Vanhenevan adhd

Aikuistuvat lapseni pitävät minua surkimuksena vaikka olen tehnyt kaikkeni heidän eteensä ja ennenkaikkea rakastanut heitä juuri sellaisina kuin he ovat.
He onnistuivat syntymään siihen ajanjaksoon jolloin heidän adhd:nsa oli pinnalla ja siihen suhtauduttiin vakavasti. He saivat kaiken avun. Ja täytyy sanoa, että heillä menee nyt hyvin. Siis verrattuna itseeni.
Olen tunnistanut samat ongelmat itselläni kuin lapsillani, mutta yhä edelleen jopa lapseni pitävät minua pelkästään tyhmänä säätäjänä.
Tämän ikäisenä on tosi vaikeaa löytää työtä.
Syyllistän itseäni siitä koko ajan.
Jos olisin saanut edes vähän samantyyppistä apua kuin lapseni, niin tilanteeni olisi luultavasti huomattavasti parempi.
Nyt lähinnä juon kaljaa rauhoittaakseni hermojani.
Eikä minusta ole enää yhtään mihinkään.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisi mielenkiintoista saada mielipiteitä siitä, että milloin ei enää kannata testailla ihmistä näiden neurologisten poikkeamien kohdilta.
Onko viisikymppinen jo ihan menetetty tapaus? Miksi niin moni viisikymppinen kokee jäävänsä työelämän ulkopuolelle? Olisiko kyse siitä, että nykyisten viisikymppisten joukossa on niin paljon hoitamattomia add/adhd/asperger-tapauksia.
On se nyt kumma kun nykynuorilla nämä ongelmat havaitaan, mutta kenelläkään ei tule mieleen kun viisikymppinen ei työllisty.
Mitä hittoa?

Äänestä

Adhd ja monet muut neurologiset häiriöt on todella vahvasti periytyviä. Voi olla että se kaikki liittyy johonkin luonnonvalintaan joka muuttaa koko ihmisyyttä erilaiseen suuntaan. Voi olla että hoidamme näiden ihmisten kohdalla sellaista luonnonvalintaa joka itseasiassa onkin se suunta johon ihmiskunnan tulee kulkea jotta maapallolla elämä säilyisi.
Tiedetään, että nämä ovat viimeaikoina todella voimakkaasti lisääntyneet. Asian voi toki aina kuitata sillä, että tietoisuus on lisääntynyt.
Ok. Kuinka se nyt on?

Väittäisin itse, että aika moni adhd/asperger-diagnoosin nyt saavasta olisi aikaisemmin luokiteltu vain hankalasti työllistyväksi.
Ei sen kummemmaksi.
Mutta toki pohdittu kaikissa hienoissa palavereissa tuntitolkulla verovaroilla kuinka nämä vaikeat saadaan työllistymään.
Niin monta turhaa tuntia eikä mitään edistystä.
Kun ei osata ajatella sen suljetun laatikon ulkopuolelta.

Äänestä

Älä anna periksi rakkaudessa. vaikka kansaneläkeliitos muuta väittääkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aikuistuvat lapseni pitävät minua surkimuksena vaikka olen tehnyt kaikkeni heidän eteensä ja ennenkaikkea rakastanut heitä juuri sellaisina kuin he ovat.
He onnistuivat syntymään siihen ajanjaksoon jolloin heidän adhd:nsa oli pinnalla ja siihen suhtauduttiin vakavasti. He saivat kaiken avun. Ja täytyy sanoa, että heillä menee nyt hyvin. Siis verrattuna itseeni.
Olen tunnistanut samat ongelmat itselläni kuin lapsillani, mutta yhä edelleen jopa lapseni pitävät minua pelkästään tyhmänä säätäjänä.
Tämän ikäisenä on tosi vaikeaa löytää työtä.
Syyllistän itseäni siitä koko ajan.
Jos olisin saanut edes vähän samantyyppistä apua kuin lapseni, niin tilanteeni olisi luultavasti huomattavasti parempi.
Nyt lähinnä juon kaljaa rauhoittaakseni hermojani.
Eikä minusta ole enää yhtään mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu