Narsistiko

Ihme tilanne, jossa pikkupomo ikäänkuin nielee koko työyhteisön. Vanha "hovi" ei näe tai halua nähdä tilannetta.
Käsittämätöntä, millaiseksi näytelmäksi voi touhu mennä!
En halua avata asiaa enemmän, koska olen juuri verissä päin päässyt irti mokomasta paikasta.
Jään seuraamaan tilannetta.
10108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kun narsisti liehuu jossain, mahdoton muuttuu mahdolliseksi. Tilanne on verrattavissa yliluonnollisiin tapahtumiin. Omia havaintojaan on vaikea uskoa ja kun niistä kertoo ulkopuolisille, nämä epäilevät kertojan todellisuudentajun järkkyneen.

Äänestä
  • Jos vertaa oikeaan psykopaattiin, joka on väkivaltainen ja sairas ja voisi vaikka kiduttaa toista ihmistä fyysisesti jos tilaisuus tarjoutuisi, niin sellaisia on työelämässäkin ja osa heistä voi olla pikkupomonakin ja sitten hän ehkä kiduttaa toisia vain verbaalisesti jos mahdollisuus siihen on. Tilanteen tunnistaa jos oma pää menee totaalisen sekaisin, kuin matto vedettäisiin jalkojen alta. Sellaiset ovat kuitenkin herkkiä muutoksille lähes yliluonnollisella tavalla, niin että jos heitä kohtaan osoittaa kunnioitusta ja on heillle hyödyksi jollain tavalla, esim. kehuu heitä muiden kuullen, niin eivät pyri tuhoamaan sellaista. Moni äänestää jaloillaan ja moni valitsee vaikenemisen ja pyrkii sivuun vaikutuspiiristä. He itse odottavat että kaikki yrittävät vetää heiltä maton jalkojen alta ja että kaikki ovat pohjimmiltaan sairaita psykopaatteja. He eivät voi käsittää ettei jollekin merkitse ulkoiset statusasiat juuri mitään, tai näennäenäinen arvoasema hierarkioissa. He ovat täysin ulkoisten asioiden armoilla. Ehkä joskus on lapsena jätetty yksin omien riittämättömien taitojen varaan ja myöhemmin ovat ehkä kohdanneet täysin välinpitämätöntä ja sairasta kohtelua. Kieroon rakennettua kerrostaloa ei niin vain taputella jälkeenpäin suoraksi.

    Äänestä

  • Hyvin kirjoitit! Tuota se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos vertaa oikeaan psykopaattiin, joka on väkivaltainen ja sairas ja voisi vaikka kiduttaa toista ihmistä fyysisesti jos tilaisuus tarjoutuisi, niin sellaisia on työelämässäkin ja osa heistä voi olla pikkupomonakin ja sitten hän ehkä kiduttaa toisia vain verbaalisesti jos mahdollisuus siihen on. Tilanteen tunnistaa jos oma pää menee totaalisen sekaisin, kuin matto vedettäisiin jalkojen alta. Sellaiset ovat kuitenkin herkkiä muutoksille lähes yliluonnollisella tavalla, niin että jos heitä kohtaan osoittaa kunnioitusta ja on heillle hyödyksi jollain tavalla, esim. kehuu heitä muiden kuullen, niin eivät pyri tuhoamaan sellaista. Moni äänestää jaloillaan ja moni valitsee vaikenemisen ja pyrkii sivuun vaikutuspiiristä. He itse odottavat että kaikki yrittävät vetää heiltä maton jalkojen alta ja että kaikki ovat pohjimmiltaan sairaita psykopaatteja. He eivät voi käsittää ettei jollekin merkitse ulkoiset statusasiat juuri mitään, tai näennäenäinen arvoasema hierarkioissa. He ovat täysin ulkoisten asioiden armoilla. Ehkä joskus on lapsena jätetty yksin omien riittämättömien taitojen varaan ja myöhemmin ovat ehkä kohdanneet täysin välinpitämätöntä ja sairasta kohtelua. Kieroon rakennettua kerrostaloa ei niin vain taputella jälkeenpäin suoraksi.

