Omavanhurskaus on niin monimuotoinen, se muuttaa muotoansa ja luontoansa, se tekee elämäntien kulkialle tien niin ahtaaksi, että se on mahdotonta eteenpäin päästä, ja toisinaan niin avaraksi, että sille tielle sopisi paljon jumalisia ihmisiä, joskus se ahdistaa kristittyä ihmistä jo pahojen ajatusten kautta ja sanoo, et sinä ole oikea kristitty, sinä olet riertas ajatuksista alkaen, ja toisen kerran saarnaa jo pikku rikoksetkin luvalluiseksi, kun vaan rupeat lujemmasti uskomaan.
Vain hetkeksi jättää vihollinen yhden elämän tien kulkijan rauhaan, vaan kohta on jälleen näyttämässä, varsinkin nuorille tämän maailman kauneutta, ja on jo samassa hetkessä kuljettamassa tämän maailman lainehtivalle merelle, joka on täynnä sala kareja. Voi kuinka monta matkakumppania on jäänyt ja kukkunut ajan aaltoihin kukaties iankaikkisesti.
Vain hetkeksi jättää vihollinen yhden elämän tien kulkijan rauhaan, vaan kohta on jälleen näyttämässä, varsinkin nuorille tämän maailman kauneutta, ja on jo samassa hetkessä kuljettamassa tämän maailman lainehtivalle merelle, joka on täynnä sala kareja. Voi kuinka monta matkakumppania on jäänyt ja kukkunut ajan aaltoihin kukaties iankaikkisesti.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sinäkö olet tievahti joka vartioi elämän tiellä ettei vääriä kulkijoita kulje? Sehän on tyypillistä oman vanhurskauden puhetta, joka ei luota siihen että Jumala osaa valita pelastetut oikein ilman omavanhurskaan hyviä neuvoja.
Ei se sitten ihme ole jos hattua kiristää, kun pitää vahtia ettei kukaan pääsisi oven Kristuksen kautta häähuoneeseen. Uskokaa jo ettei se ole ihmisen tehtävä olla toisen ihmisen tuomarina. Itse te siitä vain kärsitte, jotka tällä tavoin omaa vanhurskautta rakennatte, sillä Jumala tuomitsee sillä tuomiolla jolla sinä muita ihmisiä tuomitset.
Selventäisitkö vähän. Onko sanalla neuvominen ja sanan selittäminen omaavanhurskautta, Jumala kuitekin pelastaa kenet pelastaa...?
Sanalla neuvomisessa ja omavanhurskaudessa on ero kuin yöllä ja päivällä. Sana on Jeesus Kristus, ja Henki ja Morsian sanovat tule.
Uusi liitto jonka Jumala teki itse itsensä kautta Kristuksen veressä, ei perustu enää Mooseksen lakiin. Se perustuu lahjaksi saatavaan Jumalan armoon. Armoitetut saavat lahjaksi Pyhän Hengen, joten mooseksenuskoisia lainvartijoita, legalisteja, jotka lukevat sokeina lakia muille, vaan eivät itselleen, ei enää tarvita. Eikä edes sallita!!! ->
-> Room. 10:2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
Room. 10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Room. 10:4 Sillä Kristus on lain loppu,
*) vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
-------------------------------------------
Hepr. 8:8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
Hepr. 8:9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
Hepr. 8:10 Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra:
---------------------------------------------
Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
---------------------------------------------
**********************************************
*) Hepr. 8:11 Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
**********************************************
Hepr. 8:12 Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
Hepr. 8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
Tarkoittaako tämä "Ei sanalla neuvominen" että saarnavirkakin pitäisi heittää romukoppaan ja toiseksi kuka sitten voi sanalla neuvoa, nuin se vaan on että pimeydessä on edellinen kirjoittaja ja täysin sekavia laittaa tuutin täydeltä ymmärtävien luettaviksi.
Seuraa sinä ketä vaaria lystäät!
Jeesus on sana ja minä uskon häntä!!
Sen olemme saaneet nähdä kuinka pian sekä pimeys että tunnottomuus on koittanut sen ihmisen sielun ja tunnon päälle, joka on Jumalan neuvot katsonut ylen. Ei hän ole ainoastaan katsonut ylön sitä ihmistä joka ne neuvot hänelle antoi, vaan myöskin Jumalan. Hän joka tapauksessa viettelee itsensä, kun haluaa itsensä viitoittamaa tietän kulkea.
Siitä se lähtee kun ottaa ensin armon lahjana vastaan.
Turha sinun on täällä kaupata omia neuvojasi. Ellei Kristus kelpaa sinulle lahjaksi, niin olet lopulta täysin hukassa tämän isiltäsi perityn sääntöviidakon sokkeloissa..
Omavanhurskaudesta on hyvin monenlaisia käsityksiä.
Joillekin se on yhtä kuin oman käsityksen vastainen käsitys, oman käsityksen sisällöstä riippumatta.
Joillekin se tuntuu olevan sitä, että kun saarnataan yksin uskosta, se on liian vapaata ja omavanhurskautta.
Mitä omavanhurskaus sitten on Raamatun ja Lutherin
mukaan: se on itse vanhurskautta eli KRISTUKSEN
VANHURSKAUDEN PUUTOS.
Silloin ei Kristuksen sovitustyö yksin riitä vaan
rakennetaan niin sanottua "kristuksenvanhurskautta
täydentävää vanhurskautta."
Niin sanoakseni varajärjestelmiä
Oikein täydet 10 pistettä. Tätä se nimenomaan on. Kiitos Jumalalle tästä kirjoituksesta.
Kiitos Jeesus!
---------------------------------------------
Mutta missä sitten ovat sen juuret, ettei lahjavanhurskaus kelpaa ihmiselle, vaan täytyy käydä oman vanhurskauden rääpäleissä?
Eikö siinä ettei ihminen nöyrry ottamaan lahjaa vastaan lahjaksi, ilman omia ansiota. Jotakin täytyisi olla maksuksi, vaikka ei paljon mutta vähän. Saatana ei pyydä paljoa sillä hän tietää hyvin, että jo vähäinenkin hapatus hapattaa koko taikinan. Tämä on tragikoomista kyllä, mutta näin se on.
Jos Kristuksen vanhurskaus on meidän omamme, USKON KAUTTA, niin siitä ei puutu taatusti yhtään mitään. Joka muuta väittää niin hän on valehtelija ja saatana on valheen isä.
--------------------------------------
^) Ja kun Kristuksen vanhurskaus annetaan nimenomaan ansiottomalle ja lahjaksi, niin mitä ihmiset silloin kursailevat? Mitään hyväksyttävää syytä ei taatusti ole olemassa!!!
-----------------------------------
He ovat jotka eivät ota armoa vastaan lahjana ovat sokeita, itse sitä tietämättään. He ovat äärimmäisen ylpeitä todellisuudessa, ja vihollinen käyttää sitä sumeilematta hyväkseen.
----------------------------------------
Ja mikä kauhea säälittävä kateus vaivaa ylpeyden uhria, kun toiset tanssivat iloisesti syötetyn vasikan Kristuksen ympärillä, ja hän raukka raataa pellolla töissä, saappaat mullassa, saamatta siitä vohlaakaan, (rakkautta iloa ja rauhaa) palkakseen.
Hän vahtaa peilistä mustaa olemustaan ja vertailee itseään ja omia ansioitaan toisten ansioihin, raukka.
Joutuu tietenkin voihkien toteamaan: "Kun en pysty parempaan, kun en pysty parempaan."
*) Tämän hengellisen kateuden hedelmät aivan loistavat tälläkin sivulla, eikä kiitosta ja ylistystä Jeesukselle juurikaan kuulu.
Silti he ovat niin sokeita, etteivät osaa tehdä kiittämättömyydestään oikeita johtopäätöksiä!
Eivät siis tunne oikein tilaansa, vaan vaativat vielä oman vanhurskauden kauppamiehinä muitakin mukaansa omaan vanhurskauteen.
Herra auta Herra pelasta!
Kun tutkii Esikoislestadiolaisuuden tekstejä koko 1900- luvun ajalta, voi huomata, että uskon saarna
puuttui lähes täysin, ennen kuin G.Jönssonista tuli lapinvanhin ja hän yhdessä W.Eerikssonin kanssa päättivät 1954 Eerikssonin kotona, että on suuri tarve saarnata lujasi uskosta Kristukseeen.
Suomessa homma ei oikein ottanut tulta, kun vasta
silloin, kun E.H 1973 sai armon ymmärtää, mitä uskonvanhurskaus on. Kaiken lisäksi kävi niin, että saarnaajat tulivat muuhun kansaan nähden jälkijunassa.
1974 Helsingissä lähetysmiehet Eero Halme, Aaro
Hartikka, Veikko Viljanen, Einari Koponen ja paikkakuntasaarnaaja Pekka Liuksiala päättivät,
että nyt aika ruveta Suomessa saarnaamaan uskosta.
Niin tapahtui samoissa seuroissa jo ja moni ihmetteli, että mitä tälläinen oppi oikein on.
Nykyiset lapinvanhimmat ja A.P. tukijoukkoineen haluaisi palauttaa Esikoisuuden tuota hetkeä edeltävään tilaan.
Vuonna 1980 Helsingin uuden rukoushuoneeen vihki-
äisseuroissa Eero Halme puhui voimakkaasti sydämen puhdistuksesta. Tämä saarna oli hyvin selventävä
ja laittoi mielestäni Suomessa uskon uudistuksen
voimakkaasti alkuun.
Reilu 10 vuotta myöhemmin tuli uudet lapinvanhim-
mat O.Minde, Erkstam,Bolsoy ja H.Gustafson.
Heidän linjansa eroaa oleellisesti Gunnar
Jönssonin linjasta kaikkine uskomattomine
Nilivaaran kirjeineen.
Taisi tulla lapissa ongelmaksi se, että kun vähistä ja huonoista ehdoikkaista jouduttiin valitsemaanm vähemmän huonot.
ja
Lueppas kirjoituksesta "Omanvanhurskauden tiet" siellä on kerottu kuinka omavanhurskaus luikertelee sisälle ihmismieleen näin vaikuttaa luulo uskoa eli kuollutta uskoa. Näin syntyy itsensä tuntemattomia kuolleen uskon sankareita, jotka halveksivat ja tuomitsevat eläviä Kristityitä.
Sinäkö et tiedä missä juuret ovat rukoile elävää uskoa sydämellesi,jotta pääsisit tuntemaan kuinka suloinen Herra on ja hänen tiensä suora ja keveä kulkea. Omanvanhurskauden rääsyissä ne ovat raskaat kulkea ja lain tauluista tehdyillä kiikareilla katsellessa toisten kulkua matkan teko on hidasta vaivalloista. Vain katuvaiset syntiset saavat omistaa Jumalan armolupaukset, eikä niitä jätetä omanvanhurskauden joukkioiden pilkattavaksi.
G.J. on aina ollut samoilla linjoilla kun kaikki muutkin vanhimmat, paitsi tämän surullisen kuuluisa A.I:n kanssa. G.J antoi tukensa nuoremmille vanhimmille ja kehoitti heitä ottamaan vastuuta enemmän, joka sitten myöskin toteutui meidän suomalaisten onneksi ja autuudeksi. Monet viholliset metkut on kyetty heidän kauttaan paljastamaan. Eikä enempää vahinkoa päässyt syntymään Herran elovainiolla. Eikä sitä päätä muutamat saarnaajat milloin aletaan saarnaamaan uskosta, tuokin on keksittyä ölinää. Jumalan sanaa saarnataan juuri niin kuin Jumala sen hyväksi näkee. Näin on tehty Ruotsissa kuin Suomessakin, jos jotkut toisin päättävät he omiin nimiin sen tekevät ohi Jumalan sanan. Jeesus on kyllä käskenyt saarnaamaan parannusta ja syntein anteeksiantamista eikä mitään omia järjestyksiä ole olemassa.
Kuka on muuten kirjoittanut. "Omanvanhurskauden tiet"
Luepa "Simon" joskus vähän tarkemmin Julkaisukokoelmaa ja Vanhinten kirjoituksia kirjoja.
Käy lukemassa, ihmetellään sitten yhdessä jospa löydämme siihen vastauksen. Se voi olla kyllä vaarallista luettavaa, siitä voi jäädä pieni liekki sisimpään palamaan. Saattaapa siinä tunnistaa itsensäkin omat opin perustat.
Se taitaa olla niin, että jos ihminen ei ole uskon kautta ymmärtänyt oikein Rakkauden kaksoiskäskyn
merkitystä, niin voi se avaraksikin mennä.
Omavanhurskaus taas tekee Taivaan Tien ahtaammaksi,kun Jumalan sana. Sehän on meille tuttua, että vasta sitten saat uskoa kun kun olet sen ja sen asian tehnyt, vasta sitten saat uskoa kun olet niin ja niin hyvä kristitty. Kun sinulla on oikeaa valvomista, oikeita kyyneleitä, kun olet niin ja niin paljon hyvää tehnyt. Ja vasta sitten kun sinulla on oikea ja sopiva esikuva ja vaellus. Vasta sitten saat uskoa, kun olet tehnyt parannusta kaikista sinun synneistäsi,ja vasta sitten kunn olet oikein suurella murheella anteeksi anonut.
Aina siirtyisi paalu kauemmksi ja kauemmaksi ja
koskaan ei tule valmista.
Siksi se on vielä tänäänkin, että usko juuri nyt
sellaisena kun olet itsesi armosta autuaaksi ja
Jumalan lapseksi. Ilman ehtoja, ilman tekoja ja
VAIN USKOEN KRISTUKSEEN.
aivan oikeessa, noinhan sen täytyy olla ! Kiitti!
Koettelemukset täsmäävät hyvin omieni kanssa.
Kaikkiea muuta saisi kyllä näperrellä mutta ei saisi uskoa Jeesukseen. Usko Jeesukseen tarkoittaa hänen vanhurskautensa omistamista lahjaksi ilman omia ansioita, hiin kuin Raamattu sanoo.
USKOSTA vasta tulee voima vihollista vastaan ja siinä on syy miksi syntinen ei saisi omistaa Kristuksen vanhurskautta. Se on siis saatanan vale, että autuus pitäisi ensin ansaita, jotta vasta sitten voisi alkaa uskomaan.
Alat tulla järkiin.
Järkeeni minä en halua luottaa yhtään, se on saatanan langettama. Ainoastaan Jumala pettämättömään Sanaan Kristukseen.
Sitä paitsi minulla on useamman vuosikymmenen taival Jeesuksessa Kristuksessa jo takanani.
Olen uskossa koeteltu kristitty, en mikään äsken kristitty. Säästä hyvät neuvosi itsellesi ja usko sinäkin Jeesukseen äläkä järkeesi!!!
Sinähän erikoinen uskova olet, Jumalalla on vain päivän vanhoja kristyitä.