Eränkävijä-Riikka

Anonyymi

Jakso 6: Riikka kalastaa kaverinsa kanssa merellä. On keksitty päivän ratoksi kalakilpailu: kuka saa isoimman kalan jne.

Hauet tarttuvat uistimiin, niitä kiskotaan ison huudon saattelemana kohti korkealaitaista venettä, nostetaan ilmanhaavia ylös, käännellään ja mittaillaan, "onpas iso" ja lopuksi naurun saattelemana heitetään takaisin veteen.

Millä moraalisella oikeudella ihminen toimii näin? Eläimiä kiusataan ja vahingoitetaan oman huvittelunhalun kustannuksella, alamittaisten kalojen vapauttamisen toki ymmärrän mutta tässä ei ollut kysymys siitä. Ja jos vefotaan ns. valikoivaan kalastukseen, on se pelkkää hurskastelua oman epäeettisen toiminnan tukemiseksi.

Ihminen, joka saa nautintoa kiduttaessaan eläimiä, on sadisti.

1

241

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kalat kuuluvat valitettavasti hyönteisten yms selkärangattomien kanssa samaan kastiin joita ei tarvitse kohdella inhimillisesti. C&R kalastus on jostain ihmeen syystä tullut muotiin vaikka jo varhaisemmatkin tutkimukset tietävät että suurinosa vapautetuista kaloista kuolee.
      Keksitään syitä milloin kala on alimittainen tai milloin liian suuri emokala ettei tarvitsisi ottaa ja pääsee kiimoissaan taas uusia rääkkäämään. Minut on pienestä pitäen opetettu siihen että kalastan sen minkä syön. Muun ajan pidän pyydöt kuivalla maalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      382
      1471
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      971
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      925
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      91
      923
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      71
      891
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      629
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      614
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      605
    Aihe