Lämmöt kerrostaloissa viesti rakennusyhtiöille

Olen asunut 20 vuoden aikana kolmessa uudessa kerrostalossa ja kaikissa kaava on mennyt näin: 2-3 v saat asua mukavasti ja säädellä huoneiston lämmöt sekä ilmastoinnin esilämmitetyn ilman mielesi mukaan. Sitten alkaa nihilistihallitus antamaan määräyksiään ja aletaan säästää lämmöissä, ja vedetään ne alas ihan sietorajoille. Sitten tapellaan muutama vuosi (uhataan poliisilla, kirjoitetaan lehtiin, haukutaan päin naamaa,laitetaan lappuja seiniin) ja sitten taas lämpöjä palautetaan osittain, mutta systeemit on sitten enemmän tai vähemmän sekaisin eikä entisiä säätöjä saada enää kohdilleen ja naapurisuhteet ovat kärsineet.

Joten voisiko rakennusyhtiöt jo alkaa vihdoin rakentamaan kerrostaloja, joissa on huoneistokohtainen lämmön mittaus samoin kuin veden mittauksessa. Joko niin, että itse maksetaan koko huoneiston lämpö tai esim. huoneistoihin voisi automaattisesti tulla esim. 23 astetta ja sen yli saisi jokainen maksaa sitten käytön mukaan esim. käyttämällä jotain rakennusyhtiön asentamaa lisälämmityssysteemiä. Ihmiset ovat erilaisia, toiset tarvitsevat enmmän lämpöä kuin toiset; asukkaissa on sairaita, vanhuksia, mukavuutta arvostavia jne. On kornia, jos ostaa usean sadan tuhannen asunnon ja pitää ruikuttaa, että saako nyt vähän lisää lämmpöä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan oikein, että lämpöjä rajoitetaan. Laita villasukat jalkaan!

Ei ole mitään tolkkua siinä vanhempien kerrostalojen tyylissä, että kylmyydestä vinkuvilla on kämpässään 25... 26 °C ja silti palelee. Kas kun väliseinissä ja -pohjissa ei ole eristeitä, joten naapurissakin sitten nautitaan väh. 24 °C lämmöistä, vaikka termostaatit vääntäisi kiinni. Tuollainen ylilämmitys myös kasvattaa lämmönkulutusta parikymmentä prosenttia.Ei hemmetin paljon.

Tämä kuviohan menee niin, että vinkujien mielestä patterin pitää olla kuuma. Aina. Jos patteri ei ole kuuma, on loogista päätellä, että palelee. Liian kuuma ei ole koskaan. Välillä vain tulee tunkkaista (liika lämpö yleensä aistitaan näin) ja sehän korjataan ikkunatuuletuksella. Jos ei tarkene tuulettaa 24/7, ei ole tarpeeksi lämmintä -> taas itketään.

Kuvioon kuuluu sekin, että kylmyysestä vinkuvat vollottavat ja laulavat itkuvirisiä yhtiökokouksissa sekä piinaavat huoltomiehiä/isännöistijää puhelinterrorismillaan, mutta ylilämmöstä kärsivä enemmistö ei saa suutaan auki. Kun ei vaan näin kylmässä maassa ole sopivaa liiasta lämmöstä valittaa... näihän kylmästä vinkuvat meitä koko ajan valistavat.

Äänestä
  • "ylilämmöstä kärsivä - enemmistö? " ... ei saa suutaan auki - eikä omaa patteritermostaattiaan kiinni.
    mutta se on näin helppoa: kun vääntää sitä oikealle niin se patteritermostaatti menee kiinni eikä sen jälkeen enää ikinä tarvitse kärsiä ylilämmöstä - ja kaiken lisäksi ja kukkuraksi: edelleenkin voi pitää sen suunsakin kiinni.
    ei siis kerrostalokolhoosissa kenenkään tarvitse kärsiä ylilämmöstä; edellinen urputtaja ei ilmeisesti ole joutunut asumaan kerrostalokolhoosissa - ikinä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ylilämmöstä kärsivä - enemmistö? " ... ei saa suutaan auki - eikä omaa patteritermostaattiaan kiinni.

    Väliseinissä termostaatteja :D

    > ei siis kerrostalokolhoosissa kenenkään tarvitse kärsiä ylilämmöstä; edellinen urputtaja ei ilmeisesti ole joutunut asumaan kerrostalokolhoosissa - ikinä ?

