Arvoisat onecoin - jäsenet, kannattaa tutustua faktoihin:

Anonyymi

Vaihteeksi faktoja satujen ja valheiden sijaan. Okei, ymmärrettävää on että totuus tekee kipeää mutta on se sittenkin parempi kuin jatkuvassa valheessa eläminen.


Suomessakin paljon parranpärinää aiheuttaneen OneCoin-krypyptovaluutan taruun ollaan mitä ilmeisimmin kirjoittamassa viimeistä lukua. Kovin onnelliselta loppu ei vaikuta juuri kenenkään kannalta.

OneCoinin pomomies on napattu kiinni Yhdysvalloissa, missä hän joutuu vastaamaan vakaviin syytteisiin erilaisista talousrikoksista.

Myös hänen siskoaan, joka on esitellyt itseään koko OneCoinin perustajana, syytetään jos jonkinlaisesta rikollisesta kikkailusta rahan kanssa. Asiasta kertoi Beingcrypto.com.


OneCoinin muitakin johtohahmoja syytetään nyt erilaisista talousrikoksista. Sisarusten lisäksi muita OneCoin-pomoja syytetään yhteensä 400 miljoonan dollarin varojen pesemisestä Irlannin ja Cayman-saarten kautta.

Syytettyjen penkille istutetaan myös rahojen siirtelyssä auttanutta lakimiestä. Mikäli kolmikko todetaan syyllisiksi, saattaa jokaisella edessä olla jopa 20 vuoden vankeustuomio. Syyttäjänviraston mukaan syytetyt ovat keränneet sijoittajilta katteettomilla lupauksilla jopa 3,7 miljardin dollarin edestä varoja.

Viranomaiset ovat kiinnostuneet pyramidihuijaukseksi todetusta OneCoinista myös muualla. Esimerkiksi Kiinassa OneCoiniin liittyen on asetettu syytteeseen 98 ihmistä. OneCoiniin liittyviä varoja on saatu kerättyä Kiinassa takaisin 253 miljoonan dollarin edestä.

Että semmoista. Onko nyt kiva sitten?

8

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BBC:n radio-ohjelmassa haastateltu entinen pääkoijari Igor Alberts arvioi kusetetun rahasumman nousevan 15 miljardiin euroon

      • Anonyymi

        Odottaako Igor Albertsia mikään kiinniotto tai vastaamaan päätyminen oikeusistuinten eteen? Pitäisi odottaa ja pitäisi olla etsintäkuulutettuna tutkintavankeutta varten Igorikin jos pääkoijarin asemassa on osallistunut kavallukseen ja pyramidihuijauksen levittämisen edistämiseen.
        Kaikki osalliset tulisi ottaa kiinni ja erityisesti päätekijöiden asemassa olevat.


    • Uskovaisten suljetulla fb-sivustolla hehkutetaan mitä Järvinen sanoo kun pörssi aukeaa ja DealShaker alkaa pyöriä kunnolla.

      Nämä raukat eivät vain ymmärrä että
      -pörssi ei voi aueta kun kolikolle ei ole ostajia. Ei ole mitään keskuspankkia tms.
      -jotta DealShaker alkaisi "pyöriä", pitäisi saada kauppiaita ja ostajia. Näitä saadaan markkinoimalla, ei sulkeutumalla salaiseen fb-ryhmään

      Voi kun sinne salaiseen ryhmään pääsisi kattokärpäseksi. Ei olisi huumorilla loppua kun saisi seurata harkintakyvyttömien poloisten retoriikkaa

      • Anonyymi

        Kärpäsenä katossa kun Onehihhulit hehkuttavat utopioitaan. Lapsenmielisyys on yhteinen ilo josta näin sivullinenkin voi iloita.
        Hyvä että Onejouluna lapsilla on hauskaa ,, Onemuoria (Tri Roju) oottaessa


    • BBC:n radio-ohjelman 7. osa

      https://www.bbc.co.uk/sounds/play/p07s72yl

      Ja tämä kaikki on tietenkin täyttä valetta ja heitterien puhetta. Tosiuskovaiset eivät tällaista kuuntele!

      Pitää vaan uskoa ja luottaa että pörssi joskus aukeaa ja Messias eli Ruja palaa takaisin maan päälle!

    • Anonyymi

      Onelestadiolaisten elämä on aivan villiä. Konstantin vapaaksi - liikkeen sivustoilla on jo kymmeniä tuhansia allekirjoituksia. Ja puheet "Vapauttakaa rakastettu johtajamme" jne.

      Voiko uskonlahko vielä mennä villimmäksi?

      • Anonyymi

        Tri Rojun " ilmestyskirja" kertoo listautumisen ja vaihdettavuuden tulevan 30. toukokuuta 2080 jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta Kyrptomadonnan syntymästä.
        Odottaako Onekarja mylvimättä tuota päivää?
        Valistunut veikkaus, pyhiinvaellusmatkat Sofiaan alkavat piakkoin.
        Ihanaa odotusta!!


      • Anonyymi

        Aivan sairasta touhua kerrassaan! Linnaan vain huijarit miettimään asioita!
        Alkuun tuollainen 20 vuotta koppia niin eiköhän ala kovempikin tatuointipelle hieman pehmetä? Jää sitten uhoilu ja petkutuksen keinoin hankitun omaisuuden kanssa leveily
        HIEMAN VÄHEMMÄLLE!

        MUAHAHAAHAAAAA!
        BRUAHAHAAHAAAA!

        Taitaa suomalaisia "sioittajia" kerrassaan kismittää tämä niin kovin ikävä tilanne vai mitä? Ja mitä nämä jantterit tekevät? Uskovat satuja! Melkoista sakkia ei voi muuta sanoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      223
      14834
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      20
      2206
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1873
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1242
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1230
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      25
      1118
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      902
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      78
      808
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      713
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      708
    Aihe