Helmisimpukka?

On välillä turhauttavaa koettaa saada edes jotain kontaktia tai keskustelua vain "kuoren raosta huutelevan" ihmisen kanssa. Koen hänet mielenkiintoisena ja vuosien kuluessa olen oppinut arvostamaan häntä aina enemmän. Siksi haluan tutustua häneen paremmin, ja päästä hieman tuon kuoren alle. Häntä on lisäksi kehuttu minulle useaan kertaan, aivan kuin jotain vihjaten. Onko kyse vain toisten mielipiteistä vai onko takana muutakin? Hänen omat sanomisensa ovat myös muutamaan kertaa olleet todella vihjaavia. Leikkiä vai ei? Kun lisäksi olen itsekin tuntenut monenkirjavaa vetoa häneen, on selvää, että haluan tutustua paremmin. En vain saa hänestä millään kiinni, jotta saisin tilaisuuden siihen.

Missä kulkee raja tungettelun ja kohteliaan lähestymisen välillä? Onko satunnainen koepallojen heittely tungettelua, jolla vain häiritsen? Onko liikaa pyytää kahville tai oluelle ihan kaksistaan? Saako suoraan sanoa, että haluaa tutustua paremmin, koska toinen on mielenkiintoinen? Näkeekö hän minut vain pelimies- sikana, joka puolisonsa seläntakana vehtaa muiden kanssa? Vai näkeekö hän totuuden, etten ole sellainen, vaan tunteva mies routaisesta suhteesta ulos katsellen?

Asetelma on hankala: moraalisesti ja työetiikan kannalta en saisi lähentyä liiaksi häneen. Mutta onko väärin tutustua, jos epäilee hänen jopa kaipaavan sitä? Entä jos huomaa toisessa asioita mitkä painavat niitä "omia nappuloita" joka tapauksessa, koetti sitten pitää etäisyyttä tai ei? Mitä jos onkin viiveellä käsittänyt, että simpukan sisältä kimaltaa helmi? Saako kuoreen yrittää kurkistaa? Mitä jos löytääkin sieltä aarteen?

Olen noin vuosi sitten kertonut hänelle, että näen hänet hyvällä tavalla jännänä. Ja etten ole aina osannut käsitellä monenkirjavia tuntemuksiani oikein. Siksi päästin kerrankin suustani sammakoita, joiden seurauksena hän "pudotti sushipommin syliini" toisten kuullen. En tiedä halusiko hän tuolloin nolata minut, antaa takaisin vai vihjata jotain? Vai näitä kaikkea samalla kerralla? Välillä tekisi mieli sanoa suoraan "Oot ihmeellinen nainen, lähetään jonnekin. Vaikka
sushille." Ja välillä taas haluaisin haistattaa paskat hänen kiukutteluilleen. Melkoista laidasta laitaan reaktiota yhdestä blondista... Minulla on ollut säännöllisesti erilaisia yksipuolisia ihastuksia, pieniä ja vähän isompiakin, mutta tämä ei mene samaan kategoriaan. Ei, vaan tämä on jotain vaihtelevan ihastuksen, ammatillisen arvostuksen, hienoisen ärsytyksen ja salatun himon sekoitusta. Paljon mutkikkaampaa siis, mutkikkaamman naisen kohdalla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu