luulee ettei Patasuon turpeen nostoa voi estää, voi olla, mutta, kun alatte nostamaan, minä "joka en ole mies enkä mikään", vaadin ilmastovaikutus raportin Alvilta koskien Patasuon turpeen päästöjä, alkaen vsta 1973 jolloin sarkaojien kaivuu alkoi.
ehkäpä bointtina em vaateelleni kelpaa; jos ko ilmastoraporttia Patasuolle -ja muille soille ei tarvii, ei tarvii Suomen autojenkaan saastemittauksia katsastuksesa tehdä.
ehkäpä bointtina em vaateelleni kelpaa; jos ko ilmastoraporttia Patasuolle -ja muille soille ei tarvii, ei tarvii Suomen autojenkaan saastemittauksia katsastuksesa tehdä.
Vastaukset 28
Vanhimmat
em opiksi myös Hallitukselle
varoitus
kukuksen nussimalla on suuri leipäläpi perseestä alkaen!
palatakseni vielä Kärsämäen työpaikkojen bravuuriin Meto´on, suomeksi; kohdallani13v kestävään työpaikka kiusaamiseeni, joka siis päättyi työpaikkani työsuojeluvaltuutetun kohtaani suunnattuun agressioon ; #tapoit, nirripois, kaput, em siis katkaisi "aasinselän kantokykyni, tulihan lausunto korkealta taholta ja geeniperintönä; #hae lähteeltä vettä, omansa tapattajan pojalta, joten seon "geeneissä.
Noh em ei pääasiani vaan päässäni kypsyi kysymys kukahan sen Meton päävetäjä on?, onhan minulla kyllä siitäkin oma versio, mutta sitten sain ahaa ajatuksen, kun "einsteini olen, että sehän selvii puhelin-datasta, dataa, kuka kellekin enemmi on rällätellyt, noh tyhmä kun olen pietun mielestä, niin em ei tartte niin vakavasti..
päästä, päästä, pää..
em on lisä-innovaatio, (einsteini kun olen), mutta tutkinnallisista syistä en voi paljastaa
hi
em lisäys; siis tutkintani voi paljastaa lisää korvauksen maksajia, joten ja jos tiedätte ko asiaan liittyviä hlöitä, on se teille maksajille eduksi, sivullisellekin tottakai huomiorahaa.
On laskettu työpaikkakiusaamisen aihuttamat tappiot n.1,9 miljardiksi /v, siksi työpaikoilla pitää olla "työsuojeluvaltuutettu, joka puuttuu... tai jos itse on kiusaaja ei puutu..
,, vaan kääntää ja sanoo ne jakarin tunnussanat; "katso peiliin, se tulikin jo toisella työviikolla.., kun sai housusa nostettua..
joka syksy hirviporukka ampuneet maaltani keskm 27 hirveä, niin nyt, kun Pietut puuttui siihenkin ja rällätti hirvijohtajalle minut mustamaalaten, siten saivat hirviporukalle kiellon hirvenmetsästykseen maalleni, niin nyt hirvijohtaja kävelee pitkin poikin etsien ja hirviporukka saaneet vain muutaman keuhkomatosen kampurajalka-hirven, niissäkin purmun syömiä ja satojen hirvikärpästen nahanalle munimia toukkia.
Tämmöstä saa aikaan seläntakanani desantit, häiriö ei rajotu vain omalle kylälle, vaan sillä kännyllä on niiin näppärä rällättää ja siihen on turvepietut kärsämäen ykkösiä ja ovat vuosikymmenet oman kylän rällättäneet, joten kaikki -mäkiset tietää missä perättömät ss-sanomat syntyy ja painetaan.
noin lähes 50v aikana työsuhteeni kautta vanhemman Pietun tunteneena olen havainut, ettei kestä mennä neuvomaan HÄNTÄ työssään, hyvin työnsä tekeekin mutta, kun on kiire Kiiminkiin jää joitakin kiviä turve- tielle ettei pikku-datsunini maavara riitä,, nuoremman pietun läpivalaisu tulikin nyt tutuksi hänen omista s-24 postuumeistaan..saa havaita mitä Merikosken testi havaitsee, kokeilee varmaan jakarin käänteistä metodiaan, ei kannattais..mutta mihinpä koira karvoistaan, haukku on hyvä-ja myös hirven ajoon..dosin ehkä liian hyvä ja kun porukan sihti vesisilmin ampuessaan "jakaantuu..
soita paranoid
Tarjoatko sinä edellä rahaa niille, jotka tuo harhoista kärsivälle (kuvittelee olevansa vainon kohde) julki kuka tai ketkä edellistä vainoaa ja kuka on tämän vainoarmeijan pomo..???
Vanhemmpi pietu oli siis kehittänyt sykolookisen keinon palata "reisulta kotiin, suorastaan älyttömän konstin kotona jo oottelivat milloin saapuu HÄN ja lapsenpomaisesti yhteen hengenvetoonkertoo kaiken tosin "käänteisellä medotillaan..ja äiti tietää, että kasvattamansa kertoo vain totta, sen tietää myös kertojakin.
"Epäonnistunut poikiminen 2-kuollutta vasikkaa, perätilasta perätila synnytys.
Tri Pooll, Tri Brenda ja Tri-opiskeleva.
"Harhaluuloisuushäiriöt ja vastaavat lievemmät uskomukset voivat aiheuttaa monenlaisia ongelmia henkilön suhteissa puolisoonsa, ystäviinsä, työtovereihinsa. Harhaluuloisuushäiriöstä kärsivällä on alttius tulkita ympäristön tapahtumat ja ihmisten eleet tavalla (merkityselämykset ja suhteuttamisharhat), joka tukee heidän uskojaan. Tuloksena ovat riitaisat väittelyt ja kaikkien osapuolten ärtyneisyys."
"Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä. Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa."
"Paranoia haittaa ihmisen omaa elämää ja aiheuttaa ongelmia myös niille, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä. Vainoharhaisuus termin kliinistä määritelmää on käytetty kuvattaessa henkilöä, joka uskoo olevansa vainottu."
Vitsi.
Vitsiin kuuluu hullu ja tuomari jonka eteen astuu hullu joka vaatii korvauksia siitä, että hullua kutsutaan hulluksi.
- Herra tuomari vaadin 7 donaa koska minua kutsutaan hulluksi.
- Jahas, ja saanko kysyä ammattiasi?
- Eläkeläinen.
- Jahas jahas ja mistähän syytä?
- Olen hullu.
Kaikki ei ole aina automaattisesti harhaa. Ei ainakaan kärsämäessä missä henkilö- ja/tai ryhmävainot ovat niin tyypillisiä että ovat luokiteltavissa kuuluvaksi osaksi kuntakultturia. Kuntapolitiikassa ja siviiliosastolla ihan kaikkien tunnistama fakta ilman pienintäkään viittausta harhoihin tms. mielenterv.ongelmiin. Esimerkkinä edellisestä tämänkin viestin lukee hyvin lukuisa "hoitokokoustaja". Juuri nämä jotka ovat "savustaneet" ihmisiä pois paikkakunnalta ennen kuten myös tulevaisuudessakin. Osa edellisten kohteista ei ole päässyt tai halunnut lähteä "vainosta" huolimatta. Joka tapauksessa ei mikään vitsin aihe missä kaikki vähätellään harhoiksi vaikka osa sitä olisikin.
no jos ihan tarkkoja ollaan samaa harhaisuutta esiintyy myös näiden hoitokokoustajien riveissä ja jopa huomattavissa määrin. Keskenään arvuuttelevat ja etsimällä etsivät kuntalaisten riveistä ihmisiä jotka eivät heitä, megalomaniasta, jumaluuskompleksista tai yksinkertaisesti narsismista kärsiviä (vertauskuvana kissa joka katsoo peiliin nähden siellä leijonan) ymmärrä vastaan nurisematta palvoa ja ihailla kuten he itseään ihailevat. Jopa määrissä missä edellämainittujen toiminta saavuttaa tahattoman komiikan piirteitä herättäen säälin sekaisia huvittuneita tuntemuksia heidän toimia seuraavissa ihmisissä. Paitsi silloin kun edelliset esim. rikkoo lakeja koska kuvittelevat olevansa niidenkin yläpuolella.
Asiaa ei auta yhtään se, että erilaisista mielenterveysongelmista tai persoonallisuushäiriöistä kärsivät hakeutuvat hämmästyttävän usein juurikin politiikkaan missä taudinoireita kuten esim. kaipuuta valta-asemaan pääsee toteuttamaan. Mitä kipeämpi tapaus sitä korkeampaan asemaan nousevat joko yrityksien tai puolueiden johdossa. Hallituksen ministereissäkin taas monen monta narsistia ja vielä useampi nousukas eli pyrkyri on pyrkimässä audin takapenkille minne myös pääsevät ajan kanssa. Soinilla siihen meni 20 vuotta kunnes todellinen luonne vasta paljastui. Hajotti puolueensa hillotolpalla pysyäkseen jonka tavoittaminen oli ainoa todellinen motivaatio perussuomalaisten synnyttämisessä. Siniset sai olla persuja seuraava ryhmittymä jonka ainoa tehtävä oli asianomaisen hillotolpalla pitäminen sen jälkeen käänsi selkänsä niillekkin kun ei enää edellisiä tarvinnut omia etuja ajamaan. Hyväksikäyttäjiä jotka hylkää jopa omansa jos se sen vaatii. Soini petti ensin äänestäjänsä päästyään hillotolpalleen sitten perussuomalaiset ja lopuksi siniset. Mitään väärää ei missään välissä mielestään tehnyt päinvastoin uhriutti itsensä kuten narsisteilla tapana on. Sipilä samanlainen Kärnä samalla polulla joutuu vain tappelemaan omien eli mm. Saarikon, Kaikkosen, Kulmunnin ja Kurvisen kanssa joista jokainen haluaa kalifiksi kalifin paikalle politiikan ja keskustapuolueen ollessa vain väline edellisenkaltaisille. Yleistys politiikassa on oikeitakin ihmisiä paljon mukana. Tai no..joitakin.

Amerikan pressana trumppi suomen pääministerinä rinne edelliskaudella sipilä. Kummasti ne eri maiden korkeat poliittiset virat toimii tollomagneettien tavoin? Mitä tyhmempi jätkä sitä korkeampi virka. Poislukien kaikista tyhmimmät eli luojalta saaliseen jääneet jotka edelliset nostaa joojooksi itselleen kiitoksena jalkaan nylkyttämisestä. Harva eduskunnan tai kuntapolitiikan edustajista pääsisi edes palikkatesteistä läpi. Fiksujakin toki löytyy mutta he toimii valtaosin kulisseissa ilman oman naaman esille tuomista aina löytyy näitä pätemisentuskista kärsiviä jotka tekee kuten edelliset heitä ohjeistaa tekemään. Vaikutusvaltaisimpia ihmisiä politiikassa ovat ne jotka eivät ole edes poliitikoita. Hyppyytettäviä pyrkyreitä kun riittää pilvin ja pimein edellisille ei tarvitse omaa mainetta liata eikä aina olisi järkevääkään omalla nimellä omia bisneksiä ajaa siksi juoksupojat ministereiksi tms.
Minua on Neswtori kuullut, sanoi, että vihanneksdille vähäveruas ja punaniskoille korotus, durbeesta wirkkoi noin nimesi; puheet menneet överiksi, oun sammoo miepuolta, siis Nestorilla.
Vai nämä ne tarinoita on, jatkahan samaan tyyliin.
Taas yksi avohoitopotilas eli systeemin hylkäämä hoidon ulkopuolelle jätetty taas harhojaan julki tuo.
Ihmeellinen ilmiö kuinka kaikki edellisenkaltaiset löytyvät suomi 24 sivuilta sekä määrät kuinka paljon heitä on? Jokaisella palstalla vähintään yksi someriippuvainen skitso tms. tavallisesti useampia. Ainoa yhteys ulkomaailmaan suomi 24 johon jokaisella hyvin paha riippuvaisuussuhde. Aamusta iltaan seitsemänä päivänä viikossa vuodesta toiseen oli arki tai pyhä samoja levyjä pyörittävät pakkomielteisesti.
Ite olet hoitoa vailla, on se ihme, että ei saa kotonaan olla, eikä suoleen kirjoitella?
Taas yksi avohoitopotilas eli systeemin hylkäämä hoidon ulkopuolelle jätetty taas harhojaan julki tuo.
K-jakomäellä selvästi kiinostusta harhoihin ymsk, jos kärsii sellaisista niin mennä Merikoskeen, loppuu luulot,..
Vai olet sinä...."avohoitopotilas, hoidon ulkopuolelle jätetty, someriippuvainen skitso "? Ainakin vastasit tunnistaen itsesi vetäen herneen nenään loukkaantuen kun edellisenkaltaisista puhuttiin. Normaali terve ihminen kun ei olisi vastannut laisinkaan viestiin missä pehmeäpäisistä puhuttiin.
7 donaa
kiitos
Ajattelit sitten esiteini vai oliko se einstein taas olla korvauksia vailla jakariksi nimittelystä avauksen viestiketjussa jossa muita jakariksi nimittelet?
Käsittääkseni haukit omia sanojasi?
Käsittääkseni käsityksesi käsitykseni mukaan on käsittämättömän keskinkertainen sanomani mukaan.