Myooman hoito embolisaatiolla- oma kokemus

Anonyymi

Aikoinaan en löytänyt embolisaatiosta netistä kokemusinfoa, joten toivottavasti joku saa tästä apua.

Olen 50 v ja minulla oli monta vuotta megavuotoja myooman takia. V 2017 kesällä vuoto jatkui pari kuukautta putkeen ja tutkimuksissa löydettiin yksi myooma, jonka koko oli n 3-4 cm. Hoidoksi määrättiin heti kohdunpoisto. Mistään vähemmän kajoavasta toimenpiteestä ei kerrottu. Leikkausjonossa ollessa luin netissä embolisaatiosta, ja halusin kokeilla tietenkin sitä. Kohdun poisto tuntui isolta operaatiolta. En ollut motivoitunut poistoon, kun siihen liittyi myös riskejä.

Jättäydyin leikkausjonosta pois, ja menin tosin vasta 1,5 v kuluttua yksit. gynelogille tsekkauttamaan tilanteen. Elin toivossa, että vaihtarit hoitavat myooman aikanaan. Myooma oli kasvanut tuplasti eli koko oli 7-8 cm ja painoi virtsarakkoa. Jouduin käymään wc:ssä yli 20 krt/pvä. Ja vuoto anemisoi. Pyysin lähetettä KYSiin, jossa osaamista embolisaatiosta. Pari kuukautta meni ja kutsu operaatioon tuli viime keväänä.
Itse operaatiossa olin hereillä ja seurasin monitorista partikkelien liikkeitä monitorista, operaatio ei sattunut, mutta heti paluumatkalla salista, tuli kieltämättä kovat kivut. Sain toki kipulääkettä ja seuraavana aamuna matkustin junalla Helsinkiin.

Jälkitarkastus on marraskuussa, jolloin saan tiedon, kuinka paljon myooma pieneni.
Vuoto on rauhoittunut nyt vasta syksyllä, kun kuolioon mennyt myooma pienenee sen 6 kk. Sairasloma oli 1 vko ja kipulääkkeillä selviää. Kustannukset norm. 24 h potilasmaksu sekä matkakulut omaan piikkiin.

Suosittelen ja menisin ehdottomasti uudelleen. Myooman koko kutistuu 40-70%, joten luonnollisesti kannattaa hoitaa, kun myooma on vielä pieni. Operaatio tehdään nivusen valtimoa pitkin katetrilla eikä kajota mihinkään herkkiin osiin. Hyvin turvallinen, jos vertaa kohdunpoiston komplikaatioihin.
Netissä paljon tutkittua tietoa, jos haluaa lisätietoa. Hämmästelen, että HUS ei kerro potilaalle muista vähemmän kajoavista vaihtoehdoista!
Linkki Lääkärilehden artikkeliin:https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/embolisaatiohoito-hyva-vaihtoehto-kohdunpoistolle/

1

223

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos hyvästä infosta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe