Nilkkamurtuma ei ole luutunut

Anonyymi

Nilkan ulkokehräs murtui 2,5 kuukautta sitten Weber-B-tasolta eli hyvin yleinen murtumatyyppi. Ongelmana on vain nyt, että murtuma ei ole vieläkään luutunut

Alunperin murtuma todettiin sairaalapäivystyksen röntgenissä ja läpivalaisussa hyväasentoiseksi, joten leikkausta ei tarvittu, vaikka sitä kuitenkin hetken harkittiin yhden millin siirtymän vuoksi.

Jalkaan laitettiin päivystyksessä umpikipsisaapas kuudeksi viikoksi. Kontrollikuvissa ja ortopedin vastaanotolla kävin viikon ja kahden viikon kuluttua murtumasta. Jalan varaukset olivat perinteiset 2 2 2 viikkoa eli aluksi ei varausta, sitten osavaraus ja lopulta täysvaraus. Näitä noudatin keppien avulla kulkien.

Kuuden viikon kuluttua menin taas ortopedin vastaanotolle ja röntgeniin. Murtuma ei ollut kuvissa luutunut, mutta ortopedi määräsi kipsin poistettavaksi, ja vaihdettavaksi hyvin kevyeen AirCast-nilkkatukeen. Keppejäkään ei saanut käyttää enää ja fysioterapia tulisi aloittaa heti. Lääkäri sanoi, että murtumat paranevat aina, vaikka joskus luutuminen voi olla hidasta.

Ehdin käydä kolme kertaa fysioterapiassa ja kulkea kepeittä nilkuttaen kevytlastassa luullen kaiken olevan ok. Toki nilkassa oli kipua, mutta siitä selvisi levolla ja särkylääkkeellä.

Kolmen viikon päähän oli varattu vielä yksi kontrollikäynti ortopdeille ja röntgenkuva jos niin haluaisin. Halusin ja kuva otettiin. Ei edelleenkään minkäänlaista luutumista. Onnekseni ortopedi, jolle olin ajan varannut, olikin vaihdettu jostain syystä toiseen lääkäriin, joka kulmat kurtussa määräsi tarkemman TT-kuvan ja kehotti varaamaan ajan alaraajoihin erikoistuneelle ortopedille. Näin toimittiin.

Erikoisortopedi näytti TT-kuvat, ja sanoi ettei kuvissa näy lainkaan luutumista. Syytä tähän ei löytynyt. Hän määräsi kaiken kuntoutuksen ja fysioterapiat keskeytettäväksi, jalkaan laitettiin tuhti kävelykipsi, Walker-ortoosi taas kuudeksi viikoksi ja kepit jälleen käyttöön. Varata saisi kivun mukaan.

Kuuden viikon kuluttua uusi TT-kuvaus. Jos siinä ei näy luutumista, tulee toimenpiteeksi ikävän kuuloinen leikkaus, jossa lonkasta kairattaisiin siirreluuta nilkan murtumakohtaan ruuveilla kiinnitettäväksi.

Etsin kohtalotovereita. Onko muilla jäänyt nilkkamurtuma luutumatta? Onko luutumattomuuden syy selvinnyt? Kauanko luutuminen on hidastuessaan kestänyt? Oletteko joutuneet leikkaukseen? Mahtoiko tapahtua hoitovirhe? Jne. jne. jne.

Täällä kauhukuvien vallassa kärvistelen ja haaveilen kepeästä askeltamisesta ja urheilusta.

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia.

9

4496

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lepää, maltti on valttia.

    • Onko sinulla nyt kipsi jalassa ja kepit käytössä..? tosi pitkään on luutuminen kestänyt..:(

    • Anonyymi

      Luu uusiutuu mutta 2-3 kk on aika lyhyt aika

      6 kk - 1v olis lähempänä totuutta
      juo riittävästi ja syö terveellisesti

    • Anonyymi

      Vuosia sitten jalastani murtui kumpikin luu nilkan yläpuolelta.
      Kipsaus ja sairausloma.
      Luutumista ei tapahtunut ollenkaan.
      Lääkäri sanoi, että aika parantaa.
      Näin mentiin yli viisi kuukautta.
      Lopulta osaston ylilääkäri puuttui asiaan ja määräsi varjoainekuvauksen.
      Kuvauksen nimeä en muista. Se tehtiin kuitenkin paineistetusti.
      Ravinto ei kulkenut murtumakohtien läpi, joten määrättiin luudutusleikkaus.
      Lonkasta luulastuja murtumakohtiin.
      Paraneminen alkoi heti.
      Kolmessa kuukaudessa jalka oli terve.

    • Anonyymi

      Mitä sinulle nyt kuuluu? Minulla on samanlainen tilanne Walker ensi 2 2 2 kipsi pois. 11.1.2021 kävin ortopedilla ja nilkka on väljä sivusuunnassa. Seuraavaksi magneettikuva ja kartiokeilakuvaus, eilen soitto murtuma ei ole luutunut. Aika toiseen kaupunkiin ortopedille mitä nyt? Kertokaa kokemuksia.

      • Anonyymi

        Minulla sama....6viikko menossa,fyssari ensikäynnillä lähetti päivystykseen kun jalka todella turvoksissa.luutumista ei kuvien mukaan ole tapahtunut.voin kävellä hiljaksiin yhdellä kepillä.nyt lähetetty tiedot ortopedin arvioon,mitä seuraavaksi?
        Oon todella onneton,kun olen ollut kova liikkumaan.


      • Anonyymi

        Millainen on tilanteesi nyt?
        Itsellä reilu kolme kuukautta murtumasta, välillä kova kipu kävellessä ja siksi tutkittiin. Röntgenkuvat perusteella luutuminen pahasti kesken. Lähetin TT-kuvaukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen on tilanteesi nyt?
        Itsellä reilu kolme kuukautta murtumasta, välillä kova kipu kävellessä ja siksi tutkittiin. Röntgenkuvat perusteella luutuminen pahasti kesken. Lähetin TT-kuvaukseen.

        Kaksi kk mennyt,ei paljon muuttunut.Kävelen hiljoksiin mutta nilkka turpoaa....Fyssaria en ole saanut,odottelen pääsyä että saisin tietoa. Ortopedi palautti lähetteeni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi kk mennyt,ei paljon muuttunut.Kävelen hiljoksiin mutta nilkka turpoaa....Fyssaria en ole saanut,odottelen pääsyä että saisin tietoa. Ortopedi palautti lähetteeni.

        Hei, miten tilanteesi?
        Itsellä vastaava. 2 murtumaa nilkassa, turvotus ja kipu. Ei luudu. Ei ole kylläkään kipsattu, vaan tuhti ortoosi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      58
      2570
    2. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      117
      1348
    3. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      136
      1176
    4. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      77
      1074
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      1013
    6. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      20
      885
    7. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      118
      783
    8. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      27
      768
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      734
    10. Eläinpuisto on edellä Ähtärissä muut tulevat perässä eli maksumiehiä kaivataan

      Näin totesi alueuutisissa täydellinen epäonnistuja entinen veneseppä . Hän vaati kuntaa osallistumaan uuden yhtiön omist
      Ähtäri
      63
      647
    Aihe