Pankaboard

Haitteko Pankaboardille oppisopimukseen? Alkaa ensivuonna vissiinkin.
171813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En hakenut. Yritän selvitä kelan sosiaalituilla..

1Äänestä

Pankaboardilla on ollut viime vuosina jo useita oppisopimuskoulutuksia kartongin valmistajiksi ja niitä ennen jo 70-luvun alussa Enso-Gutzeit Oy järjesti paikan päällä useita valtion kustantamia kaksivuotisia tutkintoon tähtääviä koulutuksia teollisuussähköasentajiksi. Myöhemmin myös sähköautomaatioasentajiksi. Kaikki tutkinnon suorittaneet saivat halutessaan työpaikan joko Pankakosken tehtaalta, Kevätniemestä tai muualta, kuten Joensuusta.

2Äänestä
  • Minä olisin sopiva kun minula on vähän sivut kipeinä marjastus, sienestys, metsästys ja muikunkutu aikaan, enkä silloin ole mielellään työnantajan käytettävisä! Lääkärissä aina käyn saikkua hakemassa ettei harrastukset häiriinny.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olisin sopiva kun minula on vähän sivut kipeinä marjastus, sienestys, metsästys ja muikunkutu aikaan, enkä silloin ole mielellään työnantajan käytettävisä! Lääkärissä aina käyn saikkua hakemassa ettei harrastukset häiriinny.

    Sinunlaisia luontoihmisiä juuri Panakosken tehtaalla tarvitaan. 50-luvulla töihin valittiin parhaat pallonlyöjät. Silloin luku- ja kirjoitustaidottomuus ei vaikuttanut valintaan. Nyt vaalitaan luontoa ja mainitsemasi harrastukset ovat etusijalla. Kannattaa heti liittyä järjestöön Pankakosken tehtaan Kala- ja Metsämiehet ry, niin saikkuasiatkin varmistuvat. Sieltä saa hyviä käyttäytymisneuvoja.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinunlaisia luontoihmisiä juuri Panakosken tehtaalla tarvitaan. 50-luvulla töihin valittiin parhaat pallonlyöjät. Silloin luku- ja kirjoitustaidottomuus ei vaikuttanut valintaan. Nyt vaalitaan luontoa ja mainitsemasi harrastukset ovat etusijalla. Kannattaa heti liittyä järjestöön Pankakosken tehtaan Kala- ja Metsämiehet ry, niin saikkuasiatkin varmistuvat. Sieltä saa hyviä käyttäytymisneuvoja.

    Vieläkö niillä elää vahvana perinne että jos jostain saadaan selville kalapaikka vaikkapa semmoinen jossa on istutettu siikoja, niinn hyökätään isolla porukalla ja runsailla verkkomäärillä tyhjentämään se lampi vaikka henkensä kaupalla! Aikoinaan noinkin tapahtui muutamissa lamnmissa, ja tuo jos mikä osoittaa rehtia kala ja erämies henkeä.

    1Äänestä

Tottakai, nykysessä työssä saikutan nytkin mutta soittelin päättäville ihmisille tehtaalle ja nuolasin kunnolla niin pääsin haastatteluun. Alkaa saikuttelu kunhan pääsen sisään taloon.

1Äänestä
  • Oikea asenne. Älä rasita itseäsi liikaa työllä vaan saikuta ihan säännöllisesti.

    Äänestä

Eikä Pankakoskella pidä työtä pelätä. Rohkea pitää olla! Minäkin uskaltaisin mennä työn viereen vaikka nukkumaan. Valvomoissa onkin lepotuolit huonoselkäisiä varten. Ne saa makuuasentoon työvuorin ajaksi.

2Äänestä

Niin ja valvojille jaetaan kuulonsuojaimet, jotta hälytykset eivät häiritse päiväunia.

2Äänestä

En hakenut! Vaikka lehdissä hienosti haetaan uutta työvoimaa vaatimuksineen niin kyllä siellä kesä/määräaikaisuuden työsuhteeseen päässyt täyttää paikan.

1Äänestä

Tuolla asenteella ei ainakaan pääse pankaboardille töihin. Kyllä sinne otetaan ulkopuolelta.

Äänestä
  • Ennen muinoin etusijalla työhön pääsyyn olivat työntekijät lapset. Töissä oli yhtä aikaa kolmenkin sukupolven edustajia. Ulkopuoleltakin pääsi töihin, jos oli hyvä pallonlyöjä eli harrasti pesäpalloa. Koulunkäynti jäi monelta kesken, kun työt kutsuivat raamiverstalla.

    Ansioituneimmat lukutaidottomat saattoivat päästä pikkupomoksi tai työnjohtajaksi asti, mikä oli kyseisen pomon emännän suuri ylepyden aihe. Oltiinhan sentään johtajan vaimo. Kun pikkupomon virka nousi päähän, hän olikin pahimpia rakkeja.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen muinoin etusijalla työhön pääsyyn olivat työntekijät lapset. Töissä oli yhtä aikaa kolmenkin sukupolven edustajia. Ulkopuoleltakin pääsi töihin, jos oli hyvä pallonlyöjä eli harrasti pesäpalloa. Koulunkäynti jäi monelta kesken, kun työt kutsuivat raamiverstalla.

    Ansioituneimmat lukutaidottomat saattoivat päästä pikkupomoksi tai työnjohtajaksi asti, mikä oli kyseisen pomon emännän suuri ylepyden aihe. Oltiinhan sentään johtajan vaimo. Kun pikkupomon virka nousi päähän, hän olikin pahimpia rakkeja.

    Eihän pahempaa narsistia ja kusettajaa olekkaan kuin työntekijästä tehty työnjohtaja! Se jos kuka tietää miten saadaan työntekijöitä eriarvoiseen asemaan keskenään.

    2Äänestä

Ei millään pahalla, mutta kenellä on juuret mm. vanhempien kautta. tehtaalla, ovat sairaaloisen narsistisia ja v-m:sia persooniltaan...

3Äänestä
  • Tämä on totta ja lisäksi monet heistä ovat hyvin ylimielisiä ja täynnä omahyväisyyttään, vaikka sivistys ei pahemmin päätä pakota.

    2Äänestä

Kävin jatkoa saikulle hakemassa kun ei huvita mennä nykyseen työpaikkaan, vähän kun nivelestä valittaa niin jo jatkoa tulee. Koskelle kohta pääsen saikuttaamaan.

1Äänestä

Hain kyllä, mutta sanoivat että etsivät sellaista sellaista joka on ollut siellä aiemmin töissä tai on jossain muussa tekemisissä tehtaan kanssa. Sen lisäksi väittivät että heillä on huonoja kokemuksia ulkopaikkakuntalaisista. Kerroin kyllä että olen kotoisin Lieksasta ja olisin varmasti sopeutuva paluumuuttaja, jolla olisi jo prossessialan koulutus.
Laittoivat siis valtakunnallisen haun, mutta haluavatkin oikeasti jonkun paikallisen joka on jo siellä ollut töissä aiemmin. Ilmeisesti jollekin tutulle tai sukulaiselle piti järjestää joku paikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Haitteko Pankaboardille oppisopimukseen? Alkaa ensivuonna vissiinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu