Kausi-bulimikkona sekä huvittaa että v*****aa lukea noita "normaalien" neuvoja.
Kuvitteleeko päivittelijät ja syömään kehoittajat oikeesti, että viestit menee perille?
Kyllä bulimikot jollain tasolla tietää olevansa sairaita, mutta ennenpitkää oireita aletaan pitää itselle kuuluvina,normaaleina vaikka selkäytimessä sairaus tajutaankin.
Hyvää tarkoittavat (ja myös "olet sairas") ohjeet vievät täällä vain palstatilaa, ainoa hyöty niistä taitaa olla antajilleen tuleva parempi mieli.
Vai mitäs tuumaatte, muut SAIRAAT bulimikot joiden pitäisi OPETELLA SYÖMÄÄN KOHTUULLISESTI JA TERVEELLISESTI sekä HAKEA APUA?
Kuvitteleeko päivittelijät ja syömään kehoittajat oikeesti, että viestit menee perille?
Kyllä bulimikot jollain tasolla tietää olevansa sairaita, mutta ennenpitkää oireita aletaan pitää itselle kuuluvina,normaaleina vaikka selkäytimessä sairaus tajutaankin.
Hyvää tarkoittavat (ja myös "olet sairas") ohjeet vievät täällä vain palstatilaa, ainoa hyöty niistä taitaa olla antajilleen tuleva parempi mieli.
Vai mitäs tuumaatte, muut SAIRAAT bulimikot joiden pitäisi OPETELLA SYÖMÄÄN KOHTUULLISESTI JA TERVEELLISESTI sekä HAKEA APUA?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samaistun myös kausi-bulimikon titteliin,ja yhtälailla olen ajatellut 'terveiden hyviä neuvoja' kovin naurettaviksi.Paras,mitä minulle on sanottuu,on: "Entä jos ens kerralla kun rupee tekemään mieli syödä ja ahmia niin et söiskään,lähtisit vaikka kävelemään." Ja: "Entäs jos yrittäisit syödä normaalisti?" Sama asia kun sanois alkoholistille tai huumeriippuvaiselle,että entä jos yrittäisit olla käyttämättä niitä päihteitä,ja kun rupee tekemään mieli viinaa niin lähtisit vaikka kävelemään. Hohhoi,hyväähän te 'tukijat' tietysti tarkoitattu,mutta jos tekstienne päämääränä on 'auttaminen',niin homma on pahasti luisunut käsistä :)
Hienoa keskustelun aloittaja,että otit asian esille.
Itse anoreksiasta parantuneena ymmärrän kyllä, että asia ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se paperilla tai ruudulla näyttää. Okei, ymmärrän että "toi on tosi tyhmää"-tason neuvot satuttavat, mutta esim. avunhakemiskehoitukset ovat ihan paikallaan.
Vaikka oma käyttäytyminen alkaakin salakavalasti tuntua itselle normaalilta, syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia. Potentiaalisesti tappavia. Siksi tulee tarve puuttua asiaan.
Millaista keskustelua te sitten toivoisitte täällä palstoilla? Pahoittelen, mutta teen kaikkeni, jotta oksentamisvinkkien jakelu ja painojen vertailu täällä loppuisivat. Vaikkei ongelmia olekaan helppo ratkaista, ei toki tarvitse ehdoin tahdoin kannustaa itseä ja muita tuhoamaan kroppaansa ja mieltään.
Ja tajuan että tavallaan te ette tee sitä vaan sairaus tekee, mutta siksi tarvittaisiinkin kunnon moderaattorit tänne.
pätevyyden ja auttamisen tunnetta.
Mitä se teiltä on pois, jos jotkut ihmiset saavat hyvän mielen siitä, että ajattelevat teidän parastanne ja haluavat auttaa.
Kenen tahansa on oikeasti hyvin vaikea auttaa syömishäiriöissä.
Ainut joka voi auttaa, on ihminen itse.
Itsestä se päätös parantua on lähdettävä.
Minä en siihen kyllä pysty, ikävä kyllä.
Mutta annan ihmisten luulla mitä haluavat.
Että heidän apunsa ja välittämisensä auttaa minuakin. Ja tuleehan siitä toisinaan hyvällekin tuulelle, kun tietää että jotkut ajattelee toisiakin, eikä aina vain itseään, niinkuin valitettavasti suurin osa ihmisistä.
sen verran, että se kyllä muakin tympäsee, kun joku todella luurangonlaiha tulee muka kertomaan että mä olen niin laiha ja mun pitäisi alkaa syömään jotakin.
Olen sanonutkin sellaisille, että katsoisivat ensiksi itseään ja haukkuisivat minua vasta sitten.
Siinä on kyse pelkästä omahyväisestä pelosta, että jos tuo onkin vielä joku päivä itseäkin laihempi.
...kuin ihminen itse, enkä tosiaankaan kuvittele naiivisti, että joku saisi jonkun nerokkaan oivallukseni jostain "olet sairas ja tarvitset apua"-kommentistani. Siitä huolimatta jakelen niitä edelleen, sillä vastustan tämän keskustelupalstan kehittymistä pro ana-tyyppiseksi yhteisöksi.
Sen verran olen jo alistunut, että hyväksyn sen, että jotkut ihmiset haluavat pyhittää elämänsä sairaudelle, jota kutsuvat "elämäntavaksi" tai "minun jutukseni", sen sijaan että edes haluaisivat pyrkiä terveyteen ja oman minuuden esille pääsemiseen. Kuitenkin haluaisin tällaisen syömishäiriöihin ja syömishäiriökäyttäytymiseen kannustavan ja opettavan keskustelun pysyttelevän siellä pro ana-yhteisöissä, joita on hiukan vaikeampi löytää kuin tällaista palstaa.
Nuoret ja epävarmat ihmiset, joilla olisi hyvät mahikset parantua tai olla sairastumatta, lukevat tätä palstaa, jolla syömishäiriöistä tehdään ihailtavia ja osaa luonnollista elämää. Eikö tällaisia äärimmäisen avoimia palstoja voisi pitää paranemismyönteisinä?
..jos tota mun kommenttia tarkotit. Opettele ääliö lukemaan. Mä kyllä hyvin tiedän ettei syömishäiriöistä paranneta millään "no ala syömään normaalisti"-lausahduksella. Mun kirjotuksen pointti oli siinä että vaikka anorektikot pelkää lihomista, niin olo voikin olla uskomattoman onnellinen jos uskaltaa antaa periksi. Tarkoitus oli rohkaista tekemään jotain oman tahdon vastaista. Ja apua kehotin hakemaan siksi, että se on parhaaksi luulemani keino päästä lähemmäksi parantumista. Jos sitä omin voimin yrittää, niin kestää tosi kauan, omasta kokemuksesta voin sanoa. Mä vaan toivoisin että joillekin muillekin kävisi yhtä hyvin tän asian kanssa kun mulle.
ei terveydestäkään voida puhua, oli kyse sitten "tuuribulimiasta" tai hardcore anoreksiasta... Itse uskoin vuosia, että syöminen on yksilöllistä eikä siinä ole terveyttä ja sairautta, mutta kyllä on siinä vaiheessa kun oma henki ja loppuelämä vaarantuvat. Ei muutama ylikilo tai pieni kaksoileuka elämää pilaa, sen sijaan jos sisuskalut on tuusannuuskana tai munuaiset tekevät tenän, ei siinä enää paljon naurata. Tässä oma kantani, ja puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä - tosin onneksi ei pysyvää vahinkoa ehtinyt syntynyt. Masentuneena ja pahasti syömishäiriöisenä ei ehkä jaksa ajatella tulevaisuutta, mutta myöhemmin voi kyllä harmittaa, kun (jos) tajuaa, että haluaa sittenkin elää täyden elämän.