    Narsistin voima on lähinnä valehtelussa ja mukavana olemisessa niille joista hän hyötyy. Haistaa loukkauksen 10 kilometrin päästä pienestä muutoksesta äänensävyssä, mistä syntyy niin hänellä syntyy niin suuri viha että alkaa uhkailla, muttei tietenkään kasvotusten, vaan esim. jollekin toiselle puhuen (harjoittaessaan puhelahjojaan), mutta sitten kääntyy siihen päin jota uhkailee ja osoittaa siten uhkailut hänelle. Pudottelee koko ajan outoja irralliisia kommentteja muutenkin jatkuvasti, joten kukaan ei ota kantaa... Puhumalla muodostaa työyhteisössä valheellisen näkemyksen ihmisestä josta ei pidä. Ylläpitää sitä joka päivä valheillaan, mutta kukaan ei välitä, vaan tottelee. Eniten hän piikittelee niillä asioilla, mitkä muistuttavat häntä hänen omista heikkouksistaan. Parantumaton (alleviivattuna). Mielestäni on yhdenlainen ihmistyyppi jolle ei pidä antaa armoa ja se on parantumaton pahantekijä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narsistin voima on lähinnä valehtelussa ja mukavana olemisessa niille joista hän hyötyy. Haistaa loukkauksen 10 kilometrin päästä pienestä muutoksesta äänensävyssä, mistä syntyy niin hänellä syntyy niin suuri viha että alkaa uhkailla, muttei tietenkään kasvotusten, vaan esim. jollekin toiselle puhuen (harjoittaessaan puhelahjojaan), mutta sitten kääntyy siihen päin jota uhkailee ja osoittaa siten uhkailut hänelle. Pudottelee koko ajan outoja irralliisia kommentteja muutenkin jatkuvasti, joten kukaan ei ota kantaa... Puhumalla muodostaa työyhteisössä valheellisen näkemyksen ihmisestä josta ei pidä. Ylläpitää sitä joka päivä valheillaan, mutta kukaan ei välitä, vaan tottelee. Eniten hän piikittelee niillä asioilla, mitkä muistuttavat häntä hänen omista heikkouksistaan. Parantumaton (alleviivattuna). Mielestäni on yhdenlainen ihmistyyppi jolle ei pidä antaa armoa ja se on parantumaton pahantekijä.

    Voisi sanoa että työyhteisössä ollessaan on olympiatason suhmuroija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisi sanoa että työyhteisössä ollessaan on olympiatason suhmuroija.

    Kultamitalisti todellakin ;D

    Äänestä

Olen kerännyt todistusaineistoa yhdestä samanlaisesta tapauksesta ja verrannut niitä asioita pahantahtoisen narsistin kuvauksiin ja ne täsmäävät. Välillä hän kuitenkin muuttuu oikein mukavaksi ja ihmettelen miten olen tuollaiset todistusaineistokasan kerännyt. Mutta näyttää aina uudestaan pahan puolensa. Sama kuvio toistuu vuodesta toiseen. Olenkin työskennellyt ahkerasti vapaa ajalla joka päivä, että voisin alkaa yrittäjäksi jonain päivänä. Töissä ollessa on usein ikävä ilmapiiri. Sitä on vaikea paikallistaa, mutta tuntuu kuin jäähileitä olisi ilmassa ja jäiset kädet olkapäillä. Vanne alkaa kiristää päätä.

Äänestä
  • "Välillä hän kuitenkin muuttuu oikein mukavaksi .."

    Kun tuntemani tapaus oli uhrilleen mukava, hänellä oli jokin juoni tekeillä. Tekeytymällä mukavaksi hän yritti saada tietoja, joita myöhemmin hyödynsi.

    Äänestä

Työelämässä tällainen ihminen on vaarallinen. Vaarallinen siksi, koska saa ylemmät johdot puolelleen pätemällä ja itsevarmuudella. Hän voi myös henkisesti aliarvioida tiettyjä työyhteisössä olevia, tietysti ns. alempiarvoisia. Esimiehet katsovat vain häntä ihaillen koska tämä ihminen saa aina ylemmät tahot puolellensa. Tämä ihminen mustamaalaa tarvittaessa ns. alempiarvoisen niin matalaksi kuin vain pystyy. Hän on valmis lavertelemaan ja kertomaan ns. kaiken ylemmille tahoille tarvittaessa.
Vaaralliseksi tekee hänet myös se, että on tilanteita jolloin hänelle on helppo uskoutua. Hän osaa olla tilanteen tasalla ja olla empaattinen mutta uskokaa tai älkää, varmasti ei epäröi käyttää näitä uskoutumisia valtteinaan kun hän pääsee vauhtiin. Esimiehille uppoaa kuin metri halkoon.
Tässä varoituksen sana.

Äänestä

Narsisti myrkyttää ennen pitkään koko työyhteisön. Katsotaan, milloin uusi hovi ja vanha sen tajuaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihme tilanne, jossa pikkupomo ikäänkuin nielee koko työyhteisön. Vanha "hovi" ei näe tai halua nähdä tilannetta.
Käsittämätöntä, millaiseksi näytelmäksi voi touhu mennä!
En halua avata asiaa enemmän, koska olen juuri verissä päin päässyt irti mokomasta paikasta.
Jään seuraamaan tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu