälkeen lääkityksen. Polttaako tupakkaa ja käyttääkö alkoholia. Se nikotiinireitti on jotenkin samansuuntainen kuin lääkkeiden.


      • Anonyymi

        Jos skitsofrenia on vain huonoa ja joillain yksilöillä jopa agressiivista käytöstä, niin miten se tulisi kitkeä ilman lääkkeitä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos skitsofrenia on vain huonoa ja joillain yksilöillä jopa agressiivista käytöstä, niin miten se tulisi kitkeä ilman lääkkeitä?

        Mikä on agressiivista käytöstä? Kaikki äänen korottaminen? Näin on minua tulkittu. Pitää olla korostetun rauhallinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan yksiselitteinen asiahan se on, että neuroleptit niinkuin muutkin skitsolääkkeet ovat huumausaineita.

        Kysymys, jonka voisi tehdä kaikille skitsoille ennen ja jälkeen lääkityksen. Polttaako tupakkaa ja käyttääkö alkoholia. Se nikotiinireitti on jotenkin samansuuntainen kuin lääkkeiden.

        Minä en ainakaan käyttänyt alkoholia, enkä tupakoinut, ennen lääkityjksen aloittamista, mutta jotakin kummallista minussa tapahtui, kun niitä minulle määrättiin. Aloin tuntea vetoa niiden käyttämisen aloittamiseen. Nyt kun olen lopettanut kaikenlaisten psyykelääkkeiden käyttämisen, raitistuin myös samalla. Mitähän lääkärit tähän kommentoisivat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ainakaan käyttänyt alkoholia, enkä tupakoinut, ennen lääkityjksen aloittamista, mutta jotakin kummallista minussa tapahtui, kun niitä minulle määrättiin. Aloin tuntea vetoa niiden käyttämisen aloittamiseen. Nyt kun olen lopettanut kaikenlaisten psyykelääkkeiden käyttämisen, raitistuin myös samalla. Mitähän lääkärit tähän kommentoisivat?

        En ole lääkäri, pystyn hyvin samaistumaan tähän ihmettelyyn.
        Toisaalta omasta kokemuksesta opin sen, kun lääkkeet latistivat tunteet, elämänilo ( se vähäinenkin ) lopahti, mikään ei kiinnostanut, mitään ei jaksanut, alkoi olla kovaa turhautumista omaan itseen ja elämään, millään ei ollut enää mitään väliä, sitten tuli aloitettua päihteet ihan vaan jonkinlaiseksi " piristykseksi ", jos olisivat vaikka jotain lohtua elämään tuoneet.

        Se oli tosin täysin väärä luulo, ja tuhosi elämäni vuosiksi.
        Kävi tosin samoin kuin edellisellä kommentoijalla, että raittius onnistui lopetettuani kaikki lääkkeet.

        Se ei tosin tarkoita, että niin kävisi kaikilla muillakin.
        Tänne nyt kirjoitellaan ennemminkin omista kokemuksista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on agressiivista käytöstä? Kaikki äänen korottaminen? Näin on minua tulkittu. Pitää olla korostetun rauhallinen.

        Jos ihminen ei itse tiedä mikä on agressiivista käytöstä, niin eiköhän silloin ole hoitonsa ansainnut.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1907
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1539
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1499
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1477
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      150
      1415
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1350
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1307
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1147
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1108
    Aihe