Nyt ei ole tarkotus provosoida volvolla ajavia. On kuitenkin nettikeskusteluista selvinnyt että erinäiset volvon mallit kuten d5 koneiset ja bensamoottoriset v70 malliset ja ehkä muutkin tekevät paljon sitä että moottori sammuu vaikka risteukseen ja käunnistyy vasta kun odottelee minuutteja. oli joku takaisinvetokin volvolla aiemmin tästä syystä.
eli kysymykseni kuuluu etä onko todennäköistä että jos ostan volvo v70 mallisen d5 koneella sanotaan jostain vuoden 2010 tuntumasta niin saan auton joka voi jättää tielle? muita vikoja voi korjailla ja sietää mutta tielle jättäminen on minullekin liikaa. ostanko suosiolla mersun?
Volvo kiinnostaisi mutta tielle jääminen on liian iso tyyppivika
16
359
Vastaukset
- Anonyymi
Näissä netikeskusteluissa kannattaa aina muistaa, että vain ne valittavat joille on jotakin sattunut. Ja se joille sattu on oikeasti pieni osa.
Itselläni on kolmenkymmenen vuoden aikana muutaman kerran käynyt, että autolle olisi tapahtunut jotakin sellaista että matkanteko olisi keskeytynyt. Yksi kolari, jossa auto meni lunastukseen, ERG-venttiili sanoi alkuvuodesta "sopimuksen irti", tyyppivika ja sitä sattuu, kymmenisen vuotta sitten päätti virtalukko lopettaa toiminnan, sekin oli tyyppivika. Jälkimmäisissä tapauksissa hinattiin auto korjaamolle ja korjattiin. Joskus 90-luvun puolessa välin oli silloisen toyotan vesipumppu aivan loppu ja piti kunnolla ääntä. Ei sinällään estänyt ajamista, mutta turhien vahinkojen estämiseksi auto hinattiin korjaamolle.
Kokonaisuudessa ei mitään merkittävää ajomääriin ja aikaan nähtynä. Itse näkisin, että ei ole mikään merkittävä huoli. Varsinkin kun D5 on luotettavan moottorin maineessa, kunhan vain huoltaa ajoissa eikä vasta sitten kun jotakin hajoaa.
Takaisinkutsua on turha pelätä, niitä on joka valmistajalla. Kannattaa ajatella takaisinkutsua ennemminkin hyvänä palveluna omistajalle, kun esille tulleet valmistusviat korjataan valmistajan piikkiin, eikä maksateta omistajilla "normaalina kulumisena".- Anonyymi
Kyllähän tuon ikäiset autot jo joutavat jäädäkin tiensivuun. Seuraava oikea osoite on paalaus.
- Anonyymi
Hyundai tai Kia on nyt kova kilpailija markkinoilla, kun laatu heikkenee premium malleissa!
- Anonyymi
Riippuen vähän Volvon mallista ja moottorista ja voimansiirrosta isoja ongelmia jo hyvin varhain. Ilmastoinninkompressoreita särkyy (joka särkee sitten hybridissä akuston), D5 jo 200tkm viimeistään 300tkm kansi vaatii kunnostusta, uusimpien mallien jatkuvat sähköongelmat, kaikkien AWD mallien (pl.hybridit) jakovaihteisto ja Haldex ongelmat, automaattivaihteistojen vikaherkkyys....
- Anonyymi
Jos huollot hoidetaan asiallisesti, niin eipä noita ongelmia tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos huollot hoidetaan asiallisesti, niin eipä noita ongelmia tule.
Ai että huolletaan ilmastoinninkompressori joka vuosi...niin että puretaan se osiksi ja vaihdetaan sinne kaikki sisuskalut?
Miten tuo jakovaihteisto ja Haldex huolletaan huolto-ohjeen mukaan kun ei niistä siellä ole mitään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai että huolletaan ilmastoinninkompressori joka vuosi...niin että puretaan se osiksi ja vaihdetaan sinne kaikki sisuskalut?
Miten tuo jakovaihteisto ja Haldex huolletaan huolto-ohjeen mukaan kun ei niistä siellä ole mitään?Mieti sitä hölmö. Ymmärrä mitä luet ja olet viisaampi, toivottavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieti sitä hölmö. Ymmärrä mitä luet ja olet viisaampi, toivottavasti.
No miten sitä ilmastoinnin kompressoria huolletaan...et kai vaain meinaa että kylmäaineet ja se pieni määrä voiteluainetta vaihdetaan vuosittain.
https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=8166.15
https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=65838.585
Taidat olla idiootti kun ostit paskan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miten sitä ilmastoinnin kompressoria huolletaan...et kai vaain meinaa että kylmäaineet ja se pieni määrä voiteluainetta vaihdetaan vuosittain.
https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=8166.15
https://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=65838.585
Taidat olla idiootti kun ostit paskan.miten kun osassa malleista ei edes automaattivaihteiston öljyt kuulu huolto-ohjelmaan....
auton eliniän kestävät öljyt eli Volvon tapauksessa 100tkm. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miten kun osassa malleista ei edes automaattivaihteiston öljyt kuulu huolto-ohjelmaan....
auton eliniän kestävät öljyt eli Volvon tapauksessa 100tkm.Jokainen ajatteleva omistaja vaihdattaa vaihteistoöljyt 100tkm paikkeilla.
Eihän ilmastointihuoltokaan kuulu huolto-ohjelmiin ja silti taitaa suurin osa sen teettää turhankin usein?
Nuo Asinin automaatit mitä Volvo pääosin käyttää ovat markkinoitten parhaimmasta päästä ja niin monet sitä käyttää....
- Anonyymi
Hybridissa saattaa maksaakin sitten vähän enemmän kuin uuden kompressorin verran. Akusto on aika kallis paukku.
- Anonyymi
Otsikosta. Tielle jääminen ei ole tyyppivika, se on seuraus jostakin.
- Anonyymi
seuraus tyyppiviasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seuraus tyyppiviasta.
Ja ihan yhtenäänhän juuri noita vikoja paukkuu ihan jokaisessa Volvossa, hei haloo röllikkä.
- Anonyymi
Jakohihina alko vinkuu kone sammu ei lähre käyntiin on trattorilla vetetty 50 km
koneesta luulen kuulu naksutusta savuu tulee sisälle myäs - Anonyymi
Ei muuta muin pyörästä ABS anturin johto irronnut pidikkeestään ja murtunut, mutta ei sillä vialla tien päälle joutunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait523295Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso31044Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3910- 18827
Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68800Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60724Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä44684Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es24666- 42610
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4607