Hyvinvointia ??

Nyt tingitään aivan vääristä asioista. Kunnan tehtäviin kuuluu kunnon hyvinvointipalvelujen järjestäminen eikä niistä ole varaa tinkiä tippaakaan. Nuoret voivat pahoin ja heidän ahdinkoaan vaan lisätään entisestään kulukurin voimalla.
Kasvavat ongelmat siirtyvät terveydenhoidon maksettavaksi eli kyse on hölmöläisen maton jatkamisesta joka viime kädessä tulee monin verroin kalliimmaksi.

Kyseiset summat on helpolla säästettävissä järkevästi yksityistämällä teknisen toimen toiminnot, myymällä Malmikummun rakennus eniten tarjoavalle ja yksityistämällä vanhan kaivoksen tuottamattomat ravintolatoiminnot.

"Hyvinvointipalveluihin kuuluvat varhaiskasvatus ja lastenhoidon tuet, esi- ja perusopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi sekä ostopalveluna vapaa sivistystyö, musiikkiopisto ja kirjasto." (lainattu Karjalainen 22.10)
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ketä kiinnostaa? antaa outokummun valua alas, tavoite 3000 asukasta vuonna 2023

Äänestä

Asuuko virkamiehet Outokummussa. Jos asuu, asia kunnossa. He osallistuvat yhteisen kaupungin ylläpitoon maksamalla verot Outokumpuun.
Tarkastelun YT:n puitteissa voisi aloittaa heistä kenellä verot menee muualle kuin Outokumpuun.

Ihan vihjeeksi kaupunginhallituksen suuntaan.
Kotikunnan verotulojen puolesta pitää tehdä toimia.

Äänestä

Puolet laiskoista työntekijöistä pihalle, jäljelle jäävät tekevät helposti kaiken tarpeellisen. Teknisen toimen voi ulkoistaa kokonaan, ostopalveluilla saadaan säästöjä kalustokuluissa ja hommat hoituvat rivakasti ja jälki on hyvää.

Myös viranhaltijoita on liikaa ja heistäkin tarpeettomat perseenlevittäjät pois palkkalistoilta..
Helpolla miljoonaluokan säästöt syntyy vuositasolla palvelujen siitä kärsimättä..

Äänestä

Mietuun kuvaamaan jäädytystä Kyykerillä, kun nään laiskoja kentän jäähdyttäjiä talvella. Ite mestarikuvaaja tarttuu Outokummun kaupungin epäkohtiin ja julkaisee ryhmässä kuvaulsellisiä tosi asioita epäileville henkilöille tasapuolisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt tingitään aivan vääristä asioista. Kunnan tehtäviin kuuluu kunnon hyvinvointipalvelujen järjestäminen eikä niistä ole varaa tinkiä tippaakaan. Nuoret voivat pahoin ja heidän ahdinkoaan vaan lisätään entisestään kulukurin voimalla.
Kasvavat ongelmat siirtyvät terveydenhoidon maksettavaksi eli kyse on hölmöläisen maton jatkamisesta joka viime kädessä tulee monin verroin kalliimmaksi.

Kyseiset summat on helpolla säästettävissä järkevästi yksityistämällä teknisen toimen toiminnot, myymällä Malmikummun rakennus eniten tarjoavalle ja yksityistämällä vanhan kaivoksen tuottamattomat ravintolatoiminnot.

"Hyvinvointipalveluihin kuuluvat varhaiskasvatus ja lastenhoidon tuet, esi- ja perusopetus, aamu- ja iltapäivätoiminta, lukiokoulutus, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi sekä ostopalveluna vapaa sivistystyö, musiikkiopisto ja kirjasto." (lainattu Karjalainen 22.10)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu