Esko Eerikäisellä ei tunnu mikään miltään!

Esko, sinä kerrot, ettei mikään tunnu miltään. Kukaan nainen ei tunnu miltään. Martinako vei libidosi?

Ota Johanna Tukiainen puolisoksesi. Hän ei kelpaa muille. Silloin tuntuu. Mikään miltään. Painoa Johannalla on enemmän kuin tarpeeksi. Silloin, tuntuu ja paljon.
45648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ei niin seksikkään naisen jälkeen varmaan tavallinen, keski-ikäinen, hieman laardia vyötärölleen kerännyt nainen tunnukaan miltään!

Äänestä
  • Esko vois sentään ite kammata tukkansa, kun kameran edessä esiintyy. Kauhee harakanpesä koko kuontalo.

    Äänestä

Onhan se aika etovaa kun vanha mies liikkuu tuolla kaks10:n baareis ja festareil lippis tai pipo päässä kesät talvet.

Äänestä

Martinan kaltaisen tasokkaan seurapiirijulkkiksen jälkeen uuden naisen löytäminen on haastavaa kun alitajuntaisesti vertaa kuitenkin Martinaan. Tuollaisia naisia ei Suomesta juuri löydä, sillä Martina lienee viiden parhaan joukossa Suomessa. Tavallisten laardikasojen on turha yrittää onneaan. Nuoremmella missinaluilla voi olla onnea.

Äänestä
  • On halpamaista kirjoitella täällä ylistyksiä Martinasta. Eikö sen asian ole Esko jo selvästi ilmaissut minkä takia hänen on vaikea enää rakastua. Jos ihmistä toistuvasti petetään, niin ehkä siinä jotain särkyisi itse kullakin. Kirjoittamassaan kirjassa hän näitä tilanteita kertoi. Martina ei piitannut Eskon tunteista pätkääkään kun juoksi muitten "parempien" ja rikkaampien perässä. Unohti jopa pienen vauvansa. Eskoa kunnioitan velvollisuudentuntoisena isänä ja hänen ansiostaan varmaan Vikke tulee pärjäämään hyvin.

    Äänestä

  • Luuletko tosiaan että Esko etsii "Martinan kaltaista"? Se on juurikin päinvastoin, hän pelkää että kaikki naiset ovat samanlaisia, eikä uskalla ottaa riskiä.

    Äänestä

  • Tarkotatko tasolla sitä, että on jatkuvalla syötöllä ulosotto ovenrivas kiinni? Jos noin niin okei.

    Äänestä

Esko on ihan ok. Mutta tämä entinen rahanhimoinen nainen EI.

Äänestä

Esko voisi aikuistua kun jo miehen iässä on. Mustat kynnet on monelle naiselle miehen sormissa turn off 🤢 Tosiaan, ulkoisen habituksen päivitys, niin kyllä joku kunnollinen, rehellinen, kaunis ja mukava nainen hänet ottaa kainaloon. Martina oli Eskolle myrkkyä, mutta ei itsesäälissä kannata koko loppuelämää kieriskellä. Menee tämä kallis elämän lahja hukkaan. Jos ei muu auta, niin hyvä terapeutti auttaa 👍

Äänestä
  • ESKO, ny jumalauta se lakki pois päästä sisätiloissa!!! LAKKI, PÄÄSTÄ!!

    #käytöstavat

    Äänestä

  • Onko manboobsit turn-off?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko manboobsit turn-off?

    Ei Eskolla enää sellaisia ole. Kovassa tikissä on nykyään. Elämäntaparemppa ja laihdutus kannatti 👍 Nyt kun vielä päivittäisi tyylinsä aikuisemmaksi. Putsaisi kyntensä ja ajaisi hiukset millin siiliksi, niin fiksutkin naiset tykkäis ❤️ Jos on tulossa kaljuksi, niin loputkin pois 👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Eskolla enää sellaisia ole. Kovassa tikissä on nykyään. Elämäntaparemppa ja laihdutus kannatti 👍 Nyt kun vielä päivittäisi tyylinsä aikuisemmaksi. Putsaisi kyntensä ja ajaisi hiukset millin siiliksi, niin fiksutkin naiset tykkäis ❤️ Jos on tulossa kaljuksi, niin loputkin pois 👍

    Kainny viel pienet ketunenät on?? Me horny!!!

    -Anssi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kainny viel pienet ketunenät on?? Me horny!!!

    -Anssi

    Ei ne imettämisestä palaudu kovin helposti.

    Äänestä

Tunneköyhän narsistin vaurioittaman miehen tervehtyminen on pitkä tie.
Ei ole ihme,ettei Esko vuosien jälkeenkään pysty pysyvään suhteeseen,niin törkeästi ja rumasti Martina hänet yksivuotiaan lapsen äitinä petti.
Terapiaa tarvitsisivat molemmat,mutta tässä tapauksessa vain fiksumpi on sen myöntänyt.
Esko on hakenut apua ,muttaMartina edelleen valehtelee tapahtumista,jotka eroon johtivat.
Onhan se tietysti noloa myöntää miten yhteisellä lomalla toimi , pienen lapsen äitinä.
Tässä naisessa on jotain perustavalaatuista vialla—käytös on sen useasti todistanut.

Äänestä
  • Eikös Martina ole jo unohtanut sen, miten törkeästi siellä Levillä petti Eskoa? Kovin on kaunistellut versiot ilmaantuneet haastatteluihinkin hänen ja Thermanin ensitapaamisesta. Yrittää sokerikuorruttaa toimintaansa, mutt menneisyyden haamut on pitkät 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös Martina ole jo unohtanut sen, miten törkeästi siellä Levillä petti Eskoa? Kovin on kaunistellut versiot ilmaantuneet haastatteluihinkin hänen ja Thermanin ensitapaamisesta. Yrittää sokerikuorruttaa toimintaansa, mutt menneisyyden haamut on pitkät 🤔

    Eka satsi olikin koira-asento. Thuurmanni tuuttasi takaapäin. M jäi kiinni Eskolle kun oli polvet ruvella karheasta matosta hankautuneet.

    Äänestä

Esko on jymähtänyt paikoilleen. Pitäisi tapahtua valtavasti henkistä kehitystä ja -kasvamista, jotta tuo kelpaisi yhdellekään itseään kunnioittavalle naiselle. Eskolla olisi elämäntaparemontin ja aikuistumisen aika. Ei ikuisesti voi esittää nuorta ja villiä teinipoikaa. Se juna meni jo.

Äänestä

Martinan kaipuu alitajuntaisesti on se Eskon juttu, mutta Martinan saaminen takaisin olisikin aika kovan työn takana. Näitä julkiskaunottaria ei vaan riitä kaikille.

Äänestä

Esko on komea mies. En vaan haluaisi miestä, joka pukeutuu kuin teini. Lippalakki väärinpäin päässä, valkoiset tennarit, musta kynsilakka sormissa. Yök.. Nyt jossain TV-ohjelman mainoksessa vaihtanut lippahatun lierihattuun, vielä pahempi. Esko, olet komea ilman hattujakin. Kalju ei haittaa.

Äänestä
  • Minustakin Esko on ikäisekseen komea, hyvin säilynyt mies. Pois teinihärpäkkeet, mustat kynnet ja kaljun peittäminen 🤔 Hiukset millin koneella, niin tuloksena on seksikäs, komea mies 👍

    Äänestä

Julkkispiireissä kyllästytään nopeasti. Koko ajan on tarjolla nuorempaa, menestyneenpää, parempaa.
Vanhempana olo pitää jalat maassa.
Eskohan elää suht onnellista elämää juuri nyt. Ei parisuhde aina ole tie onneen ja toisaalta koskaan ei tiedä mitä ja kuka kohdalle sattuu.

Äänestä
  • Parisuhde Martinan kanssa ei todellakaan ole tie onneen kenellekkään.
    Eskon täytyisi vain oppia näkemään.että ero tästä luuskasta oli oikastaan onnenpotku.
    Itsekäs ,itsekeskeinen, epävakaa,teinitasolle jäänyt tyrkky ei sovi yhdellekkään aikuiselle miehelle tasa-arvoiseksi kumppaniksi.
    Nämä Martinan ominaisuudet saattavat myös karkoittaa potentiaaliset kumppaniehdokkaat—kuka haluaisi vääntää tämän tasoisen naisen kanssa arkijärjestelyistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parisuhde Martinan kanssa ei todellakaan ole tie onneen kenellekkään.
    Eskon täytyisi vain oppia näkemään.että ero tästä luuskasta oli oikastaan onnenpotku.
    Itsekäs ,itsekeskeinen, epävakaa,teinitasolle jäänyt tyrkky ei sovi yhdellekkään aikuiselle miehelle tasa-arvoiseksi kumppaniksi.
    Nämä Martinan ominaisuudet saattavat myös karkoittaa potentiaaliset kumppaniehdokkaat—kuka haluaisi vääntää tämän tasoisen naisen kanssa arkijärjestelyistä

    Eipä tuo Thermankaan julkimon rinnalla onnellista elämää näytä viettävän. Pakollisissa yhteiskuvissa aina naama mutrussa ja pitkänä, ilme sellainen, että haluaisi olla muualla kuin kv-staran vierellä 😳 Ei kyllä kipinöi noiden kahden välillä 😨

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä tuo Thermankaan julkimon rinnalla onnellista elämää näytä viettävän. Pakollisissa yhteiskuvissa aina naama mutrussa ja pitkänä, ilme sellainen, että haluaisi olla muualla kuin kv-staran vierellä 😳 Ei kyllä kipinöi noiden kahden välillä 😨

    Mutta on kuitenkin pysynyt rinnalla jo kymmenen vuotta ja vihillekin viemässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta on kuitenkin pysynyt rinnalla jo kymmenen vuotta ja vihillekin viemässä.

    Totta. Kiristyksen ja uhkailun voima on valtava. Elaripulla on toki hyvä ase, jos mies hakeutuu väärään seuraan ja eksyy kaidalta tieltä.
    Miehen roikuttaminen löysässä hirressä on taitolaji. Napaka nykäisy piristää parisuhdetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Kiristyksen ja uhkailun voima on valtava. Elaripulla on toki hyvä ase, jos mies hakeutuu väärään seuraan ja eksyy kaidalta tieltä.
    Miehen roikuttaminen löysässä hirressä on taitolaji. Napaka nykäisy piristää parisuhdetta.

    Rakastavat yhteistä lastaan joka on molemmille tärkeä, mutta eivät rakasta toisiaan 🤔 Raha pitänee kv-staran liitossa, vässykällä taas lapsi 🤔

    Äänestä

Meinaatko että #tothemoonandback jäisi jos vastaan tulisi isompi esim. NHL-lompakko?

Äänestä
  • Tuskin Martina enää kenelläkään NHL-kiekkoilijalle kelpaa, ei entisille eikä nykyisille 🤔 Parasta ennen-päiväys on jo mennyt ja tuskin mörentynyt ääni ja aina vaan miehekkäämmäksi muuttuvat piirteet ketään enää houkuttelevat. Julkimo voisi jo luopua mesolangoista kun ne eivät häntä varsinaisesti kaunista. Vähän voisi myös miettiä, että mitä linimenttejä siihen superfoodiin lirauttelee 🤔

    Äänestä

Esko alitajunnassaan unelmoi Martinasta ja salaa toivoo, että he vielä löytäisivät toisensa. Martina on henkisesti vahvempi ja elää itsenäisesti omaa ja perheensä tulevaisuutta rakentaen. Mahtuuko Esko joskus vielä kuvioihin? Vo olla.

Äänestä
  • Eikä unelmoi 🤣 Esko unelmoi siitä, että joskus ex-vaimon myrkyttämä tunne-elämä poistuisi hänen mielestään, että hän olisi valmis uuteen, ihanaan suhteeseen jonkun upean naisen kanssa. Se nainen ei todellakaan ole Martina 😁 Esko ei häneen pitkällä tikullakaan koskisi enää.

    Äänestä

Mutta ei voi ottaa lippistä tai olkihattua pois kun kaljuun on tatuoitu mustaa, ettei jossain vaiheessa kun kaljuuntuu näkyisi ihoa. Jossain gaalassa sillä on sellai pikkuinen hiustupsun tapainen peittäen sitä kaljua vähän.

Äänestä
  • Jos se musta siinä kaljussa onkin vain kenkäplankkia?

    Äänestä

Mies on käy viittäkymppiä, lakatut kynnet ja parikymppisen hopparin kledjut päällä ja sit pitäis jonkun suunnilleen oman ikäisen daamin kiinnostua hänestä.

Äänestä

Vika on siinä että Esko on vieläkin Martinan talutushihnassa ja hyppää eukon asioilla jos niin käsketään. Jos miehellä ei oo "munaa" olla mies niin kaikinmokomin saa ollakkin exänsä palveluskuntaa.
Toinen suuri vika on Martina, kukaan järkevä nainen ei todellakaan ala vääntämään sen kanssa.

Äänestä
  • Voi olla, että kun Victoria kasvaa aikuiseksi ja muuttaa omilleen, niin sitten ei Eskon tarvitse enää pelätä Martinaa 🤔 Silloin Esko on jo reilusti yli 60v, kurssi voi olla jo aika matalalla silloin. Eskon pitäisi uskaltaa alkaa elää nyt ja tässä hetkessä, että ehtisi solmia hyvän parisuhteen jonkun kivan naisen kanssa. Esko, heivaa nyt se exä pois elämästäsi. Teillä on yhteinen tytär, mutta ERI elämät 👍

    Äänestä

  • Niinpä.miloin kuljettelee Hankoon, milloin toimii juontajana tyrkyn rytkyjen lanseerauksessa.
    Ei tällainen lapanen oikein nykynaiseen vetoa.
    Hyvät välit exään on tietysti lasten kannalta hieno juttu,mutta tässä keississä tärkeintä on pitää eksä tyytyväisenä,uusi kumppani jää kakkoseksi.
    Martina kestää hyvin huonosti ”kilpailijoita”joten Eskon uuden naisen osa ei tule koskaan olemaan helppo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä.miloin kuljettelee Hankoon, milloin toimii juontajana tyrkyn rytkyjen lanseerauksessa.
    Ei tällainen lapanen oikein nykynaiseen vetoa.
    Hyvät välit exään on tietysti lasten kannalta hieno juttu,mutta tässä keississä tärkeintä on pitää eksä tyytyväisenä,uusi kumppani jää kakkoseksi.
    Martina kestää hyvin huonosti ”kilpailijoita”joten Eskon uuden naisen osa ei tule koskaan olemaan helppo.

    Voipi saada uusi kumppani vaikka ” pataan” 😁

    Äänestä

  • Esko on jo viikon Novalla jauhanut valtakunnallisella tasolla parisuhdeongelmia. Etsii kaiketi neuvoja omiin ongelmiinsa, kun aihetta käsittelee päivätolkulla.

    Äänestä

Tarkoitat kai "äidillisiä otteita. Todennäköisesti uusi tyttöystävä on Martinan mielestä sen ansainnut.

Äänestä
  • On se kumma ajatuksen juoksu tyrkyllä 🤔 Itse ei ottaisi Eskoa enää, mutta ei muillekaan häntä antaisi 😳

    Äänestä

Monet pitävät exiensä kanssa paljon yhteyttä ja se osoittaa aikuismaista käytöstä. On ihana nähdä kun Esko ja Martina kasvattavat lastaan yhdessä, ovat kavereita ja Esko on usein mukana Martinan bisneksissä mm juontohommissa. Välillä käy niin, että vielä eron jälkeenkin on se jokin, joka pitää paria yhdessä eikä sitä niin vain toista jätetä vaikka erottu olisikin. Minusta on kiva kun he pitävät yhtä ja huolehtivat näin myös toisistaan. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan ja voihan olla, että näemme tämän parin vielä jossain kohtaa uutta liittoa rakentamassa. Rakkaus on niin ihmeellinen.

Äänestä
  • Kyllä skenario Martinasta ja Eskosta yhdessä voidaan unohtaa saman tien.
    Muija on niin tottunut EiraHankoLeviEspanja-asuntoihin ja siihen,että elatus mahdollistaa ympärivuotisen treenaamisen ja jonninjoutavat projektit —oma ansiotyö voi olla pelkää puuhastelua.
    Täähän on Martinalle hyvä järjestely—ex-mies hoitaa pääasiassa parin lapsen nyksä toisen ja muija voi liihottaa maailmalla aivan niinkuin tahtoo ,vaila arkihuolia.
    Naiselle riittää äitiydeksi muutamat instaan postatut poseeraukset.

    Äänestä

  • Mitään niin pahaa ei kyllä Eskolle toivoisi, että tyrkyn kanssa vielä joutuisi yhteen 😨 Ajatuksen tasollakin hirvittää moista edes ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitään niin pahaa ei kyllä Eskolle toivoisi, että tyrkyn kanssa vielä joutuisi yhteen 😨 Ajatuksen tasollakin hirvittää moista edes ajatella.

    Eskon kannattaisi pariutua esim. Mäntyharjulaisen miljönääriin kanssa!

    T. Pumppu-Anssi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Esko, sinä kerrot, ettei mikään tunnu miltään. Kukaan nainen ei tunnu miltään. Martinako vei libidosi?

Ota Johanna Tukiainen puolisoksesi. Hän ei kelpaa muille. Silloin tuntuu. Mikään miltään. Painoa Johannalla on enemmän kuin tarpeeksi. Silloin, tuntuu ja paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu