Hätäraketilla apua. Koonti tapauksista.

Säänöllisesti täällä halutaan referenssejä onko hätäraketit enää tarpeelliset kun kaikilla on kännykkä. Kootaan siis julkisesti tiedettyjä tapauksia yhteen säikeeseen. Läheskään kaikki tapauksethan eivät tule selkeästi julkisuuteen, mutta osa tulee.

Aloitetaan. Tämän päivän Helsingin Sanomat (3.11.2019)

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006294557.html

Pelastuslaitos sai ilmoituksen uppoamassa olleesta kalastusveneestä Höytiäisen Voiluodolla ennen iltaseitsemää. Päivystävä palomestari Sami Meriläinen kertoo, että veneessä oli kolme aikuista miestä, jotka hälyttivät itse apua matkapuhelimilla huomattuaan ajaneensa karille.

Voiluoto sijaitsee keskellä järvenselkää, ja sieltä on Meriläisen arvion mukaan matkaa lähimpään rantaan kilometrin verran. Apuun lähti pelastuslaitoksen ja Joensuun järvipelastajien veneitä. Turmavene oli karilla, mutta yhä pinnalla, kun pelastajat pääsivät paikalle.

Pelastuslaitoksen tiedossa ei ole, minkä vuoksi miesten vene oli harhautunut matalikolle. Hälytyksen tullessa oli jo pimeää ja sankka lumisade heikensi näkyvyyttä.

Itse pelastusoperaatio kesti yhteensä pari tuntia, sillä pelastajilta vei tunnin verran päästä paikalle. Turmaveneen paikallistamista helpottivat veneestä ammutut hätäraketit. Meriläisen mukaan miehet pystyivät myös pitämään matkapuhelimien kautta yhteyttä pelastajiin apua odotellessaan.

Pelastuslaitos muistuttaa, että jos vesillä liikutaan huonoissa keliolosuhteissa ja pimeällä, tulee turvavarusteisiin, kuten hätäraketteihin ja pelastautumisasuihin, kiinnittää erityistä huomiota.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Säänöllisesti täällä halutaan referenssejä onko hätäraketit enää tarpeelliset kun kaikilla on kännykkä. Kootaan siis julkisesti tiedettyjä tapauksia yhteen säikeeseen. Läheskään kaikki tapauksethan eivät tule selkeästi julkisuuteen, mutta osa tulee.

Aloitetaan. Tämän päivän Helsingin Sanomat (3.11.2019)

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006294557.html

Pelastuslaitos sai ilmoituksen uppoamassa olleesta kalastusveneestä Höytiäisen Voiluodolla ennen iltaseitsemää. Päivystävä palomestari Sami Meriläinen kertoo, että veneessä oli kolme aikuista miestä, jotka hälyttivät itse apua matkapuhelimilla huomattuaan ajaneensa karille.

Voiluoto sijaitsee keskellä järvenselkää, ja sieltä on Meriläisen arvion mukaan matkaa lähimpään rantaan kilometrin verran. Apuun lähti pelastuslaitoksen ja Joensuun järvipelastajien veneitä. Turmavene oli karilla, mutta yhä pinnalla, kun pelastajat pääsivät paikalle.

Pelastuslaitoksen tiedossa ei ole, minkä vuoksi miesten vene oli harhautunut matalikolle. Hälytyksen tullessa oli jo pimeää ja sankka lumisade heikensi näkyvyyttä.

Itse pelastusoperaatio kesti yhteensä pari tuntia, sillä pelastajilta vei tunnin verran päästä paikalle. Turmaveneen paikallistamista helpottivat veneestä ammutut hätäraketit. Meriläisen mukaan miehet pystyivät myös pitämään matkapuhelimien kautta yhteyttä pelastajiin apua odotellessaan.

Pelastuslaitos muistuttaa, että jos vesillä liikutaan huonoissa keliolosuhteissa ja pimeällä, tulee turvavarusteisiin, kuten hätäraketteihin ja pelastautumisasuihin, kiinnittää erityistä huomiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu