Olen eronnut 5.5 vuotta sitten. Exäni kohteli minua hyvin passiivis-agressiivisesti ja tein hänen kanssaan lapset. Luulin että avioliittomme kestäisi ikuisesti, mutta ei. Nyt tajuan olevani epäilevä koko 19 vuoden kestäneestä suhteesta. Tuntuu kuin kaikki olisi valhetta ja olen ihan kiehumispisteeessä kun vaan joudunkin luovuttamaan hänelle taas lapseni. En vain tiedä miten tästä ajoittain nousevasta vihasta pääsisi eroon. Haluan tästä tunteesta eroon nyt
Vastaukset 3
- Anonyymi
Ei siitä tunteestä pääse eroon ennen kuin lapset ovat täysikäisiä. Josko silloinkaan.
Emme olleet noin pitkään yhdessä mutta tarpeeksi kauan kerätäkseen itsensä täyteen inhoa ja raivoa.
Opettele itsehillintää ja tunteen sivuun laittamista. - Anonyymi
Ei ole omakohtaista kokemusta, mutta läheisellä ihmisellä oli 15v liitto narsistisen miehen kanssa ja olemme puhuneet siitä paljon. Hän pääsi ajan kanssa yli siitä vihasta ja katkeruudesta. Uusi hyvä mies ja aika auttoivat häntä siinä. Hän kävi myös juttelemassa hetken aikaa terapiassa siitä suhteesta, mutta koki ettei se oikeastaan auttanut. Joitain varmaan auttaa puhuminen ammattilaiselle tai sitten ihan jollekin läheiselle. En osaa auttaa paremmin mutta voit varmasti päästä tuosta eroon kun läheisenikin pääsi. Ja muista että maailmassa on paljon hyviäkin miehiä.
Tsemppiä sinulle!- Anonyymi
Toivottavasti. Sain vain koko liittomme ajan kuulla mitä tein väärin ja kun aloin vaatimaan jotain vaikka imurointia niin mies aloitti selittämään kun ei voi tehdä sitä tätä ja tota. Odotin esikoista ja ja hän ilmoitti ettei voi olla hyvin imuroitu kun lattialistat eivät ole putsattu. Ugh! Nousee taas kiukku, mutta näitä riittäisi. Niitä on ja paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51891
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92858Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15766Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3720Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1594- 66579
- 63575
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184559- 56551
- 70533