Käsitin väärin, anteeksi

Sinä vain hymyilit ja olit ystävällinen, ei mitään muuta. Ja minä raukka käsitin sinun tarkoittavan jotakin meidän välillemme. Hymyilit, nauroit ja näytit iloiselta seurassani. Niin, näytit, mutta olin sinulle kuin kuka tahansa ihminen, jolle on kohteliasta nauraa ja osoittaa tyytyväistä mieltä. Kestit seuraani, koska tarvitsit tiettyyn tarkoitukseen, ei muuta. Voi, voi minua, kun luulin ja olen luullut jo pitkään jotakin olevan, mutta ei mitään olekaan. Kuvittelin vain mielessäni romanttisia asioita meidän kesken, vaikka mikään niistä ei toteutunut eikä ollut lähelläkään toteutua.

Olet vain hieno ja hyvin käyttäytyvä nainen, siinä kaikki. En merkitse sinulle mitään erityistä, ts. tulisit varsin hyvin toimeen vaikka minua ei olisi olemassakaan. Ehkä olisit jopa helpottunut, jos en vaikuttaisi lähipiirissäsi. Ihan oikeasti olen näin kokenutkin. Olen tiellä. Aina kun minun tulisi ottaa kontaktia sinuun, koen häiritseväni sinua. Aina. Siihen ei voi olla kuin yksi syy. Vaistoan, ettet välitä, vaistoan, että olen sinulle yhdentekevä, ja puheistasi tai tavastasi puhua sen kuulen.

Surullista elää itsepetoksessa ja luuloissa. Vielä surullisempaa, etteivät unelmat koskaan toteudu.
13544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuulostat pahasti masentuneelta. Nuo ajatuskuviot ei tule terveestä kynästä.

Ei toinen sinua todennäköisesti inhoa, sinä teet sen itse. Jos et arvosta itseäsi, on muidenkin vaikea sitä tehdä.

Äänestä
  • Tuo ts on Juha R 1968 kynästä

    Se saa masentuakin sillä on ominut täällä väärin 20 vuotta, eikä toiminut In real life

    Äänestä

  • Olisiko noin? Toisinaan ajattelen ihan tosissaan, ettei meistä tule mitään. Mutta en minä koko ajan ole toivoton. Pienen, pienen, pieni toivo elää. Mutta se on toisinaan tosi pieni. Vain ikävän kohde pitää yllä toivoa, koska hän herättää toivoa, mitä ei saisi muuten tapahtua.

    Äänestä

Noita sattuu...

NEXT!!!

Siis tolleehan se nainen huutaa ja 10 minsan päästä seuraava uhri tulee paikalle kunnes taas next. Illalla menee jotain ihan muunlaista miestä sitten panemaan...tai siis se mies karju painaa siltä aivot pihalle kun sä vain edelleen hymyilet ja unelmoit.

Äänestä

No, etkö voi sanoa suoraan hänelle että lopettaa toimimasta tuolla tavalla koska se on toisen tunteilla leikkimistä?! Eikö sinussa itsessäsi ole sen verran munaa sanoa tuota.... jotkut ihmiset tosin alkavat puolustella käytöstään, koska testaavat vaan kuinka paljon ihailijoita heidän ympäriltään löytyykään mutta tuollainen ei ole reilua ketään kohtaan, ei edes itseään kohtaan!!

Äänestä

Jos tämä minulle, niin tunnen liikaakin vaikka käyttäytymisestä sitä ei huomaa välttämättä, yritin kätkeä tunteeni...
Ja näen susta unia joka yö ja yritän selvitä tästä tuskasta, ikävän kera.
Voi voi Tietäisitpä vaan, mitään muuta en ole ajatellutkaan kuin romanttista meidän väleistä.

Äänestä

En ole mielestäni koskaan hänelle nauranut hymyillyt kyllä olen. En ole koskaan halunnut pahoittaa hänen mieltään sitä on varmaan vaikea ymmärtää koska olen hänen seurassaan niinä vähinä kertoina mitä nähnyt niin arka.

Äänestä

Outoa, mutta kuvittelen ihan samaa miehestä. Siksi olen alusta alkaen välttänyt häiritsemästä. En edelleenkään halua uskoa että olisi kiinnostunut minusta. Mutta luulen, että olemme vaan molemmat heikkoja, arkoja, epävarmoja ja peitämme käytöksellämme tätä. Hän omalla tavallaan ja minä näin, etäisesti.

Äänestä

Mihin tarkoitukseen hän tarvitsi?

Äänestä

Tulipa kerran samanlainen, ylitsevuotavaa käytöstä pursuten, osoittautuen pian salakähmäisimmäksi otukseksi manipulaatioissaan. M~>m.

Äänestä

Et voi olla varma mitä se miettii

Äänestä

Onko aloitus mieheltä vai naiselta?

Äänestä
  • Miesehkäpä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sinä vain hymyilit ja olit ystävällinen, ei mitään muuta. Ja minä raukka käsitin sinun tarkoittavan jotakin meidän välillemme. Hymyilit, nauroit ja näytit iloiselta seurassani. Niin, näytit, mutta olin sinulle kuin kuka tahansa ihminen, jolle on kohteliasta nauraa ja osoittaa tyytyväistä mieltä. Kestit seuraani, koska tarvitsit tiettyyn tarkoitukseen, ei muuta. Voi, voi minua, kun luulin ja olen luullut jo pitkään jotakin olevan, mutta ei mitään olekaan. Kuvittelin vain mielessäni romanttisia asioita meidän kesken, vaikka mikään niistä ei toteutunut eikä ollut lähelläkään toteutua.

Olet vain hieno ja hyvin käyttäytyvä nainen, siinä kaikki. En merkitse sinulle mitään erityistä, ts. tulisit varsin hyvin toimeen vaikka minua ei olisi olemassakaan. Ehkä olisit jopa helpottunut, jos en vaikuttaisi lähipiirissäsi. Ihan oikeasti olen näin kokenutkin. Olen tiellä. Aina kun minun tulisi ottaa kontaktia sinuun, koen häiritseväni sinua. Aina. Siihen ei voi olla kuin yksi syy. Vaistoan, ettet välitä, vaistoan, että olen sinulle yhdentekevä, ja puheistasi tai tavastasi puhua sen kuulen.

Surullista elää itsepetoksessa ja luuloissa. Vielä surullisempaa, etteivät unelmat koskaan toteudu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu