Verotiedot

Tänään on taas julkaistu ihmisten tuloja viime vuodelta. 200 suurituloisinta oli toki kieltänyt antamasta tulotietojaan. He eivät todellakaan halua peittää tulojaan, vaan..... maksamiensa verojen määrää. Suomessa pystyy suurituloiset valitsemaan ns. matalamman veronmaksun. Tavallisille palkanmaksajille se ei toki ole mahdollista.
Antti Herlin tienaa 300 miljoonaa vuodessa, maksaa veroja 3 miljoonaa. Ilkka Paananen maksaa 100 miljoonan tuloista 30 miljoonaa. Kumpikohan haluaa peittää tulonsa. Rikkaille ei toki kannata kateellinen olla, hehän kuitenkin maksavat suurimman osan veroista, siis ne kunnialliset. Itse pääsin taas 39 tuhanteen euroon, eipä tarvitse kenenkään olla minulle kateellinen.
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toisaalta Koneen 57000 työntekijää maksavat verojaan ympäri maailmaa, Supercellin 400hlö myös. Kaikki on aina suhteellista, verokertymänkin suhteen.

Äänestä

Totta, mutta ihan vaan yksilötasolla meinasin. Olisi tämä Rauma paljon köyhempi ilman Paasikiven perhettä ja muita isotuloisia. Eihän alle 70 tuhatta tienaavat maksa kuin kunnallisveroja. Tietenkin välillisiä veroja myös, mutta niitä nyt on maksettava pakosta, jos meinaa jotain ostaa. ALV puhumattakaan. Eihän ihminen maksa elinaikanaan, kuin murto osan veroja, siis siitä mitä kuluttaa yhteiskunnan varoja. Vaikka toisin moni luulee.
Lause ´´kyllä meidän isä on niin paljon maksanut veroja, että nyt yhteiskunnan pitää hänestä huolehtia´´ Ei siis pidä paikkaansa.

Äänestä

Tehkää työt pimeesti.

Äänestä
  • No niihä me tehhääkii

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään on taas julkaistu ihmisten tuloja viime vuodelta. 200 suurituloisinta oli toki kieltänyt antamasta tulotietojaan. He eivät todellakaan halua peittää tulojaan, vaan..... maksamiensa verojen määrää. Suomessa pystyy suurituloiset valitsemaan ns. matalamman veronmaksun. Tavallisille palkanmaksajille se ei toki ole mahdollista.
Antti Herlin tienaa 300 miljoonaa vuodessa, maksaa veroja 3 miljoonaa. Ilkka Paananen maksaa 100 miljoonan tuloista 30 miljoonaa. Kumpikohan haluaa peittää tulonsa. Rikkaille ei toki kannata kateellinen olla, hehän kuitenkin maksavat suurimman osan veroista, siis ne kunnialliset. Itse pääsin taas 39 tuhanteen euroon, eipä tarvitse kenenkään olla minulle kateellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu