Elämän tylsyyskö ahdistaa

Kyllä elämä voi olla ajoittain ahdistavaa vaikka asiat olisivat suurinpiirtein hyvinkin.
Voihan tuo liittyä ikäänkin juuri noiden elämän rajallisuuden, elämän ja kuoleman ym. ajattelemiseen ja pohtimiseen.

Et ole ainoa viisikymppinen joka pohtii noita asioita, olen kuullut muitakin vastaavia tapauksia, tai no, eihän niistä voi tapaus-sanaa käyttää. Mutta kuitenkin kohtalotovereita sinullekin löytyy.

Olen itsekin viidenkympin korvilla mutta minä en paljon mieti tulevaa. Elämän varrelle on niin paljon mahtunut jo kaikenlaista, sellaistakin useamman kerran että olisi voinut henki lähteä. Mutta tässä sitä vielä kirjotellaan nyt ja varmaan pitempäänkin.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Olen ollut kauan huonossa kunnossa fyysisesti ja voin myöntää että ei ole aina helppoa. Sen verran olen pohtinut että jos täältä lähden niin sitten vain on niin.

Omaiset ja läheiset alkavat olla jo sen ikäisiä että kaikkeen voin alkaa kohtapuoliin valmistautua. Kukaan ei ole tullut maan päälle jäädäkseen.

Itse en ole ikääntymistäni oikein edes seurannut tai kovin kiinnittänyt huomiota.
Ei ole kauaa kun joku kysyi ikääni niin minun oli pakko hetki miettiä etten vastaa väärin. Tiedän myös että olen mieleltäni nuorempi kuin viisikymppinen. Ja peiliin kun katson niin en itse huomaa vanhenemista samalla tavalla kuin muut sen minussa näkevät. On vain hyväksyttävä että vanhenen, se tapahtuu kuitenkin jokaisen kohdalla vuorollaan.
Tietty sekin on eri asia onko perhettä, lapsia, puolisoa, lastenlapsia ym. Itselläni ei ole. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jokainen on yksilö ja ajattelee elämästään omalla tavallaaan.

Todellakin kannattaa varmaan miettiä, miksi tuntuu tympeälle tuollainen turvallinen arki? Mitä "kivaa" voisit siihen itsellesi lisätä? Entä pysähtyä pohtimaan, mikä sinulle juurikin aiheuttaa onnellisuutta? Voisitkohan kokeilla Mielenterveystalon työkaluja mielen hyvinvointiin aluksi. Löytyy, kun googlettaa. Ja jos oikeasti ja pahasti tympii, niin itse soittaisin vaikka Mieli ry:lle.

Uskoisin, että liittyy ikään. Itse olen hieman vanhempi ja säännöllisin väliajoin kysyn itseltäni "Tässäkö tämä oli?" Aikani tosiaan toistelin tuota kysymystä kunnes hokasin,e ttä täydellistä vastausta tuohon kysymykseen tuskin on ja aloin elää hetkessä ja nauttia siitä.

Muutin keskustaan omaan kaksioon, jatkoin seurustelua monikymmenvuotisen aviomieheni kanssa, joka halusi jäädä asumaan maatilallemme. Rakastamme toisiamme mutta halusin tehdä asioita, joita olin aina halunnut. Käyn paljon syömässä ravintoloissa, tapaan ystäviäni, osallistun kaikenlaisiin tapahtumiin jne. Olen vielä työelämässä, joten panostan myös siihen. En ole rikas mutta tunnen olevani rakas, monellekin.

MInun tympääntymiseni aiheutui osittain varmasti ihan biologisista syistä, osittain elämän merkityksen etsimisestä; minulle se merkitys löytyi siitä, että tosiaan panostan ihmissuhteisiin, rakastan entistä enemmän miestäni ja aikuisia lapsiani mutta satsaan myös siihen, että voin ja saan tehdä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi.