Erooonnyheti

Vaadimme että järjestetään kunnallinen kansanäänestys koskien Varkauden kaupungin valtuuston puheenjohtajan Kari Rajamäen erottamisesta. Perustelut.:Kaupungin velat ovat kasvaneet 300miljoonaan euroon hänen ollessaan puheenjohtajana. Rajamäki on vaikuttanut myös Kaupungin hallituksen toimintaan haitallisesti. Laiminlyönyt vanhustenhoidon ongelmat. 2018 vanhus ulkona pakkasessa 10tuntia.Hoitajien lukumäärä ei vastaa sitä mitä pitäisi. . Vähätellyt lastensuojelun ongelmia mm. Kaupungin valtuuston kokouksessa. Ylimielinen suhtautuminen toisen puolueen polikoihin ja vanhanliiton politiikka josta on seurannut jatkuva velkaantuminen ja kinastelu sekä asioiden junnaaminen ja hidas eteneminen. Ei ole saanut kaupungin virkamiehiä kuriin niin sote kuin tytäryhtiöissä. 150000e juhlat 90v juhlavuonna, samalla kuin kaupungissa on 2kertaa viikossa 80 ihmistä leipäjonossa. 1miljoonan e auditorio Taitotaloille, samalla kun velkaantunut Wartalo tarvitsee 1miljoona e pääomitusta. Eiköhän tässä ole perusteluja tarpeeksi
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mihinkäs piirakat ja rwy-kuoro jäi?

Äänestä

kevytmaidot

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaadimme että järjestetään kunnallinen kansanäänestys koskien Varkauden kaupungin valtuuston puheenjohtajan Kari Rajamäen erottamisesta. Perustelut.:Kaupungin velat ovat kasvaneet 300miljoonaan euroon hänen ollessaan puheenjohtajana. Rajamäki on vaikuttanut myös Kaupungin hallituksen toimintaan haitallisesti. Laiminlyönyt vanhustenhoidon ongelmat. 2018 vanhus ulkona pakkasessa 10tuntia.Hoitajien lukumäärä ei vastaa sitä mitä pitäisi. . Vähätellyt lastensuojelun ongelmia mm. Kaupungin valtuuston kokouksessa. Ylimielinen suhtautuminen toisen puolueen polikoihin ja vanhanliiton politiikka josta on seurannut jatkuva velkaantuminen ja kinastelu sekä asioiden junnaaminen ja hidas eteneminen. Ei ole saanut kaupungin virkamiehiä kuriin niin sote kuin tytäryhtiöissä. 150000e juhlat 90v juhlavuonna, samalla kuin kaupungissa on 2kertaa viikossa 80 ihmistä leipäjonossa. 1miljoonan e auditorio Taitotaloille, samalla kun velkaantunut Wartalo tarvitsee 1miljoona e pääomitusta. Eiköhän tässä ole perusteluja tarpeeksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu