Ja sen kokemisesta/selviytymisestä!
Elämä isänä/äitinä jatkuu, vaikka on vain tuhkaa uurnassa!
Itse olen menettänyt kaksi lastani, aikuiseksi jo kasvaneet. Elämä on armotonta, eivät olleet edes"luusereita", ihan OK elo oli...kesken jäi kuitenkin. Kolme lastenlasta jäi, mutta...
Miten jatkaa ja jaksaa...tuntuu niin pahalta nähdä pieniäkään...kun ei ole enää omia lapsia...
Elämä isänä/äitinä jatkuu, vaikka on vain tuhkaa uurnassa!
Itse olen menettänyt kaksi lastani, aikuiseksi jo kasvaneet. Elämä on armotonta, eivät olleet edes"luusereita", ihan OK elo oli...kesken jäi kuitenkin. Kolme lastenlasta jäi, mutta...
Miten jatkaa ja jaksaa...tuntuu niin pahalta nähdä pieniäkään...kun ei ole enää omia lapsia...
Vastaukset 47
Vanhimmat
olisin halunut auta sua ... mutta en nyt tietä
mitä voisin tehdä ... vaikka kuunella ... anteeksi mun suomi - olen virosta mutta kuitenkin
ihminen joka välita toisen surusta ...
Välittyi jotenkin AITO tunne ! Kiitti ! T
Kertomassasi häiritsee joku asia. ..
Tuntuu tutulta eikä tunnu kuitenkan..
Provoviesti vai ei..?
Häiritsee joku vaikka itse olen lapsen menettänyt.
Haluisin auttaa mutta kun en tiedä mikä häirtsee. ...
Kerro enemmän
On todella kurjaa, jos joku kirjoittelee ihan huvikseen tänne surullisia tai muita juttuja, jotka eivät ole totta.
Mistäpä sen voi sitten tietää? Ei oikein mistään, jos on vielä kaiken lisäksi hyvä "sepittäjä".
Tällaiset ihmiset ovat jollain tapaa viksahtaneita ja säälittäviä. Haluavat lukea miten ihmiset ottavat osaa heidän "asiaansa". Ehkäpä vielä naureskelevat makeasti vastaajien typeryydelle ja halpaan menolle??
Silti, meidän ei tarvitse tietää onko se valhe vai totuus. Meidän osanottomme on ainakin aitoa. Häpeä kuuluu sille sepittäjälle.
TÄLLÄ KIRJOITUKSELLA EN TARKOITTANUT, ETTÄ JUURI TÄMÄ ALOITUS OLISI OLLUT VALHETTA JA KEKSITTYÄ.
Puhuin yleisesti kaikista kirjoituksista.
Minä uskon kyllä mitä ihminen sanoo, koska itse en osaa valehdella. Luulen kait, ettei kukaan muukaan sitä tee.
No joo...tietenkään en ole NIIN tyhmä, että ihan kaikki uskoisin. Kyllä sen huomaa, koska ihminen sepittää juttuja, kun useammin hänen kanssaan keskustelee.
Ihmisen elämässä pahin on puolison menetys kuoleman kautta. Toiseksi pahin oman lapsen menetys, jos menettää lapsia monta ne summana ovat kaikkein pahinta jo, mutta lapsenlapset lievittävät menetystä.
En osaa lausua rohkaisevia, rakentavia sanoja, vain sen että lastesi elämä jatkuu juuri näissä lapsenlapsissa. Keskitä rakkautesi heille, et liikaa voi antaa.
Minä en osaa keskustella, vaikka aihe kiinnostaa, menetin samana maaliskuun lopun päivänä rakkaani ja hänen kantaman, vielä syntymättömän ensikoisen, siitä tulee nyt 26 vuotta. Lapsen näkeminen, nimen omaan pienen lapsen näkeminen, tuo vielä yhä liian usein mieleen miltä oma lapsi olisi näyttänyt, mitä puuhinut, mitä puhunut, miten käten kaulaan kiertänyt... ja siinä mies itkee taas.
Se on niin luonnonvastaista että oma lapsi kuolee ennen vanhempia .
Mitenkän sitä ei voi ymmärtää ja surutyö se kestää koko loppuelämän jokatapauksessa .
Kuitenkin elämää on elettävä kaikkien muiden vuoksi ja kaiken tuen ota ihmeessä vastaan ja mene puhumaan asiasta se auttaa parhaiten yli pahimman vaiheen .
Sillä vain aika se auttaa se että menee arkipäivää eteenpäin päivä ja viikot ja vuodet vain se jotenkin jossain vaiheessa se tuska se ahdistus helpottaa vaikkei koskaan voi sitä unohtaa ja saada takaisinkaan . Arjen askareet ne vie eteenpäin ja ne rutiinit ja itkukin jos pystyy itkemään sitä ahdistusta ulos
Ammattiauttajat kriisityöntekijät ja myös seurakunnan työntekijäissä on sellaisia kriisistä yli auttavia ja jaksavat tukea kun sitä eniten tarvitset .
Sinun aikasi on vielä elää nyt ja sillä on tarkoituksensa.
ja tunnelmat kuin avomiehelläni(ensi kesäkuusta lähtien miehelläni)on vielä, vaikka hänen vaimonsa kuolemasta on kymmenen vuotta ja hänellä on minut ja heidän liittonsa kolme lasta.
Voikohan mies sitten rakastaa vain yhtä naista elämässään sillätavoin kokonaisvaltaisesti.
Minä olen rakas ja tärkeä, mutta usein itseni vain korvikkeeksi tunteva.Taloudenhoitaja ja äitipuoli, jota miehen tytär ei edes hyväksy.
Oma eroni 20 vuotta sitten oli vankilasta vapautuneen helpotusta ja onnea. Vuosikaudet alkoholisti miehen pahoinpitelyn ja laiminlyönnin kohteena eläminen on jättänyt jälkensä.
Tämän päivän tilanne on minulle onnen kokemista, vaikka olenkin vain korvike.
Olen keskustellut tästä nimenomaisesta aiheesta useitten ihmisten kanssa. Se oli mm. kahvipöytäkeskustelumme aihe noin vuosi sitten, Konginkankaan onnettomuuden aikaan, kun paljon nuoria kuoli.
Kaikki liitossa elävät henkilöt pitivät lapsen kuolemaa pahimpana ihmisen menetyksenä ja puolison kuolemaa vasta sitten. Kanta oli varsin yksiselitteinen.
Surut on listattu, en muista mistä luin. Ensin oman lapsen kuolema, sitten avioero, vasta sitten puolison kuolema. Kukin kokee tietysti tavallaan.
Suurin pelkoni oli lapsen ollessa pieni se, että hänelle tapahtuisi jotakin pahaa. Jos olisi, en tiedä, miten olisin kesrtänyt sen.
Avioero oli suuri murhe tietenkin, mutta ei ylipääsemätön. Myöhemmin tapahtunut rakkaan koirani kuolema oli suurempi suru kuin ero.
Ei puoliso ole pahin...oma lapsi on se vaikein menettää kuolemalle...Kummankin olen kokenut...
Mies oli RAKAS ja rakastettu, siitä selvisin...mutta nuoren(26v)lapsen kuolema on KAMALAA...äkkiä,VÄÄRIN...VÄÄRIN...itkettää...lopetan tään keskustelun.. Kiitos os.otosta!!
Eroissa on eroja. Kai listauksessa tarkoitettiin vastentahtoista avioeroa. Koirani kuolema oli todella paha minullekin, sitä ei voi verrata läheisen kuolemaan eikä pidäkään, mutta paha paikka se monelle on.
helpotti, kun edes joku lukee ja antaa empatiaa...
...että lopussa kuitenkin surit eniten oman lapsen menetystä? Se on juuri sitä, kun lapsen kuoleman jälkeen suree ja miettii, ettei saanut nähdä lapsen varttuvan..., mitä oma lapsi olisikaan touhunnut, puhunut, halunnut? Miltä olisi näyttänyt isona? Mikä hänestä olisi tullut?
Puolison kuolema on kova paikka, varsinkin silloin, kun samassa yhteydessä menettää tulevan lapsensa, ja jos puoliso on läheisin, eikä ole muita sukulaisia enää elossa.
Koetahan plunger elää tätä hetkeä, koska mennyttä ei saa takaisin, ja loputon kova sureminen tekee sinusta todella surullisen ihmisen, ja sitä emme halua.
Älä itke plunger, kun "tunnet" lapsen käden kiertyvän kaulaasi, vaan hymyile onnellisena, sillä se on ilon aihe eikä surun. Hymyile sille syntymättömälle lapsellesi, niin hänkin hymyilee sinulle siellä jossain, ja on iloinen kun näkee isin onnellisena. Sitä he molemmat "siellä jossain" haluavat. Ovat lähelläsi aina kun iloitset SIITÄ, että sait kerran "omistaa" heidät.
Kuolemaa ei voi peruuttaa, eikä tehtyjä tekoja saa tekemättömiksi. Siksi eläkäämme kuin olisi läheisesi viimeinen päivä.
ja kerron, että elän juuri niin kuin olisi oman ja läheisten viimeinen päivä. Läheisiä ei tosin ole - siis, ei ole - vain gumma, kummitäti, pian 90 vuotta täyttävä, vanhainkodissa. Hän ei ole sukulainen, vain suku-korvike. Kuin 'relikti', sen jälkeen kun kaikki muut ovat poissa.
Ensin äiti, kesällä '56, sairaus vei äkkiä.
Sitten isä, syksyllä '59, itsemurha.
Sitten puoliso, raskaana, '79, lastiauton alle.
Sitten kummityttö, '99, pahoipitelyn uhri.
Sitten hänen äiti, sisarpuoli, '99, itsemurha.
Oli muma ja fasteri kyllä, ei yhtä serkkua vaan, sota vei vanhempien sisaruksista 3 ja yksi lapsena hukkui. Aika merkillinen kuvio, että ihminen voi jäädä kahdesta suvusta yksin ja vielä menettää oamn perheen alun.
Lasta on kantanut sisällään ja he ovat läheisempiä äidille kuin mies,tottakai!
On se todella omituista, miten jonkun kohdalle voi sattua kaikki.Todella "säännöllinen kuvio" toistuu kertomassasi.Onneksi et ole kuviossa mukana. Oli aika surullista luettavaa, tuo "listasi".
Onkohan paljonkin ihmisiä kenellä ei ole sukulaisia? Se olisi kyllä kauheaa, jos minulla ei olisi yhtään sukulaista enää!
Pieni on sukuni kyllä, jos vertaa muihin tuntemiini sukuihin.
Sinuun verrattuna on sukuni suuri! On kolme lasta ja yksi lapsenlapsi, äiti, veli, serkku. Ja sitten kait sellaisia sukulaisia joita en tunne oikein. Ex-miehen puolelta onkin sitten iso suku, mutta ne ovat sitten lasteni sukua, vaikka kovin tuttuja ovatkin minulle.
Olen lukenut nyt monta kertaa nuo kuolemat. Huokaus. Surullinen on suvun tarina.
Menen kyllä nyt nukkumaan, ennenkuin käki ulkona alkaa kukkumaan! Hyvää yötä Sinulle!
että kirjoitin äitin kuolinvuoden väärin!
EI '56 vaan '52 tietysti. Kouluun menin '56 ja sinä vuonna isän 2. avioliitto.
Ei itse asia muutu toiseksi, mutta täytyy virhe korjata, vaikka Sinä tai muut lukeneet enää palaavat.
Olet kovin tunnontarkka. Se on hyvä asia.
Minä olen yrittänyt päästä kirjoittamaan...tai siis lähettämään tekstiäni, mutta ei lähde. Kait ne sitten tulee joskus yhdessä köntissä, ilman päätä ja häntää!!!
Jostain virheestä/häiriöstä ilmoitteli koneeni, olevan palstalla!!??
Oho! Sain lähtemään kirjoituksen, mutta en itseäni nukkumaan!
Olenko puolisokea, vai oliko sinulla plunger koko ajan tuo kirjelätkä nimesi perässä???!!!! Kait olet se plunger? Plunger siis.
Kävin kurkkaamassa sinua, mutta ei siellä ollut kuvaasi. Vai oliko se oma kuva?!
Kirjauduin ihan pirruuttain, jotta näkisit kenen kanssa olet kirjoitellut!
Minä kuulun niihin vihattuihin nikittömiin, jotka pitävät itse kirjoitusta tärkeämpänä, kuin nikkiin tuijottamista. Aina joskus viitsin kirjautua, kuten nyt. Taidan olla yliväsynyt, kun sellaisen tempun tein.
Tulin tänään Ruotsista. Kovin oli kurja ilma siellä, verrattuna tähän Suomen ihanaan pakkas-säähän. Eilen tuli vettä kaatamalla, tunnin ajan. Siis Ruohtissa.
NYT menen nukkumaan. Taas kerran: hyvää yötä!
Kumpi sinä plunger olet Kiinalaisessa: Tiikeri vai Puhveli? -50, vai -49?
on varmasti hyvin raskas taakka. Vanhemmiltani kuoli lapsi aivan pienenä, koskaan eivät kertoneet edes sitä minne tämä veljeni on haudattu.
Aiemmin lasten kuoleminen varsinkin pienenä oli paljon tavallisempaa. Isovanhempieni perheissä oli kummassakin useampia tällaisia tapauksia. Silti heillekin näiden kuolleiden lasten muisteleminen oli äärettömän vaikeaa. Äidinäitini on kirjoittanut vihkiraamattunsa lehdelle kahdeksanvuotiaan poikansa kuolinhetken minuutin tarkkuudella.
Voimia Sinulle taakkasi kantamiseen.
Minä katson että horoskoopit on yksi hölypöly.
Mutta vastaan: -49 ja eläimestä en tiedä, tiikeri on kaunis ja väkevä ja seksikäs, puhveli rauhallinen ruohonsyöjä, josta harvoi kuvia, ennen oli enemmän, Vietnamin sodan aikaan.
Jaahas...vai sanot sinä hölynpölyksi sitä, että olet PUHVELI!! Olisin kyllä veikannut sinun olevan Tiikerin, puheittesi perusteella. Toisaalta taas ...hm..joo..niin kait...
Käyhän kurkkaamassa mitä ne sanovat Puhveleista, siellä Kiinalaisissa horoskoopeissa. Sopiiko sinun luonteeseesi? Taitaapa löytyä aika paljon tuttua sinulle. Vai mitä luulet?
En tiedä/muista missä niitä oli, mutta kun laittaa hakuun kiinalaiset horoskoopit, niin eiköhän löydy jotain.
Katso ihan vaan uteliaisuuttasi. EI siis uneliaisuuttasi. Minä täällä olen unelias. Viidennen(?)kerran: hyvää yötä!
käärme! Minä olen skorppari lämsimaisen horoskoopin mukaan
tosi paha virhe, mutta ei enää kauaa.
olla käärme, vaikka itse en pelkää en ihoa tunne käärmeisiin. Olisin tiikeri, viidakon suojassa raitojen kanssa niin ettei kukaan huomaa, siis piilossa. Siinä vain on se ikävä mutta, että tiikeri tappaa ja minä en väkivalta suvaitse.
suvaita väkivaltaa.
Minä ymmärrän esimerkiksi puolustussotaa ja sen tärkeyttä , siis sen merkityksen, vaikka olen aika nuori, mutta vaari on kertonut ja tiedän ja ymmärrän
maantieteellisen asemamme.
Skorppareita tunnen. Ovat melkoisen seksuaalisia ihmisiä. Ja pahoja suustaan suuttuessaan! Ne ainakin, ketkä tunnen.
Käärmeestä en ole pahemmin lukenut, kun en tunne ketään käärmettä. Katso vaan sinäkin sieltä hakukoneella: kiinalaiset horoskoopit. Siellä ne kertoo millainen on käärme luonteeltaan.
Eihän sinun tarvitsekaan tahtoa olla Käärme. Etkä saa olla edes Tiikeri! Sinä olet edelleen se Puhveli. Ja Puhvelina pysyt, jos et jälleensynny joksikin muuksi!
Tää toimii taas! Kone siis. Minä en enää toimi.
Hauska,seksikäs ja aloitekykyinen,ehkä ei aviomiehenä/vaimona niin uskollinen mutta eihän heidän kanssaan naimisiin tarvitsekaan mennä
Kun sain tietää keskenmenon jälkeen etten tule saamaan koskaan lasta,hankin koiran,joka oli minulle "lapsi"
Rakastin,hoidin,jopa pilkattiinkin joskus,ei koira voi lasta korvata.Ei tietenkään,vaan kun olet juuri hoivaamista täynnä,tämä pieni oli kuin taivaan lahja!
Ex-alkoholisti mieheni tuli samana päivänä julistamaan kuinka hänen uusi naisensa odottaa lasta!Ironista...
Kun jouduin koirastani luopumaan,se oli niin paha paikka etten uutta ole uskaltanut ottaa.
Sun on itse se päätös tehtävä,rakkaan lopetus.
Vielä viimeyönäkin näin unta valkoisesta ketusta,jota hoivasin.Niin kaipaan vieläkin.
Kohtalo kuljetti minulle hyvän miehen samoihin aikoihin ja sanompa-hän oli pelastajani.
tämä tuohon ketjun aloittajan vakavaan aiheeseen miten?
...näinhän ihmiset keskustelee kahdenkeskenkin ollessaan. Asiat etenee alkuperäisestä aiheesta, kun napataan joku aihe jutun keskeltä.
Vähän sama "juttu" kuin siinä leikissä, jossa vierustoveri kuiskaa jotain toisen korvaan ja ketju jatkuu....
Aloitus oli vakavasta ja ikävästä asiasta, mutta eihän ketään voi pakottaa kirjoittamaan omista ikävistä tunteistaan, jos ei pysty. Eikö se riitä, että on mitä ilmeisimmin lukenut aloituksen, ja ottanut osaa suruun, ainakin mielessään?
että ku sinul tulee viesti jos lukee suru niin sinä vastaat,että no minä hetken luin,mutta kuuteles kun minulla on tärkeämpi tämä minun ilo!!!!!
Mitenkäs sait väännettyä juttuni tuollaiseksi?
Kurkkasin profiiliasi ja sen VP osuus sopii minuun TARKALLEEN. Eikö se jo kerro, etten ole tuollainen kuuntelija ja puhuja?
Kaikki ystäväni ja tuttuni ovat VP:ssä kuvaamasi kaltaisia. Minä olen se antava puoli, enkä todellakaan odota mitään saavani heiltä.
sinä tiedät mistä puhut!
EN TIEDÄ YHTÄÄN MISTÄ SINÄ PUHUT NYT?
Kaikkea mahdollista onnea elämääsi.
Aikaa 11kk, siinä ajassa kuoli kaksi poikaani,anoppini ja 12v koirani. Tämä ei ole mikään provo, vain tosiasia...
Nyt on koiranpentu tullut taloon...Ihana asia...antaa iloa ja elämää...
Aika parantaa haavat mutta arvet jää
Kattelen vielä sunn.iltana tänne kun pääsen, loput kommentit(jos tulloopi).
t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t t
Oma lapsi on aina läheisin, varsinkin naiselle, joka on kantanut tätä sisällään 9kk.
Seuraavaksi tulee vanhemmat, sisarukset, ja vasta sitten puoliso, joka on aivan vieras ihminen, ennen tapaamista ja seurustelua/avioliittoa.
Olkoon se oma lapsi millainen "luuseri" tahansa, niin aina se on hirvein tunne, kun saa tiedon oman lapsensa kuolemasta.
Jos joku on toivonut "luuseri-lapsensa" kuolemaa, niin onko rakkaus lapseen ollut aitoa?
Kaikki ostareiden puliukotkin ovat JONKUN LAPSIA!
Valinta elämäntavasta on heillä oma, mutta saa heitä kohtaan silti tuntea sääliä-ei toivoa kuolemaa.
Monelta vanhemmalta olen kysellyt, miten ovat selvinneet lapsensa kuolemasta? Eräs oli 80 vuotias nainen, jonka lapsi oli kuollut jo 50 v. sitten. Hän sanoi ettei siitä toivu koskaan KOKONAAN. Se on sanoin kuvaamaton tunne, menettää oma lapsi, kertoi hän vielä.
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
tänään on niin kausnis päivä, että lähden lenkille ja sit saunaan. ilalla haluaisin kuulla
rakkauden ääniä.Saas sitte nähdä kuinka käy?
mutta surullista jos jään ilman ?
On aivan käsittämättömän kamalaa ajatellakin että on menettänyt kaksi lastaan. Olet ajatuksissani ja auttaisin, jos vain jotenkin voisin. Kyllä se niin on että oman lapsen kuolema on kaikista kamalin asia, mikä vanhempaa voi kohdata. Ei omien vanhempien, ei puolison, eikä kenenkään muunkaan kuolema voi tuntua niin pahalta kuin oman lapsen. Se on huutava vääryys, että lapsi kuolee ennen vanhempiaan. Olen viime aikoina saanut vähän esimakua asiasta, kun poikani sairastui syöpään. Ennuste on onneksi hyvä, mutta kuitenkin..... Tunnen monia vanhempia, jotka ovat lapsensa menettäneet ja siitä jotenkin toipuneet. Aikahan se on se ainut asia, joka siihen hissuksiin auttaa. Ja minä sanoisin että onneksi sinulla on ne pikkuiset, joissa näet "pienet palaset" lapsiasi. He tarvitsevat isovanhempaansa.
vaikea asia ettei tiedä kuinka sanoa mitään muuta kuin, että koeta jotenkin jaksaa päivä kerrallaan ja puhu menetyksistäsi mahdollisimman paljon. Toivottavasti sinulla on lähelläsi ihmisiä jotka osaavat ja jaksavat kuunnella, sekä kaikin tavoin tukea sinua.
Tämäkin foorumi on osaltaan hyvä purkautumistie, hyvä että uskalsit ja jaksoit kirjoittaa tänne.
Oman lapsen kuolema on sellaista ettei sitä edes uskalla ajatella kohdalleen, eniten toivon että minä saan lähteä täältä ennen lapsiani.
Kohtalo vaan ei aina ole oikeudenmukainen, otan osaa, halaisin ja rutistaisin sinua jos oisit tuossa vierellä *virtuaali halaus kuitenkin*.