    Vinkuiitalle vinkki: laita hameen alle villahousut ja lopeta vinkuminen.

    On tullut asuttua 70-luvun kerrostalossa, jossa huonelämpö vähintään 23°C vaikka termostaatit kiinni omassa asunnossa. Tästä sitten seurauksena myös **tun kylmät lattiat, kun ikkunanraoista kiskottava korvausilma jäähdytti lattiat. Jos tätä vetoa yritti torjua laittamalla pattereihin edes hitusen hönkää, niin lämmöt heti >24 °C mikä teki mm. nukkumisesta tukalaa. Ainoastaan paukkupakkasilla (muutama päivä vuodessa) sain pattereihin lämpöä JA huonelämpötilan samaan aikaan tolkullisiin lukemiin eli 21-22 haarukkaan.

    Viileämmässä viihtyvä tuttuni asui 80-luvun talossa. Hänellä oli AINA termostaatit kiinni, mutta tästä huolimatta huonelämpö koko ajan 25-26 °C,. Passeli vaatetus = kalsarit jalassa. Ympäri vuoden. Eikä ihan omasta tahdosta siis näin.

    Naapureillaan varmaan lämmöt 27 °C. Tästä nähdään, ettei kylmyydestä vinkujille mikään riitä, lämmöt saa nostella vaikka 30 asti ja sitten vaan tuuletellaan koko ajan "kun on tunkkaista". Näissä vanhemmissa kerrostaloissa on ihan yleistä, että osassa asuntoja on ikkuna koko ajan raollaan. Helvetinmoista energiantuhlausta ja tämä tosiaan on se juttu, mitä kylmyydestä vinkuvat tiedostamattaan hakevat.

    Talo vuosimallia 2008. Tässä oli jo suunnitteluvirhettäkin (pesutilojen ylilämmitys rättipattereilla), lämmöt pitkin syksyä 24 °C luokkaa ja kaikki naapuritkin, joiden kanssa tuli jutusteltua, olivat sitä mieltä, että turhan lämmintä sisällä. Tässä koneellinen tuloilma, joten ei tarvetta paahtaa pattereita senkään puolesta.

    Nyt, viimeinkin, vm 2012 talossa koneellinen ilmanvaihto rajoitetut termostaatit, joilla huonelämpötilaksi saa tilattua enintään 22-23 °C. Mummot laulaa yhtiökokouksissa itkuvirsiä aiheesta "palelee", mutta niinhän mummot aina tekee, myös niissä taloissa, joissa huonelämpötilat pyörivät 25 molemmin puolin. Lämmitysenergiankulutus on tässä talossa ollut pientä ja saan oman kämppäni lämmöt säädettyä oman mieleni mukaan, siis 21-22 °C. Kuten kuuluukin olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen asunut 20 vuoden aikana kolmessa uudessa kerrostalossa ja kaikissa kaava on mennyt näin: 2-3 v saat asua mukavasti ja säädellä huoneiston lämmöt sekä ilmastoinnin esilämmitetyn ilman mielesi mukaan. Sitten alkaa nihilistihallitus antamaan määräyksiään ja aletaan säästää lämmöissä, ja vedetään ne alas ihan sietorajoille. Sitten tapellaan muutama vuosi (uhataan poliisilla, kirjoitetaan lehtiin, haukutaan päin naamaa,laitetaan lappuja seiniin) ja sitten taas lämpöjä palautetaan osittain, mutta systeemit on sitten enemmän tai vähemmän sekaisin eikä entisiä säätöjä saada enää kohdilleen ja naapurisuhteet ovat kärsineet.

Joten voisiko rakennusyhtiöt jo alkaa vihdoin rakentamaan kerrostaloja, joissa on huoneistokohtainen lämmön mittaus samoin kuin veden mittauksessa. Joko niin, että itse maksetaan koko huoneiston lämpö tai esim. huoneistoihin voisi automaattisesti tulla esim. 23 astetta ja sen yli saisi jokainen maksaa sitten käytön mukaan esim. käyttämällä jotain rakennusyhtiön asentamaa lisälämmityssysteemiä. Ihmiset ovat erilaisia, toiset tarvitsevat enmmän lämpöä kuin toiset; asukkaissa on sairaita, vanhuksia, mukavuutta arvostavia jne. On kornia, jos ostaa usean sadan tuhannen asunnon ja pitää ruikuttaa, että saako nyt vähän lisää lämmpöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu